Viimeksi päivitetty 14.3.2011 klo 14:32
Kiinnostavaa aihetta jaksaa tutkia
Teksti: Päivi Mäkinen Kuva: Milan Kolarovic
Opinnäyte on merkittävä osa jatko-opintoja. Omaa työpaikkaa koskeva kehittämistehtävä innostaa ja motivoi opiskelijaa. Haastetta tuovat muun muassa aiheen valinta ja hyppäys työkaverista opiskelijan ja kehittäjän rooliin.
Kirsti Kaikkosen (vas.), Liisa Puiravan, Marja-Leena Viinamäen, Marja Rekilän ja Anu Lämsän jatko-opinnot ovat opinnäytevaiheessa. Moniammatillinen opiskeluryhmä avaa erilaisia näkökulmia myös opinnäytteen tekemiseen.
- Oli yllätys, kuinka erilainen kehittämistehtävätyyppinen opinnäyte on tieteelliseen opinnäytteeseen verrattuna, sanoo ranualainen Kirsti Kaikkonen.
Kuntoutusohjaajana työskentelevä Kaikkonen opiskelee ylempää ammattikorkeakoulututkintoa Oamkin Sosiaali- ja terveysalan yksikössä terveyden edistämisen koulutusohjelmassa.
- Tieteellisen sisällön on tietysti oltava kohdillaan, mutta ilman työelämäkosketusta ei kehittämistehtävästä selviä, hän sanoo.
Suit sait opinnäyte ei synny, vaan se vaatii kunnon paneutumista.
- Aiheen on oltava kiinnostava. Muuten opinnäytettä ei jaksa viedä loppuun, sanoo Oysissa kätilönä työskentelevä Liisa Puirava.
Liisa opiskelee Terveyden edistämisen koulutusohjelmassa. Opinnäytteessään hän pilotoi synnyttäneiden osastolla henkilöstön käyttöön niin sanotun EDPS-kaavakkeen. Sillä mitataan potilaiden riskiä sairastua synnytyksen jälkeiseen masennukseen. Puirava tutkii, miten kaavake vaikuttaa riskipotilaiden tunnistamiseen ja nopeutuuko hoitoonohjaus.
Kirstin opinnäyte taas liittyy Ranualla toteutettuun vammaispalvelutyön pilottihankkeeseen. Sen tavoitteena oli kokeilla dialogisten menetelmien soveltamista vammaispalvelutyössä ja kehittää palvelusuunnittelua.
Aihe voi muuttua
Opinnäytteen aiheet pelkistyvät, kirkastuvat ja myös vaihtuvat opintojen edetessä. Lopullisen aiheen valintaan voivat vaikuttaa myös työpaikan vaihdokset ja elämäntilanteen muutokset.
OYS:issa sydän- ja rintaelinkirurgian osastolla sairaanhoitajana työskentelevällä Anu Lämsällä opinnäytteen aiheet vaihtuivat pariinkin otteeseen. Hän pitää tärkeänä, että ehti saada lopullisen aiheensa ennen äitiyslomalle jäämistään. Työpaikan arjesta ulkopuolella ollessa sopivaa olisi ehkä ollut vaikea keksiä.
Lopullisen aiheensa hän sai työpaikaltaan. Lämsä tutkii sydänpotilaan ohjaamisen kehittämistä. Työpaikalle Lämsän työ tuo terveyden edistämisen näkökulmaa.
- Potilaiden ohjaamista ei välttämättä koeta terveyden edistämiseksi, vaikka se on nimenomaan sitä, Anu sanoo. Sydänpotilaalle toivotaan vielä lukuisia elinvuosia, ja toiveen toteuttamisessa tärkeitä ovat juuri terveyden edistämisen keinot.
Opiskelija on monessa roolissa
Työpaikkaa koskevan kehittämistehtävän eteneminen voi olla kiinni muustakin kuin opiskelijan omasta ajankäytöstä. Länsi-Pohjan keskussairaalan alueellisessa apuvälinekeskuksessa työskentelevä Marja-Leena Viinamäki huomauttaa, että työpaikalla saattaa ilmetä kehittämistyötä kohtaan myös muutosvastarintaa.
- Miten ottaa työntekijänä kehittäjän rooli niin, että toiset eivät koe sitä sanelemisena, Marja-Leena pohtii.
Hän arvioi opinnäytetyössään perusteellisesti koko Suomen ensimmäisenä alueellisena apuvälinekeskuksena toimivaa työpaikkaansa ja toiminta-alueen muutoksen vaikutuksia.
Yhdistetyn kehittäjän, opiskelijan ja työkaverin roolin kokee haasteellisena myös kuntoutuksen koulutusohjelmassa opiskeleva Marja Rekilä. Opinnäytteessään Marja arvioi yksityisen yrityksen kuntoutuspalvelumallia julkisten kuntoutuspalvelujen täydentäjänä. Hän työskentelee Tutoris Oy:ssä toimintaterapeuttina.
Omalle työpaikalle tehtävä opinnäyte antaa hänen mielestään potkua tutkimus- ja kirjoitusurakkaan. Käytännönläheisyys ja oman työn merkityksen näkeminen työelämässä motivoivat.
Viimeisimmät artikkelit
28.03.2011
Kohti kehittämistehtävää jo alkumetreillä
21.03.2011
Uusi ovi aukeni työelämään
29.03.2010
Vauva ja ylempi amk-tutkinto samaan aikaan
29.03.2010
Työstä kipinä opiskeluun – ja päinvastoin
22.03.2010
Timanttimallin jäljillä
28.09.2009
Tarvetta uudenlaiselle osaamiselle
28.09.2009
Kiinnostavaa aihetta jaksaa tutkia






















































