Oulun kauppakamari aloitti ammattikorkeakoulujen varainkeruukampanjan

Julkaistu: 6.4.2018 klo 11:15

Oulun kauppakamari

Mediatiedote

6.4.2018

 

”Ilman ammattitaitoista työvoimaa yrityksillä ei ole toimintaedellytyksiä”

Satavuotias Oulun kauppakamari aloitti ammattikorkeakoulujen varainkeruukampanjan

 

Oulun kauppamari on juhlavuotensa kunniaksi tukemassa ammattitaitoisen työvoiman koulutusta Pohjois-Suomessa ammattikorkeakoulujen varainkeruukampanjalla.

”Mielestämme nyt on aika tukea niitä tahoja, joiden ansiosta alueemme yrityksillä on palveluksessaan osaavia ammattilaisia. Oulun ammattikorkeakoulu, Kajaanin ammattikorkeakoulu ja Centria-ammattikorkeakoulun Ylivieskan yksikkö ovat jo pitkään kouluttaneet osaajia alueemme elinkeinoelämän hyväksi. Juhlavuotemme kunniaksi osoitetut muistamiset ohjaamme ammattikorkeakoulujen varainkeruun tueksi”, kertoo Oulun kauppakamarin palvelusektorin asiamies Maria Juurikka.

Valtio pääomittaa vastinrahamallilla ammattikorkeakouluja suhteessa näiden keräämään yksityiseen pääomaan. Ammattikorkeakoulujen pääomittamiseen on varattu 24 miljoonaa euroa kuluvalle vuodelle. Vastinrahassa on kysymys siitä, että valtio laittaa omaa rahaansa ammattikorkeakoulujen keräämien varojen päälle. Vastinrahamallia kokeillaan nyt ensimmäistä kertaa ammattikorkeakouluille näiden oman toiveen mukaan. Yksittäisen ammattikorkeakoulun vastinrahoituksen määrä on enintään neljä miljoonaa euroa.

 

Kauppakamarin oma lahjoitus julkaistaan JuhlaGaalassa

Oulun kauppakamari jakaa lahjoituksin saadun tuoton vuosittaisten valmistumismäärien mukaan. Oman erillisen lahjoituksensa Oulun kauppakamari julkistaa JuhlaGaalassaan 17. toukokuuta.

”Ilman ammattitaitoista työvoimaa yrityksillä ei ole toimintaedellytyksiä. Oulun kauppakamari näkee, että osaajien saanti alueen yritysten käyttöön on varmin tapa pitää Pohjois-Suomi elinvoimaisena. Varainkeruun kohteena olevien ammattikorkeakoulujen tarjoama koulutus tukee erinomaisella tavalla alueen elinkeinorakennetta. Lisäksi ammattikorkeakoulujen laadukas tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminta kehittää asiakkaiden tuotteita, palveluita ja prosesseja”, toteaa Maria Juurikka.

Oulun kauppakamari pyytää, että kaikki juhlavuoden muistamiset tehdään rahalahjoituksena tilille FI55 2050 3800 0260 55. Viestikenttään ”OKK100, lahjoittajan nimi”. Keräys on voimassa kesäkuun loppuun saakka.

 

Lisätietoja:
Maria Juurikka, palvelusektorin asiamies
+358 50 9190 576
maria.juurikka#chamber.fi (korvaa # -> @)