Neljätoista Askelmaa saa ensiesityksensä Oamkin Tanssia!-näytöksessä

Julkaistu: 16.4.2018 klo 11:16

Oulun ammattikorkeakoulun tanssinopettajan tutkinto-ohjelman kevään viimeiset Tanssia!-näytökset järjestetään kansainvälisen tanssin päivän kunniaksi 25.–26. huhtikuuta. Tanssin päivää juhlistetaan tänä vuonna maailmanlaajuisesti sunnuntaina 29.4.

Oamkin Tanssia!-näytös on monipuolinen näyteikkuna eri tanssilajeihin. Esityksissä nähdään muun muassa showtanssia, kansantanssia, balettia ja paritanssia sekä tanssinopettajaopiskelijoiden että tanssin erikoiskoulutusluokkien esittämänä.

Kokonaisuuden pääteoksena kantaesitetään Ella Gröndahlin nykybalettiteos Neljätoista askelmaa, jota koreografi luonnehtii katsaukseksi mielen maisemiin.

– Mielen sisällä on kontrolli, joka luo ihmisen käytökseen hallintaa ja järjestelmällisyyttä. Toisaalta siellä vilisee myös kaaos, hallinnan vastakohta, joka epäjärjestyksellään luo ajatusten poukkoilua. Kaaos puoleensavetävällä hallitsemattomuuden voimallaan häiritsee selkeän, kirkkaan ajatuksen tehtävää. Pystyvätkö kaaos ja kontrolli löytämään tasapainon, vai ottaako kaaos lopulta vallan?

Balettia pääaineena opiskelevien Essi Honkasen ja Ville Sieväsen lisäksi lavalla nähdään kolmihenkinen bändi, baletin lehtori Heli Kuula sekä baletin erikoikoulutusluokan oppilaat.

Esitykset Kotkantien kampuksen (Kotkantie 1, Oulu) konserttisalissa keskiviikkona 25.4. kello 18.30 ja torstaina 26.4. kello 13.00 ja 18.30.

Lippujen hinnat: 10 euroa, opiskelijat ja lapset 5 euroa

Lippuja saa ostettua osoitteesta: puoti.folkjam.fi/

Lisätiedot ja lippuvaraukset: tanssi#oamk.fi (korvaa # -> @)

Lämpimästi tervetuloa katsomaan tanssia!

Lisätietoja:
Milla Korja
Tanssin lehtori
040 141 5217 
milla.korja#oamk.fi (korvaa # -> @)