Opinnäytetutkielma: Oman elämän ohjaaminen dokumentiksi saattaa olla vaikeaa

Julkaistu: 3.10.2017 klo 12:10

Tiedote

Tiia Ung, VIE3SNJO, Oulun ammattikorkeakoulu, viestinnän tutkinto-ohjelma

Medianomi Tiia Ung (AMK) avaa opinnäytetyössään henkilökohtaisen dokumenttielokuvan teon taustoja. Tuoreen tutkielman Oman elämänsä ohjaaja – Henkilökohtainen dokumenttielokuva tekijän prosessina tulokset osoittavat, että omakohtaisen elokuvan teko poikkeaa perinteisestä dokumenttielokuvasta, jonka tekijä ohjaa ulkopuolelta. Prosessin vaikutuksia on vaikea arvioida etukäteen, kun aiheena on oma elämä, perhe tai parisuhde.

– Henkilökohtainen elokuva antoi erilaisen vapauden tuoda esille asioita oman tarinan kautta. Tutkielmassani kävi ilmi, että oma tarina voi auttaa syventämään aihetta, jota muutoin olisi vaikea käsitellä ulkopuolisen päähenkilön kautta. Kuitenkin tekemisessä on hyvin herkkä raja, milloin elokuva muuttuu liiankin intiimiksi kuvaukseksi, jonka katsojat voivat kokea vieraannuttavana ja etäännyttävänä, Tiia Ung kirjoittaa.

Oulun ammattikorkeakoulun viestinnän tutkinto-ohjelmaan tehdyssä tutkielmassa Ung haastatteli kahta dokumentaristia, Mervi Junkkosta ja Markku Heikkistä. Junkkonen on voittanut kaksi Jussi-palkintoa parhaasta elokuvaleikkauksesta elokuvissa Muukalainen (2010) ja He ovat paenneet (2015). Heikkinen on saanut Elokuvataiteen valtionpalkinnon yhteiskunnallisesti merkittävistä elokuvistaan. Useiden dokumenttielokuvien lisäksi tekijät ovat ohjanneet elokuva-alan opintojensa aikana omakohtaisen elokuvan. 

Myös Ung itse on ohjannut omakohtaisen Unhola-dokumentin isänsä muistisairaudesta, jonka taustoja hän avaa tutkielmassa. Opinnäytetyön myötä hänen kokemuksensa siitä, että oman elämän ohjaaminen dokumentiksi saattaa olla vaikeaa, vahvistui.

Henkilökohtainen elokuva poikkeaa perinteisestä dokumentista

Ungin tutkielmasta käy ilmi, että henkilökohtaisen elokuvan teko on monin tavoin vaikeampaa, mitä raskaampi aihe on kyseessä. Heikkisen Iltatähti-elokuvan (2004) aiheena oli äidin kuolema ja perheen Karjalan evakkotausta. Junkkonen puolestaan teki henkilökohtaisen dokumentin Hiljainen tila (2005) Oulunsalossa sijaitsevan kotitilan maidontuotannon lopettamisesta. Heikkiselle elokuva aiheutti perheen välien rikkoutumisen sekä paljon surua ja vihaa. Junkkosen perheelle elokuva toi positiivisia kohtalontovereita Japania myöten, eikä haittavaikutuksia ollut.

Ung selventää tutkielmassa, että dokumentaristeilla oli vaikeuksia myös oman roolin löytämisessä.

– Suhde on erilainen, jos ohjaan henkilöä, johon olen tutustunut ja teen hänestä elokuvaa kuin se, että yritän ohjata äitiä ja isää, jotka katsovat minua kuin tytärtään, Junkkonen toteaa.

Omakohtainen elokuva on opettavainen kokemus

– Asioita joutuu pohtimaan ihan eri näkökulmasta. Se oli hyvä kokemus. Ehkä olen ollut sen jälkeen varovaisempi siinä mielessä, että olen kokenut, että kaikkea ei tarvitse ihmisten itsestään kertoa ja paljastaa, Junkkonen sanoo.

– Iltatähti oli hyvä kokemus, jotta pystyn erottamaan oman elämäni työelämästä. Minulla ei ole enää ylirealistisia odotuksia, että työn tekeminen toisi valtavan rakkauden tai onnen tai jonkun ihanuuden. Se voi tuoda myös paljon ongelmia, väärää ilmaa ja vaikeuksia, Heikkinen puolestaan huomauttaa.

Tutkielmassa käsitellään laajasti myös objektiivisuuden teemaa. Dokumenttielokuvan teossa, kuten muussakin tiedonvälityksessä pätee objektiivisuuden vaatimus. Junkkonen ja Heikkinen totesivat, ettei objektiivisuutta ole olemassa. Henkilökohtaisuus on aina läsnä elokuvan teossa, huomauttavat dokumentaristit.

Lisätietoja: Tiia Ung, tiiaung91#gmail.com (korvaa # -> @)

Tutkielma Theseuksessa: urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2017091215001