Toimintaa kehitetään yhdessä

29.3.2017 :: Teksti: Anne Aho  Kuva: Sari Ahvenlampi

Oamkin toimintaa arvioidaan ja kehitetään yhdessä sidosryhmien kanssa. Yhteistyön avulla koulutukset ja työelämän tarpeet vastaavat toisiaan.

musiikki_auditointi5_verkkoi.jpg

Kaikki Oamkin tutkinto-ohjelmat tekivät viime syksynä itsearvioinnin. Kuusi tutkinto-ohjelmaa valittiin niiden pohjalta alkuvuodesta järjestettyyn sisäiseen auditointiin. Oamkin opiskelijoiden ja henkilökunnan lisäksi arviointiin osallistui ulkoisten sidosryhmien edustajia.

– Sain kutsun sisäiseen auditointiin ja lähdin mukaan, sillä rakennusalalla toimivana haluan tietää, millaista osaamista opiskelijoilla on, aluejohtaja Marko Palonen Lemminkäinen Talo Oy:stä kertoo.

Sisäisessä auditoinnissa Marko tutustui tarkemmin rakennustekniikan koulutukseen. Samalla hän pääsi tuomaan viestiä työelämästä.

– Koulutuksen vaatimukset ja tavoitteet olivat selvät. Pieniä täsmennyksiä toivoin esimerkiksi opiskelijoiden tietomallintamisosaamiseen. Antamani palaute otettiin hyvin vastaan.

Marko näkee yhteistyön tärkeänä.

– Haluamme, että opiskelijoilla on alan viimeisin tieto. Yhteistyön avulla tiedämme, millaista osaamista heillä on. Me voimme puolestaan kertoa, minne alalla ollaan menossa. Näin opiskelijat voidaan kouluttaa oikeasti työelämää varten.

Markolla on kokemusta oman työpaikan laatujärjestelmän auditoinneista, mutta tämä oli hänelle ensimmäinen ulkopuolinen koulutuksen auditointi.

– Oamkin sisäiseen auditointiin perehdytettiin erittäin hyvin. Prosessin aikana ohjattiin ja annettiin mahdollisuuksia vaikuttaa. Se oli keskusteleva foorumi.

Oamk valmistautuu parhaillaan marraskuun ulkoiseen auditointiin, jonka tekee Kansallinen koulutuksen arviointikeskus. Sisäisen auditoinnin tulokset auttavat kehittämään ammattikorkeakoulun laatujärjestelmää entistä paremmaksi.

Haluatko tietää enemmän? Tutustu korkeakoulujen ulkoiseen arviointiin.

Tagit: