Siirto-opiskelijalla tarkoitetaan ammattikorkeakoulusta toisen ammattikorkeakoulun vastaavaan koulutusohjelmaan tai ammattikorkeakoulun sisällä samalla koulutusalalla toiseen koulutusohjelmaan opiskelijaksi hakevaa. Siirto-opiskelijaksi voidaan ottaa vain ammattikorkeakoulussa kirjoilla oleva opiskelija. Siirto-opiskelijalla pitää olla voimassa oleva opiskeluoikeus jossakin ammattikorkeakoulussa. Yliopisto-opiskelijaa tai ulkomaisessa ammattikorkeakoulussa opiskelevaa ei voida ottaa siirto-opiskelijaksi. Ammattikorkeakoulun sisällä opiskelija voi siirtyä samalla koulutusalalla toiseen koulu-tusohjelmaan suorittamaan samaa tutkintoa silloin, kun valintaperusteet valintakokeineen ovat olleet samat.
Siirto-opiskelijaksi hakevan opiskeluoikeusaika on alkanut kulua siinä ammattikorkeakoulussa, josta hän hakee siirtoa. Norminmukaisen opiskeluajan päättymisajankohtaa määriteltäessä huomioidaan suoritettavan tutkinnon laajuus, opintojen alkamisajankohta sekä läsnäolo- ja poissaololukukausien lukumäärä. Siirtohakemuksen hyväksymisen yhteydessä vahvistetaan opiskelijan norminmukaisen opiskeluajan päättymisajankohta. Kyseisen ajan päättyminen kirjataan opiskelijalle lähetettävään hyväksymiskirjeeseen. (L 351/2003, 24§). Norminmukaisen opiskeluajan päättymisen jälkeen kokopäiväopiskelijalla on lain sallima lisävuosi opintojen loppuun saattamiseksi. Muun kuin kokopäiväopiskeli-jan opiskeluoikeusaika määräytyy hyväksytyn henkilökohtaisen opintosuunnitelman mukaan.
Ammattikorkeakoulun opiskelijavalinnan perusteista päättää ammattikorkeakoulu (L 351/2003, 22 §).
Oulun seudun ammattikorkeakoulun siirto-opiskelijavalinnassa valintaperusteet ovat seuraavat:
Siirto-opiskelijavalinta toteutetaan kerran vuodessa. Hakuaika alkaa 1.4. (tai sitä seuraavana arkipäivänä) ja päättyy 10.6. (tai sitä seuraavana arkipäivänä). Hakemus liitteineen tulee olla toimitettu yksikköön hakuajan päättymiseen mennessä. Opiskelijavalinnasta ilmoitetaan kirjallisesti 30.6. mennessä. Lisähakua ei järjestetä.
Hakulomake on tulostettavissa tältä sivulta hakuaikana. Hakemukseen liitetään ajantasaiset ammattikorkeakoulun leimaamat ja allekirjoittamat suomen- ja englanninkieliset opintosuoritusrekisteriotteet sekä erilliset todistukset niistä opintosuorituksista, joita ei ole kirjattu opintosuoritusrekisteriin. Lisäksi hakemukseen liitetään opiskelutodistus, josta käy ilmi läsnä- ja poissaololukukausien määrä sekä mahdollinen erillinen selvitys siirron perusteluista.
Opiskelijavalintapäätöksen jälkeen yksiköt tiedottavat hakijoita siirto-opiskelijavalinnasta. Opiskelijavalinta on ehdollinen siihen saakka, kunnes opiskelemaan hyväksytty on toimittanut yksikköön erotodistuksen aiemmasta ammattikorkeakoulusta. Yksikkö ilmoittaa opiskelupaikan vastaanottamisilmoituksen ja erotodistuksen toimittamisajankohdat hyväksymiskirjeessä.
Opiskelijavalintaan tyytymätön hakija voi pyytää siihen kirjallisesti oikaisua ammattikorkeakoulun hallitukselta 14 päivän kuluessa valinnan tulosten julkaisemisesta. Tuloksia julkistettaessa on ilmoitettava, miten hakija voi saada tiedon valinnassa noudatettujen perusteiden soveltamisesta häneen ja miten valintaan voi pyytää oikaisua (A 352/2003 § 18).
opintoasiainpäällikkö Marcella Puranen
vs. opintoasiainpäällikkö Marjo Similä
vs. opintoasiainpäällikkö Heli Kallio
opintoasiainpäällikkö Jarmo Rajaniemi
koulutuspäällikkö Taina Ahlholm
opintoasiainpäällikkö Tiina Laajala