On laskettu, että jopa 20 miljoonaa tonnia jätepuubiomassaa vuodessa jää käyttämättä Suomessa lähinnä metsänharvennustöiden yhteydessä. Koska maailmanlaajuinen vaatimus on lisätä merkittävästi uusiutuvan energian osuutta energiantuotannossa, on tällä hetkellä valtava innostus Suomessa merkittävästi lisätä myös puupohjaisten pellettien tuotantoa. Puupelletit ovat lyhyitä lieriönmuotoisia kappaleita (halkaisija on yleensä 6-10 mm ja pituus 10 - 30 mm), jotka on valmistettu mekaanisesti puristamalla massaa pellettipuristimen matriisireikien lävitse. Tyypillinen pelletöintiprosessi on esitetty kuvassa 1.

Osana EU: n tavoitetta lisätä eko- ja kustannustehokasta bioenergian hyödyntämistä Euroopan metsävyöhykkeellä, tutkimusryhmämme tavoitteena on edistää erityisesti maakunnassamme puupohjaisten pellettien tuotantoa sekä määrällisesti että laadullisesti. EU on asettanut Suomen uusiutuvan energian kokonaistavoitteeksi peräti 38 % vuoteen 2020 mennessä. Tavoite on vaativa ja edellyttää voimakasta kasvua jätemetsäbiomassojen hyödyntämisen osalta.
Ottaen huomioon voimakkaasti kasvavan puubiomassaenergian määrän, eräs järkevä ratkaisu tavoitteen saavuttamiseksi pohjoisella metsävyöhykkeellä on hajautettu ja optimoitu puupellettien tuotanto: metsäekonomistit ovat laskeneet, että nykyisiin kustannuksiin suhteutettuna enimmäisetäisyyden kannattavalle kuljetusetäisyydelle olevan metsähakkeella, sahanpurulla ja kutterilastuilla noin 100 km, pyöreällä puulla se on noin 1000 km, mutta puupellettejä kuljetettaessa meritse luku on kuitenkin jopa 5000 km.
Kuitenkin eräs ongelma ilmenee tuotannon kasvumahdollisuuksissa, koska tämän pellettitehtaat on suunniteltu hyödyntämään vain kuivaa raaka-ainetta, lähinnä kutterilastuja ja haketta, jotka ovat nykyään jo lähes täysin hyödynnetty. Yksi ratkaisu kasvattaa pellettien tuotantopotentiaalia on laajentaa raaka-ainepohjaa hyödyntämällä edellä mainittu suuri jätepuubiomassan määrä kustannus- ja ekotehokkaasti. Loogisesti tämä vaatimus edellyttää myös huomattavaa lisäystä hajautettuun puupohjaisten pellettien tuotantoon, jossa pienemmän mittakaavan pellettilaitokset sijaitsevat lähellä raaka-aineiden lähdettä. Tavoite tuottaa korkealaatuisia pellettejä on hyvin läheisesti sidoksissa sekä tehdasmittakaavan että hajautetun pienemmän mittakaavan pelletöinnin tavoitteisiin.