Ekopelletti T&K -hankkeessa tehdään biomassojen pelletöitymiseen liittyvää koetoimintaa. Hankkeen aikana selvitetään mm. eri materiaalien soveltuvuutta pellettien raaka-aineeksi.
Tutkimusympäristöön kuuluvat Oulun seudun ammattikorkeakoulun Luonnonvara-alan yksikön pienen mittakaavan pelletöintipilottilaitteisto ja pellettien määritykseen tarvittava oheislaitteisto.
Oulun yliopistolla on laboratoriomittakaavan pienpelletöintilaitteisto ja lisäksi mäntäpuristin, jolla tehdään yksittäisiä pellettejä esimerkiksi sidostumiseen liittyvissä selvityksissä. Yliopistolla on oheislaitteistoa pellettien määritystä varten.
Kuva1. Oulun seudun ammattikorkeakoulun Luonnonvara-alan yksikön pellettipilottilaitteisto. Laitteisto on asennettu 6 metrin merikonttiin. Vasemmalta lähtien kuvassa raaka-aineen murskain, lisäsyöteyksikkö, vasaramylly, välivarasto, pellettipuristin, jäähdytystorni ja automaatiokeskus.
Raaka-aineista ja tehdyistä pelleteistä määritetään mm. kosteus, irtotiheys, pellettitiheys, tuhkapitoisuus, rummutuslujuus, puristuslujuus, biohajoavuus ja lämpöarvo. Parhaille pelleteille tehdään lisäksi polttokokeet.
Kuva 2. Irtotiheyden määrittämiseen tarkoitettu
mittalaite.

Kuva 3. Kosteuden pikamittauksen mittalaite.

Kuva 4. Rummutuslujuuden määrittämisen
mittalaite.

Kuva 5. Oulun yliopiston mäntäpuristin
pellettien sidostumismekanismien selvityksessä.

Kuva 6. Oulun yliopiston pienpelletöinti-
laite Amandus Kahl.