InnoGIS –hankkeessa tutkimusryhmän jäsenet tulevat eri tutkimus- ja koulutusorganisaatioista. Oman kehittämistehtävänsä ohella he osallistuvat myös hankkeen muiden kehittämistehtävien toteutukseen. Siten heidän erikoisosaamisensa ja verkostonsa saadaan laajempaan käyttöön. Kehittämistehtävien sisällön suunnittelua ja työn etenemistä tuetaan sidosryhmien ja ulkopuolisten asiantuntijoiden avulla. Alakohtaisia asiantuntijoita etsitään aktiivisesti.
Erilaisten toimijoiden mukanaolo edistää tutkimuksen ja käytännön yhdistämistä. Korkeakoulujen yhteistoiminnan tiivistyminen hyödyttää osaltaan tutkimus- ja kehitystoimintaa mahdollistamalla laitteistojen ja aineistojen yhteiskäytön.
Suurimpina yhteistyön haasteina nähdään tietämyksen lisääminen yksittäisten kehittämistehtävien sisällöistä ja muiden asiantuntijuuden hyödyntäminen oman kehittämistehtävän eteenpäinviemisessä.
Tutkimusryhmän jäsenten välisessä kommunikoinnissa on käytössä useita vuorovaikutuskanavia. Päivittäinen tiedonvaihto on nopeaa henkilökohtaisen sähköpostin ja puhelimen avulla. Verkkopuhelusovellus Skype toimii vuorovaikutuskanavana säännöllisille tilannekatsauksille ja palautteen antamiselle. Skype-istunnoista saadaan Mikogo-työkalun avulla interaktiivinen reaaliaikaisen työpöytäjaon kautta.
Oulun yliopistossa käytössä oleva Discendum Optima –verkkoympäristö toimii tiedonjako-, tiedonsiirto- ja ideointifoorumina. Optimassa olevan materiaalin ja keskustelujen avulla tutkimusryhmän jäsenet voivat perehtyä muiden kehittämistehtävien sisältöihin ja etenemiseen ja pääsevät näin osallistumaan töiden ideointiin ja suunnitteluun. Ympäristön välityksellä myös ulkopuoliset asiantuntijat otetaan mukaan keskusteluun jakamalla tunnukset ja pääsyoikeudet.
Adobe Connect Pro- eli ACP-kokoontumisia käytetään sekä ryhmän sisäisessä viestinnässä että ohjausryhmän kokouksissa. Etenkin ohjausryhmän kokoontumisissa ne on nähty toimiviksi vähentäen matkustamista.
Sähköisen kommunikoinnin lisäksi face-to-face –tapaamiset ovat välttämättömiä ryhmäytymisen ja yhteistyön toimivuuden kannalta. Seminaarit ja konferenssit (kotimaiset/ulkomaiset) ovat tärkeitä foorumeita tutkijoiden verkottumisessa sekä kansainvälisen kehityksen seuraamisessa.