INNOPI-hankkeessa kehitetään yhteistyössä innovatiivisia oppimisympäristöjä edistämään osaamista ja asiakkaiden parempaa palvelua. Hankkeessa ovat mukana terveysalan koulutusorganisaatiot, Oulun seudun ammattikorkeakoulun Sosiaali- ja terveysalan yksikkö ja Oulun yliopiston lääketieteellinen tiedekunta sekä alueen keskeiset työelämän kumppanit, Oulun yliopistollinen sairaala ja Oulun kaupungin terveyskeskus.
Terveysalan osaamisvaatimukset ovat kasvaneet tieteen ja teknologian innovaatioiden myötä. Palvelujen tarve on lisääntynyt ja väestön terveysongelmat ovat entistä haasteellisempia. Potilasturvallisuuden ja palvelun laadun varmistaminen edellyttävät moniammatillisia yhteistyötaitoja. Haasteena on terveyden edistämisen taitojen ja valmiuksien kehittäminen.
Koulutusorganisaatioiden haaste on kehittää virtuaali- ja simulaatioympäristöjä tiimityötaitojen harjoitteluun vaativissa kliinisissä hoitotilanteissa eri-ikäisten asiakkaiden ja potilaiden terveyden edistämisessä. Toisena haasteena on kehittää autenttisia harjoitteluympäristöjä ja harjoittelun ohjausta.
Uusien innovatiivisten oppimisympäristöjen käyttöönotto lisää myös tarvetta kehittää opetus- ja ohjausmenetelmiä, ohjaajien ja opettajien yhteistyötä ja muun muassa koulutusteknologian tehokkaampaa hyödyntämistä.
Hankkeessa toteutettavan koulutuksen tarkoituksena on täydentää ja päivittää opettajien ja ohjaajien pedagogisia taitoja. Uusien menetelmien avulla aktivoidaan opiskelijoita tutkimus- ja kehittämisperusteiseen oppimiseen ja innostetaan työntekijöitä elinikäiseen oppimiseen.
Hankkeen esittely
[.pdf]