Lokkaali-hankkeen avulla tuetaan Pohjois-Pohjanmaan paikallislehtien sisällön sekä taloudellisen aseman kehittymistä. Hankkeen koulutuskokonaisuudet suunnataan Pohjois-Pohjanmaan paikallis- ja kaupunkilehtien työntekijöille sekä alueella työskenteleville freelancereille.
Lokkaali on Euroopan sosiaalirahaston rahoittama koulutushanke, jonka kohderyhmänä ovat Pohjois-Pohjanmaan tilattavat, journalistisesti tuotetut paikallislehdet. Kaksivuotisen hankkeen kustannusarvio on noin 300 000 euroa ja sen koordinoinnista vastaa Oulun seudun ammattikorkeakoulun Kulttuurialan yksikkö.
Lokkaali pyrkii tukemaan kokonaisvaltaisesti paikallislehtien toimintaedellytyksiä. Päätavoitteena on kehittää alueen paikallislehtiä yrityksinä siten, että niille suunniteltujen koulutuspakettien avulla pureudutaan lehtien
Lisäksi tavoitteena on rakentaa paikallislehtien välille toimintaa tukeva verkosto ja sen myötä lisätä paikallislehtien yhteistoimintaa sekä hyvien käytäntöjen jakamista.
Koulutuskokonaisuudet suunnitellaan yhteistyössä Pohjois-Pohjanmaan paikallislehtien ja Pohjois-Suomen Sanomalehtimiesyhdistyksen kanssa.
Pääosa koulutuksista ajoittuu syksylle 2009 ja keväälle 2010. Ne järjestetään hankkeen toimialueella ja kouluttajiksi pyritään löytämään maan parhaita asiantuntijoita.
Onko sinulla ideoita ja toiveita koulutuskokonaisuuksien sisällön tai kouluttajien suhteen? Täytä kysely, jotta osaamme rakentaa parhaat mahdolliset koulutussisällöt paikallislehtien tulevaisuuden hyväksi.