Suomen metsäsektori on suurien haasteiden edessä. Massapuun tuotantoon keskittyvä metsätalous tarvitsee rinnalleen uusia, metsän arvoja monipuolisesti hyödyntäviä metsänkäyttötapoja. Metsien entistä monipuolisempi taloudellinen hyödyntäminen on sekä alueen elinkeinoelämän että metsänomistajien etu. Erityisesti matkailuelinkeino ja puun paikallinen jatkojalostus tarvitsevat uusia toimintatapoja varmistamaan, että metsien arvo näiden elinkeinojen näkökulmasta säilyy.
Tarvitaankin konkreettisia, uudenlaisia menettelytapoja edistämään yksityismetsien monipuolista taloudellista hyödyntämistä, paikallista metsiin perustuvaa elinkeinotoimintaa, kansallisen ja alueellisen metsäohjelman tavoitteita ja eritasoisten kaavojen asettamia tavoitteita. Uusien menettelytapojen käyttöönotto edellyttää tehokasta ja määrätietoista tiedon kulkua maanomistajien, kaavoittajan sekä virkistyspalvelujen ja muiden käyttäjien välillä sekä menetelmiä, joiden avulla voidaan arvioida eri tuotantomuotojen välisiä vaihtosuhteita ja siten tukea maanomistajia päätöksenteossa. Suomen metsäpolitiikan keinoista erityisesti alueellista metsäsuunnittelua ja siihen liittyvää tilakohtaista metsäsuunnittelua voitaisiin kehittää tukemaan myös uusia päätöksentekotarpeita.
MoTaSu-hanke on suunniteltu yhteistyössä metsäntutkijoiden ja paikallisten toimijoiden kanssa. Metsäntutkimus on kehittänyt menetelmiä ja malleja metsänkäsittelyn tueksi. Mallien käyttöönoton tueksi tarvitaan käytännön prosesseihin liitettävää kehittämistyötä, mikä on tämän hankeen toiminnan pääajatus.