| 1. | Suunnitteluhankkeen aloitus. Suunnittelualueen perustaminen tapahtuu maanomistajien tai suunnitteluorganisaation aloitteesta. Perustetaan työryhmä käynnistämään suunnittelu. Määritellään tarkemmin suunnittelualue ja suunnittelun tavoitteet sekä suunnitellaan tiedottaminen. Suunnitellaan prosessin eteneminen ja osallistettavat tahot. |
| 2. | Tiedottaminen, lähtökohtien kartoitus ja organisoituminen. Tiedotetaan suunnittelusta ja kartoitetaan suunnittelun lähtökohdat. Maanomistajat ja muut osapuolet kutsutaan koolle. Perustetaan suunnittelulle ohjausryhmä. Kuullaan sovittavalla tavalla eri osapuolia. |
| 3. | Ennakkotiedon keruu. Täydentävän tiedon hankinta suunnitellaan vaiheissa 1 ja 2 saatujen tietojen perusteella. Selvitetään mm. maankäytön rajoitukset, virkistyskäytön kohdealueet, luontokohteet jne. Käytetään asiantuntijoita tietojen hankinnassa. |
| 4. | Täsmentävät maastotyöt. Laserkeilauksen tuottama aineisto on maastotiedon perusaineisto, rutiiniluonteiset koealamittaukset maastossa ovat olleet osana keilausaineiston tulosten laskemista, mutta monet laskelmat ovat mahdollisia vasta kun maastosta on kerätty kattavammin lisätietoja. Tällaisen lisämaastotyön kohdentaminen suunnitellaan tarkoituksenmukaisella tavalla huomioiden aiemmin hankittu tieto ja suunnitteluprosessissa esille tulleet tavoitteet (muiden tahojen, kuten matkailuelinkeinon, puunjalostuksen, liikenneturvallisuuden ja kaavoituksen tavoitteiden huomioiminen). Osallistamalla kerätään suoraan tietoa kohteista, mutta etsitään myös kriteereitä, joiden avulla erityiskohteita voidaan hakea metsävaratiedon perusteella. Järjestetään erityiskohteilla maastoretkeilyjä, joissa kuullaan eri osapuolia ja joiden avulla rakennetaan yhteistä ymmärrystä metsien käyttöön. Huomioidaan maisematyölupa-alueilla kaavoituksen vaatimukset toimenpide-esityksiä tehtäessä. |
| 5. | Alueliitteen laatiminen. Alueliitteessä kuvataan suunnittelualueen metsien erityispiirteitä laajemmassa mittakaavassa kuin yksittäisen tilan tai metsikön tasolla. Esitetään kriteerit, joiden avulla erityspiirteet on haettu ja tunnistettu. Liite noudattaa yhteisesti aiemmissa vaiheissa sovittuja periaatteita ja sen sisältämä tieto on kaikkien osapuolten nähtävissä. Ohjausryhmä keskustelee ja sopii sisällöistä ja tarkkuudesta. |
| 6. | Metsätiedotteen laatiminen verkkopalveluun ja luovuttaminen tiloille. Kaikille suunnittelualueen metsänomistajille luovutetaan perustiedot heidän metsistään ja alueliite. Tiedotteessa esitetään tieto tilan metsävaroista ja hakkuumahdollisuuksista kuviokohtaisesti sekä tieto metsiin kohdistuvista käyttörajoituksista ja alueellista toiveista. Tämän tiedon pohjalta metsänomistaja voi halutessaan tilata metsäsuunnitelman, antaa yhteystietonsa metsäpalveluja tarjoaville organisaatioille ja yrityksille, käynnistää vapaaehtoiset, virkistysarvokauppaan tähtäävät sopimusneuvottelut ja osallistua maisematyöluvan yhteishakuun. Maisematyölupamenettelyyn liittyvää viranomaistoimintaa ja tiedonkulkua kehitetään jatkuvaksi prosessiksi, jolla metsänomistajien mahdollisuus toimia metsässään helpottuu. |
| 7. | Alueellisen tietopaketin laadinta ja tiedottaminen päättää informaatiopalveluprosessin. Tilakohtaisten tiedotteen ja alueellisen liitteen pohjalta laaditaan tietopaketti, joka sisältää yhteenvetotietoa ja paikannettua tietoa niiltä osin, kun omistajilta on lupa tietojen esittämiseen. Tietopaketti sisältää tietoa alueellisista hakkuumahdollisuuksista erityisesti paikallisen puunkäytön tarpeen tyydyttämiseksi sekä tietoa luonto- ja virkistysarvoista. Tietopaketin tarkoitus on palvella paikallista yritystoimintaa. Yhteistyö maanomistajien kanssa on tärkeää myös tässä lopetusvaiheessa. |