Hankkeen tuloksena syntyy uusia toimintamalleja sekä ammattikorkeakoulun ja yritysten väliseen yhteistyöhön että yritysten ja ammattikorkeakoulun tk-toimintaan ja sen kytkemiseen opetukseen. Hankkeessa toteutuva verkostomainen työelämäyhteistyö kehittää opetushenkilöstön ja opiskelijoiden osaamista.
- Hankkeessa mukana olevien opettajien liiketoimintaosaaminen ja yritystoiminnan käytännön kehittämisvalmiudet kasvavat, jolloin osaamisen kehittyminen parantaa opetuksen laatua.
- Hankkeen kautta saadaan ajantasaista tietoa ja kokemuksia alueellisesta elinkeinoelämästä. Tätä tietoa voidaan hyödyntää opetussuunnitelmien ja opetustyön sisällön kehittämisessä.
- Hankkeen kautta tapahtuva verkostoituminen yritysten kanssa antaa merkittävän mahdollisuuden pysyvämpiin yhteistyösuhteisiin tai kumppanuuksiin yritysten kanssa kehittämishankkeen jälkeen.
- Kehittämishankkeessa voidaan yhdistää yksikön tutkimus- ja kehittämistoimintaan eri opintojaksojen osasuorituksia (esimerkiksi tutkimushanke ja sen raportointi, opinnäytetyö) ja tuotoksia. Tällöin kyseisillä opintojaksoilla oppimisen kohteeksi muodostuu aito työelämälähtöinen tehtävä, jonka tekeminen palvelee kehittämishankkeen toteuttamista.
Hankkeessa käytetään virtuaalista toiminta-alustaa Oamkin ja hankkeeseen osallistuvien yritysten väliseen vuorovaikutukseen. Hankkeessa syntyy työelämäyhteistyön toimintamalli kehittämään ja syventämään Oamkin ja yritysten välistä vuorovaikutusta.