Maarit Räisänen, KM, viestintä- ja vuorovaikutustaitojen kouluttaja
Maarit Räisänen toimii tällä hetkellä päätoimisena tuntiopettajana Oulun seudun ammattikorkeakoulun Täydennyskoulutus yksikössä. Hänellä on 20 vuoden kokemus viestintä- ja vuorovaikutustaitojen kouluttamisesta. Räisänen on saanut kiitettävää palautetta välittömästä ja opiskelijat mukaansa innostavasta tavasta käsitellä koulutusaiheita.
Tapio Aaltonen, TM
Tapio Aaltonen on Novetoksen perustaja. Tällä hetkellä hän työskentelee yrityksessä valmentajana ja toimii hallituksen puheenjohtajana. Hänellä on pitkä kokemus johtajana ja muutostenohjaajana. Aaltosen vahvoja osaamisalueitaan ovat johtaminen, coaching, itsensä johtaminen ja organisaation kehittäminen. Aaltosen teoksia ovat: Yrityksen arvot ja etiikka, Vastuullinen johtaminen – inhimillistä tuloksentekoa, Syty ja sytytä – valmentavan johtamisen filosofia, Coaching ja johtajuus sekä Asiantuntijasta esimies – innostusta ja arvostusta esimiestyöhön.
Juha Taskinen, majuri, valmentaja
Juha Taskinen työskentelee Pohjois-Suomen Sotilasläänin Pohjois-Pohjanmaan aluetoimistossa sektorin johtajana. Vuodesta 2008 lähtien hän on toiminut päätyönsä ohella valmentajana Deep Lead Oy:n Syväjohtaminen-tiimissä. Taskisen vahvuuksiin kuuluu hänen luontainen kykynsä tulla ihmisten kanssa hyvin toimeen. Hän osaa kuunnella ja saa ihmiset keskustelemaan. Reiluksi johtajaksi ja pidetyksi valmentajaksi Taskisen tekee hänen lapsuudestaan kumpuava vahva uskonsa oikeudenmukaisuuteen ja tasapuolisuuteen. Taskinen johtaa esimerkillään, heittäytymällä ja laittamalla itsensä täysillä likoon joka tilanteessa.
Jouko Kyllönen, DI
Jouko Kyllönen toimii tällä hetkellä Innotiimin valmentajana. Hänen tehtävänään on auttaa asiakkaita oppimaan uusia asioita, kehittämään toimintaansa ja uudistumaan. Kehittämisen keinovalikoimaa ja lähestymistapoja hän on rakentunut yli 20 vuoden ajan. Kyllösen osaamisalueita ovat muun muassa kestävän menestysperustan rakentaminen, uudistumis- ja muutosprosessien käynnistäminen sekä esimiestoiminnan ja johtajuuden kehittäminen.
Riku Aalto, fysioterapeutti, kirjailija, toimitusjohtaja
Riku Aalto on yksi personal trainingin uranuurtajista Suomessa. Hänellä on laaja-alainen kokemus liikunnasta, terveydestä ja ravinnosta. Hän on täydentänyt osaamistaan ammatti- ja ravitsemusvalmentajan koulutusohjelmilla sekä liikuntahallintotutkinnolla. Aalto on toiminut asiantuntijana useissa kuntoilua käsittelevissä lehdissä ja tv-ohjelmissa sekä kirjoittanut kaksikymmentä hyvinvointiaiheista kirjaa. Hänen parasta osaamista on käytännönläheinen ja toiminnallinen ote valmentamiseen. Esimerkein ja tarinoin väritetyt luennot, höystettynä käytännön harjoitteilla ja omaharjoittelussa sovellettavilla ohjeilla, tarjoavat mahdollisuuden todellisen muutoksen tekemiseen.
Lasse Seppänen, koulutuspäällikkö
Lasse Seppänen työskentelee Trainer4You Oy:ssä koulutuspäällikkönä vastaten kuntosaliohjaajien ja personal trainereiden kouluttamisesta. Koulutetun hierojan opintojaan Seppänen on täydentänyt muun muassa personal trainer-, ammattivalmentaja- ja ravintovalmentajakoulutuksilla. Seppäsen valmennusfilosofia rakentuu ihmisläheisestä, välittävästä mutta samalla määrätietoisesta valmennus- ja koulutustyylistä, jota hän soveltaa eri-ikäisten ja -kuntoisten ihmisten valmentamisessa.