Oulun seudun ammattikorkeakoulun Voimaa ossaamisesta! -hanke järjesti yhteistyössä Tampereen yliopiston Tutkimus- ja koulutuskeskus Synergosin kanssa ensimmäisenä Pohjois-Suomessa työhyvinvointivalmentajan koulutusohjelman keväällä 2011. Koulutusohjelma järjestetään kolmannen kerran keväällä 2012.
Työhyvinvointivalmentaja-koulutusohjelman tarkoituksena on kouluttaa ja valmentaa työhyvinvointivalmentajia Oulun, Raahen ja Koillismaan seutukuntien työyhteisöihin.
Työhyvinvointikoulutus antaa osallistujalle valmiudet toimia työhyvinvoinnin asiantuntijana ja kehittäjänä. Koulutuksessa luodaan välineistöä, tietoa ja taitoja oman organisaation työhyvinvoinnin arvioimiseen sekä keinoja tunnistaa mahdollisia uhkia. Koulutus antaa myös valmiuksia toimia arjen haastavissa viestintä- ja vuorovaikutustilanteissa sekä evästää näiden tilanteiden muuttamisessa työyhteisön voimavaraksi.
Työhyvinvointiasiantuntijan osaamisen avulla kasvatetaan organisaatioiden työhyvinvointiosaamista sekä suunnitelmallisuutta, mikä näkyy työntekijöiden viihtymisenä ja entistä parempana jaksamisena työyhteisössä. Työssään hyvinvoiva henkilö on tuottava, sitoutunut ja innovatiivinen.
Työhyvinvoinnin avulla myös lisätään organisaation tuloksellisuutta sekä vähennetään mahdollisia sairauspoissaoloja ja niistä aiheutuvia kuluja. Hyvän työpaikan maine myös houkuttelee yritykseen parhaat työntekijät.
Koulutusohjelma on tarkoitettu organisaatioiden avainhenkilöille, jotka työskentelevät tai tulevat työskentelemään työhyvinvointiin liittyvien asioiden parissa. Koulutukseen voivat osallistua muun muassa henkilöstöpäälliköt, henkilöstöhallinnon asiantuntijat, työsuojelun asiantuntijat, luottamushenkilöt, esimiehet ja työnjohtajat sekä muut työhyvinvoinnista kiinnostuneet henkilöt.


