Hakusanojen katkaisu
Hakiessasi luonnollisen kielen sanoilla kannattaa käyttää sanan katkaisua. Muutoin hakulausekkeesta saattaa tulla kohtuuttoman monimutkainen, kun sanan erilaisia taivutusmuotoja pitää miettiä erikseen ja yhdistellä niitä OR-operaattorilla. Sanan katkaisua on pidettävä välttämättömänä apuneuvona erityisesti haettaessa suomalaisista tietokannoista. Suomenkielisistä substantiiveista saadaan nimittäin periaatteessa kustakin noin 2000 taivutusmuotoa. Hakusanojen valinnassa voi käyttää apuna asiasanastoja.
Haun viimeistelyssä on mietittävä, mistä kohdin hakusanan katkaisee. Vaarana on, että sana lyhenee liikaa, jolloin kysely tavoittaa sellaisiakin sanoja, joita ei haluta mukaan.
Tietokantakohtaisesti kannattaa myös selvittää, minkä merkin hakuohjelma tulkitsee katkaisumerkiksi. Tavallisimpia katkaisumerkkejä ovat * ? #.
Esimerkiksi emu* hakee "emun", "emuun" jne. lisäksi mm. myös "emulaatio", "emulointi".
Hakusanojen yhdistäminen
Boolen hakua kannattaa käyttää erityisesti silloin, kun hakuongelmaa ei voi kuvata yhdellä sanalla. Boolen logiikkaan perustuvassa haussa hakutermit yhdistellään operaattorien (AND, OR, NOT) avulla. Boolen logiikka toimii haettaessa viitteitä kirjaston tietokannasta, cd-rom -tietokannoista, elektronisista tiedonlähteistä ja internetistä eri hakupalveluilla.
AND-operaattori
AND-operaattorilla yhdistetään hakusanat, joiden halutaan kaikkien esiintyvän samassa viitteessä. Operaatio rajaa hakua, jolloin hakutehtävän eri näkökulmat saadaan aiheenmukaisesti yhteen.
Haku A AND B hakee dokumentit tai niitä kuvaavat viitteet, joissa esiintyvät sekä A että B.
ESIMERKKI
Etsitään tietoa valuuttakurssien vaikutuksesta Suomen vientiteollisuudelle:
valuuttakurssit AND vientiteollisuus AND Suomi
OR-operaattori
OR-operaattorilla yhdistellään yleensä samaa tarkoittavia tai merkitykseltään toisiaan lähellä olevia sanoja. Synonyymien lisäksi myös rinnakkaistermit sekä laajemmat ja suppeammat termit saattaa olla hyödyllistä yhdistää OR-operaattorilla. OR-operaattorin käyttö laajentaa hakua.
Oletetaan että A ja B ovat hakutermejä. Hakukyselyssä lauseke A OR B hakee dokumentit, joissa esiintyvät joko A, B tai molemmat
ESIMERKKI
Halutaan löytää dokumentteja, joissa käsitellään hyviä käytöstapoja:
käytösoppaat OR etiketti
NOT-operaattori
NOT-operaattori sulkee haun ulkopuolelle ei-toivotun käsitteen. Operaattoria on hakulausekkeissa käytettävä varovasti, koska tiedontarpeen kannalta hyvätkin dokumentit saatetaan menettää. Tiedonhaussa voidaan käyttää useita muita tiedonhaun rajaustapoja (julkaisuvuosi, kieli, asiasanat) "turvallisemmin" kuin NOT-operaattoria.
Haku A NOT B hakee viitteet joissa esiintyy A, mutta jättää pois B:n, kuten myös ne joissa esiintyy sekä A ja B.
ESIMERKKI
Etsitään kirjaston kokoelmaluettelosta kirjallisuutta tietokannoista yleensä, muttei erityisesti ohjelmistosovelluksista:
tietokannat NOT atk-ohjelmat
Sulkumerkkien käyttö
Boolen haussa sulkujen sisällä oleva hakulause toteutetaan ensin. Käytä sulkuja, jos kirjoitat eri operaattoreita samaan lauseeseen. Esimerkiksi haetaan viitteitä Emun tai euro-valuutan vaikutuksesta Suomen talouteen: (emu OR euro) AND Suomi AND talous.
Läheisyysoperaatiot
Läheisyysoperaattorilla (NEAR) tiukennetaan AND-operaation hakutulokselle esittämiä vaatimuksia. Läheisyysoperaatiot edellyttävät hakusanojen esiintymistä lähempänä toisiaan kuin pelkästään samassa viitteessä tai dokumentissa: tekstikappaleessa, samassa lauseessa tai jopa peräkkäin. Läheisyysoperaattorin käytöllä voidaan välttää satunnaisia hakusanojen virheellisiä kytkentöjä. Esimerkiksi elektronisista kokotekstilehdistä haettaessa voidaan läheisyysoperaattoreilla rajata haettavien sanojen etäisyys sellaiseksi, että niiden kuuluminen samaan asiayhteyteen on todennäköistä.
HUOM! Muista aina tarkistaa, tukeeko käyttämäsi hakuohjelma sulkumerkkien tai läheisyysoperaattorien käyttöä. Esimerkiksi kirjastojen kokoelmaluetteloista haettaessa läheisyysoperaatiot eivät yleensä ole mahdollisia. Jotkut kotimaisista hakuohjelmista (esim. PrettyLib-kirjastotietokanta) taas hyväksyvät vain Boolen operaattoreiden suomenkieliset nimet (ja/tai/ei).
