Mikä muuttuu syksyn 2014 yhteishaussa (keväällä 2015 alkava koulutus)?
- Tiedot korkeakoulukoulujen koulutustarjonnasta ja valintaperusteista on saatavilla keskitetysti sivustolta opintopolku.fi.
- Ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen tutkintoon johtavaan koulutukseen haetaan samassa yhteishaussa ja yhdellä hakemuksella uuden sähköisen hakujärjestelmän kautta.
- Hakija voi asettaa korkeintaan kuusi hakukohdetta. Vaikka hakija voisi tulla valituksi useaan koulutukseen, yhteishaussa hakeneelle tarjotaan kuitenkin vain yhtä opiskelupaikkaa hakutoivejärjestyksen perusteella.
- Korkeakoulut voivat varata osan opiskelupaikoista ensimmäistä korkeakoulupaikkaansa hakeville. Oamk ei käytä tätä syksyn 2014 yhteishaussa.
Mikä muuttuu kevään 2016 yhteishaussa (syksyllä 2016 alkava koulutus)?
- Uudistuksen toisen vaiheen mukainen haku otetaan alustavan aikataulun mukaan käyttöön kevään 2016 yhteishaussa.
- Uudistuksen toisessa vaiheessa yhteishaku varataan ensimmäistä korkeakoulupaikkaansa hakeville ja muille hakijoille järjestetään erillisiä hakumahdollisuuksia.
- Koulutusalaa vaihtaville sekä korkeakoulujen välillä ja niiden sisällä siirtyville pyritään tarjoamaan yhteishaun ulkopuolisia aiempaa joustavampia tapoja hakeutua uuteen koulutukseen.
Usein kysyttyjä kysymyksiä korkeakoulujen opiskelijavalintojen uudistamisesta
Miksi korkeakoulujen opiskelijavalinnat uudistetaan?
Korkeakoulujen opiskelijavalintoja uudistetaan osana hallitusohjelmaa. Opiskelijavalintojen uudistamisen tavoitteena on alentaa korkeakouluopintojen aloittamisikää, saada korkeakoulutukseen entistä enemmän aidosti uusia opiskelijoita sekä kohdentaa opiskelupaikat nykyistä paremmin. Näiden tavoitteiden päämääränä on nopeuttaa työmarkkinoille siirtymistä ja kohentaa työllisyysastetta.
Olen hakemassa kevään 2014 ammattikorkeakoulujen yhteishaussa. Onko kevään haussa jo uudistuksia?
Kevään 2014 ammattikorkeakoulujen yhteishaut toteutetaan aiempaan tapaan. Varsinaiseen hakuprosessiin ei tule muutoksia. Kevään 2014 yhteishaussa korkeakoulututkintoon johtavan opiskelupaikan vastaanottaminen vaikuttaa kuitenkin jatkossa mahdollisiin hakijakiintiöihin eli hakijaa ei tällöin katsota ensimmäistä korkeakoulupaikkaa hakevaksi.
Mitä tarkoitetaan ensimmäistä korkeakoulupaikkaa hakevilla?
Korkeakouluilla on mahdollisuus varata osa opiskelupaikoista ensimmäistä korkeakoulupaikkaansa hakeville. Ensimmäistä korkeakoulupaikkaa hakevilla tarkoitetaan hakijoita, jotka eivät ole suorittaneet korkeakoulututkintoa suomalaisessa korkeakoulussa eivätkä ole vastaanottaneet opiskelupaikkaa suomalaisen korkeakoulun tutkintoon johtavasta koulutuksesta kevään 2014 yhteishaussa tai sen jälkeen.
Opiskelupaikkojen varaamisella ensimmäistä korkeakoulupaikkaa hakeville on tarkoitus turvata perustuslain 16 §:n mukaisia sivistyksellisiä oikeuksia varmistamalla mahdollisimman monelle opiskelupaikka.
Oamk ei varaa opiskelupaikkoja ensimmäistä korkeakoulupaikkaa hakeville syksyn 2014 yhteishaussa. Kevään 2015 yhteishaun osalta päätökset tehdään myöhemmin.Kannattaako minun vastaanottaa mahdollisesti saamaani opiskelupaikkaa kevään 2014 ammattikorkeakoulujen yhteishaussa, jos en ole varma, haluanko suorittaa sitä loppuun?
Opiskelupaikat on lähtökohtaisesti tarkoitettu niille, jotka haluavat suorittaa kyseisen tutkinnon. Jos otat vastaan paikan koulutuksesta, josta et aio tehdä tutkintoa, saatat samalla viedä paikan hakijalta, joka haluaisi suorittaa juuri kyseisen tutkinnon. Ota siis opiskelupaikka vastaan, mikäli aiot suorittaa tutkinnon.
Korkeakoulupaikan jo vastaanottaneille ja korkeakoulututkinnon suorittaneille turvataan jatkossakin mahdollisuudet hakeutua ja tulla valituksi uuteen koulutukseen. Jos hakija on suorittanut korkeakoulututkinnon tai hän on ottanut korkeakoulupaikan vastaan kevään 2014 yhteishaussa tai sen jälkeen, häntä ei kuitenkaan katsota ensikertalaiseksi. Heillä tulee olla kuitenkin pääsääntöisesti mahdollisuus hakea ja tulla valituksi kaikkeen koulutukseen, joka on ensikertalaisillekin hakijoille tarjolla.
Korkeakoulut pyrkivät luomaan uudistuksen yhteydessä joustavia siirtymämahdollisuuksia, joiden avulla alaa voi vaihtaa hakeutumatta uudelleen yhteishaun kautta koulutukseen. Siirtymämahdollisuuksia on jo nykyään, mutta niitä halutaan lisätä ja käytäntöjä yhtenäistää.
Lisätietoja korkeakoulujen opiskelijavalintojen uudistamisesta opetus- ja kulttuuriministeriön www-sivuilla.