Skip to content

Taiteellinen toiminta

Taiteellinen toiminta kehittää kulttuurielämää. Tavoitteena on luoda inspiroiva kulttuurin ekosysteemi, jossa sekä henkilöstön että opiskelijoiden osaaminen kasvaa, kansalliset ja kansainväliset verkostot kehittyvät, erilaiset yleisöt pääsevät nauttimaan tuotoksista ja Oulun ammattikorkeakoulu saa positiivista näkyvyyttä.

Taiteellista toimintaa on erityisesti Kulttuurialan yksikössä, ja se näkyy esimerkiksi erilaisina produktioina. Taiteellinen toiminta tuottaa vuosittain merkittävän osan Oamkin julkaisuista, ja se toteutuu niin osana koulutusta kuin henkilöstön omien taiteellisten ambitioiden tuloksena. Taiteellisia tuotantoja, esimerkiksi näyttämöteoksia ja katselmuksia, toteutetaan yhteistyössä muun muassa alueen kulttuuritoimijoiden sekä suomalaisten ja kansainvälisten korkeakoulujen ja julkisorganisaatioiden kanssa.


Oamkin produktiot

Leevi Madetoja pianokilpailu

Leevi Madetoja pianokilpailu

Valtakunnallinen kilpailu nuorille pianisteille.

Arktiset Askeleet

Vuosittain järjestettävä valtakunnallinen tanssitapahtuma Oulussa.

Lumo Light Festival

Oamkin Kulttuurin yksikkö on toteuttanut valofestivaalille teoksen vuodesta 2016 lähtien.

Billy Elliot musikaali

Oulun teatterin Billy Elliot musikaali on tehty yhteistyössä Oamkin kanssa.

The Collection pop up -näyttely

Oamkilla on noin 300 pohjoissuomalaisen valokuva- ja sarjakuvateoksen kokoelma. Tutustu pieneen osaan.

Yhteystiedot

Korja Milla
Lehtori, Sosiaaliala, kuntoutus ja kulttuuri
040 1415217

Kemppainen Milla-Maija
Lehtori, ICT ja viestintä
050 5914996

Tuohino Jussi
Lehtori, Sosiaaliala, kuntoutus ja kulttuuri
040 6453467