|

Suomen ammattikorkeakoulujen kamariorkesteri on valtakunnallinen, ammattikorkeakoulujen musiikin opiskelijoista koottu orkesteri, joka lukuvuonna 2004-2005 tekee yhteensä kolme harjoittelu- ja konserttiperiodia Suomessa ja Slovakiassa. Orkesterin taiteellisena johtajana ja kapellimestarina toimii Atso Almila.
Vuoden 2004 alussa käynnistynyttä kamariorkesterianketta koordinoi Oulun seudun ammattikorkeakoulun kulttuurialan yksikkö. Hanketta rahoittavat opetusministeriö sekä mukana olevat ammattikorkeakoulut. Hankkeen tavoitteena on konkreettisella tavalla lisätä ammattikorkeakoulujen välistä yhteistyötä, benchmarkingia ja verkottumista sekä tarjota mukana oleville opiskelijoille mahdollisuus pedagogiselta kannalta tavanomaista oppilaitostyöskentelyä tiiviimpään paneutumiseen tavoitteelliseen ja taiteellisesti korkeatasoiseen orkesterityöskentelyyn.
28 soittajasta koostuva kamariorkesteri on koottu syksyllä 2004. Soittajat pääsevät mukaan tiiviiseen, työelämänomaiseen periodityöskentelyyn.
|
 |
Konserttipaikkakuntina Suomessa ovat syksyllä 2004 Tampere ja Helsinki sekä keväällä 2005 Kuhmo ja Oulu. Keväällä 2005 konsertoidaan myös Slovakiassa, Bratislavan ja Piestanyn kaupungeissa. Yhteistyökumppanina orkesterin ulkomaan kiertueella on Bratislavan musiikkikorkeakoulu, jonka opiskelijoiden kanssa orkesteri konsertoi yhdistetyllä sinfoniakokoonpanolla.
Yksi Suomen konserteista pyritään lähettämään suorana verkkolähetyksenä yhteistyössä Kuhmon kamarimusiikin osaamiskeskus Virtuosin kanssa. Orkesteri tekee myös oman konserttiäänitteen. Oulun seudun ammattikorkeakoulun viestinnän opiskelijat toteuttavat kamariorkesterihankkeesta dokumenttilyhytfilmin. Dokumentin käsikirjoitusvaihe on alkanut syksyllä 2003 ja kuvaukset aloitetaan syksyllä 2004.
Lisätietoa:
Hankkeen taustaa »
Hankkeen tavoitteet »
Hankken esittely pdf-muodossa »
Orkesterin ohjelmisto »
|
 |
| Ajankohtaista |
Mediatiedotteet
| Koesoitot
|
 |
|