Ammattikorkeakoulututkintoon kuuluvan työharjoittelun järjestämisestä sovitaan ammattikorkeakoulun ja työnantajan välisellä kirjallisella koulutussopimuksella
[.doc]. Sopimus allekirjoitetaan kahtena kappaleena, yksi kummallekin osapuolelle.
Määräaikaisen koulutussopimuksen allekirjoittaa ammattikorkeakoulun puolesta yksikön johtaja tai hänen määräämänsä henkilö. Opiskelija huolehtii itse määräaikaisen sopimuksen toimittamisesta allekirjoitettavaksi sekä työnantajan edustajalle että ammattikorkeakoululle (omalle harjoitteluvastaavalleen) viimeistään kahden viikon kuluttua harjoittelun alkamisesta.
Opintotuki voidaan myöntää harjoitteluajalle, kun
Harjoitteluajan palkkaa ei siis kuukausitasolla tarkastella ns. vuositulomallin ("vapaan tulon määrä vuodessa") mukaisesti, vaan jokaista harjoittelukuukautta kohden erikseen. Työharjoitteluajan palkka huomioidaan kuitenkin tulona koko vuotta koskevassa tulovalvonnassa! Alle 505 euron kuukausipalkka ei vaikuta opintotuen suuruuteen. Suunniteltuja opiskelupäiviä (harjoittelupäiviä) tulee olla kuukautta kohti vähintään 18.
Opintorahaa ei myönnetä harjoitteluajalle, kun
Asumislisä ja lainatakaus voidaan kuitenkin myöntää. Opiskelijan omat tulot vaikuttavat tällöin asumislisään vuositulomallin mukaisesti.
Kun korkeakouluopiskelija saa tutkintoon pakollisena kuuluvasta työharjoittelusta esimerkiksi kaksi opintopistettä kuukautta kohden ja lisäksi muista opinnoista 2,8 op kuukautta kohden, harjoittelupalkka ei estä opintorahan saantia, mutta vaikuttaa vuosituloon. Eli jos harjoittelu itsessään ei täytä päätoimisuuden ehtoja (4,8 op/kk), vaan sitä suoritetaan muiden opintojen ohessa, ei harjoittelupalkan raja ole 505 euroa ja tulojen vaikutus menee normaalin vuositulomallin mukaisesti.
Opiskelija on velvollinen ilmoittamaan saamansa päätoimisen harjoitteluajan palkan ja apurahat KELA:n opintotukikeskukselle (KELA:n olosuhdemuutosilmoitus eli OTM-lomakkeella, kohta 12 kotimaan harjoittelu tai kohta 15 ulkomailla suoritettava harjoittelu). Lomakkeeseen liitetään liitteeksi oppilaitoksen todistus työharjoittelun kestosta ja harjoittelun tuottamien opintoviikkojen määrästä sekä todistus harjoittelupalkasta.
Kesäajan harjoittelusta voi siis saada opintotukea, mikäli päätoimisuusehto (väh. 4,8 op/kuukausi) täyttyy eikä harjoitteluajan palkkaa ylitä 505 euroa kuukaudessa. Kesäajan opintotukea haetaan KELA:n olosuhdemuutosilmoituslomakkeella (OTM) ja sen liitteeksi liitetään Oulun seudun ammattikorkeakoulun opintotukilautakunnalle osoitettu, vastuuopettajan tai koulutusohjelman johtajan allekirjoittama kesäopintotukiliite.
Kesäopintotukihakemukset liitteineen toimitetaan oman yksikön opintotoimistoon, sillä Oamkin opintotukilautakunta antaa lausunnon kesäopintojen päätoimisuudesta. Hakemuksen jättäminen KELA:n paikallistoimistoon tai lähettäminen suoraan opintotukikeskukseen lisäävät hakemuksen käsittelyaikaa. "Hätätapauksessa" (esim. yksikön opintotoimistossa ei ole ketään paikalla) voit toimittaa hakemuksen myös em. paikkoihin.
Huomaa, että opintotukea voi saada takautuvasti hakemuksen jättökuukauden alusta lukien. Jos olet jättämässä opintotukihakemusta kuukauden lopussa, huolehdi, että joku ottaa virkansa puolesta hakemuksen vastaan saman kuukauden aikana (huomioi tämä erityisesti kesäaikana).
Verottomia päivärahoja ja/tai kilometrikorvauksia ei tarvitse ilmoittaa KELA:lle.
Opintotukeen liittyviä lomakkeita löydät Kulttuurialan yksikössä käytävällä opintotoimiston ulkopuolella sijaitsevasta lomaketelineestä. Musiikin koulutusohjelman opintotukihakemukset ottaa vastaan toimistosihteeri Minna Moilanen. Lisätietoa opintotuesta saat KELA:n opintotukikeskuksen neuvonnasta, puh. 020 434 6770 tai osoitteesta www.kela.fi. Lisätietoa opintotuesta on myös Oamkin www-sivuilla.
Harjoitteluajan palkka on työantajan ja harjoittelijan välinen asia. Palkka voi vaihdella esim. riippuen harjoittelijan aikaisemmasta koulutuksesta ja työkokemuksesta.