> Toukokuu
2006

Sisältö

Moottoritie on kuuma  1
Kesä lähestyy ja tiet ovat olleet sulat jo hyvän aikaa. Moottoritie on kuuma varsinkin porukalle Tekniikan yksikön Autolaboratoriossa, jossa testataan ja säädetään kilpa-autojen moottoreita.

Aurinkoisia kokemuksia elokuvafestareilta Portugalista  2
Kuvallisen viestinnän opiskelija Mikko Manuel Kamusen käsikirjoittama ja ohjaama musiikkivideo Into the Rage osallistui Portugalissa 9.–16.4. järjestettyyn elokuvakilpailuun.

Ekstraa Kirjaston aineistot parantuneet  3

Kuvia Valmistumisen 40-vuotisjuhlaa Tekniikan yksikössä  4
Yli puolet 40 vuotta sitten valmistuneista konstruktiotekniikan teknikoista oli paikalla, kun vanhat opiskelukaverit kohtasivat toisensa Tekniikan yksikön pihalla vapun alla.

Kevään yhteishaussa valtakunnallista tasoa pienempi hakijamäärän pudotus  5

Ideoita kesäpihoille luonnonvara-alan opiskelijoilta  6
Toukokuun alussa järjestettiin Kesäpiha 2006 -messut Ouluhallissa. Aurinkoisesta säästä ja kesän ensimmäisistä hellepäivistä huolimatta messukävijät oli saatu houkuteltua omien kukkapenkkien kimpusta tutustumaan tämän kesän uutuuksiin.

Kuvia Kahalaiset kivikaudella  7

Kuvia Työssäoppimassa Kauppaopettajapäivillä  8

Hyvä tiedonhallinta jokaisen asia  9
Miten löydän kymmenen vuotta vanhan dokumentin? Miten työtäni tehdään, kun olen poissa? Kauanko asiakirjoja tulee säilyttää? Näihin ja moniin muihin aina ajankohtaisiin tiedonhallinnan kysymyksiin perehdyttiin asiakirjahallinnon ja arkistotoimen koulutuksessa toukokuussa.

Neiti Kevään kutsuun vastattiin  10
Raahen tekniikan ja talouden yksikkö ja Lybeckerin käsi- ja taideteollisuus­oppilaitos järjestivät maaliskuussa jälleen kaikille avoimen digikuvakilpailun.

Laatu syntyy arkityössä  11

Työelämäjaksolta uutta varmuutta opetukseen  12

Matkalla kesään – ja tangon SM-kisoihin  13

Pakina: Ote valmistumisjuhlapuheesta  14

Meidän kesken  15
Lähetä kuulumisesi tekstinä tai kuvina, anonyymisti tai nimen kanssa. Kerro meille, me kerromme koko ammattikorkeakoululle!

Kuukauden kasvo  16

Kuvapuhelinpalvelut arkipäivän avuksi sosiaali- ja terveysalalla  17

Tiedeopiskelua CERN-hiukkastutkimuskeskuksessa  18
CERN-tiedeopiskelun alueverkoston järjestämälle Geneven matkalle osallistui tänä keväänä myös neljä tietotekniikan ja kolme tietojenkäsittelyn opiskelijaa Raahen tekniikan ja talouden yksiköstä. Raahelaisten mielenkiinnon kohteena maailman johtavassa hiukkastutkimuskeskuksessa oli erityisesti tietotekniikka.

Hyvinvointipalvelut  19
Ruotsiin kokoontui 5.–7. toukokuuta noin 50 henkilön ryhmä 16 eri maasta pohtimaan Euroopan laajuista yhteistyötä opiskelevien urheilijoiden vaihtoon liittyvistä mahdollisuuksista.

Pysy ajan tasalla  20

Ekstraa Kv- ja kulttuurisihteerin muutosten kevät  21
Elämän tuulet tuiversivat Katja Anisimaalle viime vuonna, jolloin hän haki OSAKO:n kv- ja kulttuurisihteerin paikkaa. Kuluneen vuoden tehtävissä toiminutta Katjaa muutosten tuulet vievät nyt taas eteenpäin.

Opiskelijakunta tiedottaa  22

English Resume  23

  <  Kansi Moottoritie on kuuma  >