Liiketalouden yksikön tutkimus- ja kehitystoiminta korostaa liiketoiminta- ja informaatioteknologian osaamisen sekä niitä tukevien palvelujen kehittämistä Pohjois-Suomen elinkeinoelämän ja muiden yhteistyötahojen kanssa. Toiminnassa korostuu elinkeinoelämän ja korkeakoulun osaamisen kehittäminen.
Hankkeissa mukana olevat saavat etua yhteisessä työskentelyssä ja hyödyttävät erityisesti Pohjois-Suomen pk-yritysten alueellisen liiketoimintaympäristön kehittämistä sekä uusien ratkaisujen ja toimintatapojen innovointia liiketoiminnan ja informaatioteknologian osaamisessa. Hankkeet ovat laajoja tutkimus-, kehittämis- ja koulutushankkeita yksikön koulutusohjelmien osaamisaloilta. Aloite hankkeille voi lähteä joko työelämän organisaatioilta, yhteistyökumppaneilta tai yksiköstä.
Tutkimus- ja kehittämishankkeiden painopistealueet ovat
Tk-toiminnan yhteyshenkilönä yksikössä toimii yliopettaja Taina Vuorela.