Ammatillinen opettajakorkeakoulu
Opiskelijan ohjeet


»

Kansainvälisyys

Ammatillisen opettajakorkeakoulun opiskelijana kehität kansainvälisyysosaamista opintojesi aikana. Lisäksi sinulla on mahdollisuus lähteä vaihtoon ulkomaiseen oppilaitokseen tekemään harjoittelua,  seuraamaan opetusta tai opiskelemaan muita opettajakorkeakoulun opintoja Erasmus+ -ohjelman kautta tai Oamkin tukea hyödyntäen. Lisätietoja vaihtoasioihin opiskelusta ulkomailla löydät Oamkin kansainväliset opiskelu- ja vaihtomahdolllisuudet -sivustolta sekä ammatillisen opettajakorkeakoulun kv-koordinaattori yliopettaja Esa Virkkulalta.

Erasmusvaihto

Erasmus+ -ohjelman puitteissa voit lähteä opiskelemaan opettajakorkeakoulun opintoja, harjoitteluun tai kehittämään osaamista ulkomailla. Opiskeluvaihdon minimikesto on kolme kuukautta. Harjoitteluvaihdoissa suositellaan minimissään kolmen kuukauden vaihtoa, mutta tuen edellyttämä minimikesto on 2 kuukautta (60 pv). Ulkomailla tehtyjen opintojen määrä tulee olla vähintään 5 op / kuukausi.

Erasmusvaihto tehdään Oamkin yhteistyöoppilaitoksiin. Sinun ei tarvitse maksaa oppilaitoksen mahdollisia lukukausimaksuja. Vaihdon aikana saat tukea, jonka suuruus on 310 tai 360 euroa kuukaudessa, riippuen kohdemaan elintasokustannuksista. Tämän lisäksi perheellisellä opiskelijalla on mahdollisuus saada 200 euron lisätuki, mikäli perheessä oleva lapsi on alaikäinen.

Erasmus -harjoitteluvaihtoon lähteville opiskelijoille maksetaan yllä olevan lisäksi 100 €/kk lisäapuraha.

HUOM! Harjoitteluvaihtoon lähtevä voi saada vain joko harjoittelijan (+100 €/kk) tai perheellisen (+200 €/kk) lisätukea, ei molempia.

Lisätietoa
Lisätietoa Erasmus+ -ohjelmasta on muun muassa Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskuksen CIMOn nettisivuilla sekä Euroopan komission sivuilla. Voit kysyä lisää myös Oamkin kansainvälisistä palveluista.

Oamkin tuki

Sinulla on mahdollista kehittää pedagogista osaamista ulkomailla myös lyhemmän, minimissään kahden viikon ajan opetusharjoittelussa tai opettajaopinnoissa. Vaihtokohteen voit valita itse. Vaihtokohteen voit valita itse. Kannattaa kuitenkin perehtyä OAMKin vaihtokohteisiin MoveOn -hakukoneesta.

Harjoittelu (2 viikkoa - alle 2 kk)
Kun lähdet tekemään harjoittelua ulkomaille, saat tukea Eurooppaan 150 euroa / viikko ja Euroopan ulkopuolelle 200 euroa / viikko. Harjoittelujaksollasi kehität osaamistasi vähintään 1,5 opintopistettä kahdessa viikossa (3 op / kk).

Muut opettajakorkeakoulun opinnot (2 viikkoa - alle 3 kk)
Saat tukea 150 euroa / viikko Eurooppaan ja 200 euroa /viikko Euroopan ulkopuolelle. Opiskelujaksollasi kehität osaamistasi 2 op /viikko. Maksimiapurahat Euroopan vaihtojen osalta 800€ ja Euroopan ulkopuolisten vaihtojen osalta 1000€.

Miten vaihtoon?

1. Pohdi lähdetkö tekemään opettajakorkeakoulun opintoja vai harjoittelua (esim. opetus ja/tai opetuksen seuranta)

2. Tutustu Oamkin kansainväliset opiskelu- ja harjoittelumahdollisuudet sivustoon.

3. Tutustu Oamkin eri vaihtokumppaneihin Oamkin lähteville opiskelijoille tarjolla olevien vaihtokohteiden hakukoneesta.

- Voit aloittaa tämän tutustumalla Oamkin kansainvälisiin yhteistyöoppilaitoksiin tai sinua kiinnostavaan valinnaiseen vaihtokohteeseen. Vaihtokohteena voi olla opettajakorkeakoulun kumppani tai muu jokin muu sopiva oppilaitos. Opettajaopiskelijalla on myös mahdollisuus hyödyntää OSAO:n vaihtokohteita.

4. Perehdyttyäsi potentiaalisiin vaihtokohteisiin pohdi:

- vaihdon (noin) ajankohta

- kiinnostava oppilaitos (oppilaitokset)

- sinua kiinnostavat opintojaksot ja niiden vastuuopettajien yhteystiedot ko. oppilaitoksessa

5. Ota tämän jälkeen yhteyttä opettajakorkeakoulun kansainvälisyyskoordinaattori Esa Virkkulaan (esa.virkkula#oamk.fi (korvaa # -> @)), joka ohjaa eteenpäin.

27.1.2020
Saavuin kaukaiseen maahan marraskuisena päivänä 2019. Päämääränäni oli työskennellä 6 viikkoa Technology Institute of Wellington and Whitireia -nimisessä ammatillisessa oppilaitoksessa opetusharjoittelussa Uuden Seelannin pääkaupungissa Wellingtonissa. Te…
28.10.2019
Olin aina haaveillut vaihto-opiskelusta ulkomailla, mutta en kuitenkaan halunnut tehdä varsinaista opetusharjoittelua ulkomailla, joten päädyimme AMOKin tutorieni kanssa räätälöityyn ratkaisuun: lähtisin seuraamaan opetusta erilaisiin, pääasiassa oman rav…
11.10.2019
Aloitin opettajaopinnot kesäkuussa 2018, tällöin olin vielä vallan tietämätön millaisia seikkailuja opinnot tulevat pitämään sisällään. Olin aina haaveillut vaihtoon lähtemisestä, mutta aiemmin minulta uupui rohkeus. Opettajakorkeakoulun kansainvälisyysop…
13.9.2019
Aloitin opettajan pedagogiset opinnot opettajakorkeakoulussa toukokuussa 2018. Tavoitteenani oli suorittaa opinnot nopeasti “tulos ja ulos” -periaatteella. Ensimmäisten orientaatiopäivien aikana meille kuitenkin kerrottiin erilaisista mahdollisuuksista su…
31.5.2019
Opintojen alussa kuulin mahdollisuudesta lähteä lyhyeen opetusharjoitteluvaihtoon opettajakorkeakoulun (Amok) tuutoriopettajiltani. Haave omasta lähdöstä jäi kytemään mieleeni. Osasyy oli varmasti mieleenpainuva Erasmus-vaihto-opiskelijavuosi Saksassa kak…