Opetussuunnitelmat

Opetussuunnitelma
Osaamisalueet
Tietoa koulutuksesta

Fysioterapian tutkinto-ohjelma (210 op)

Perus- ja ammattiopinnot 110
Perusopintojen tavoitteena on antaa opiskelijalle laaja-alainen yleiskuva asianomaisen tehtäväalueen asemasta ja merkityksestä yhteiskunnassa, työelämässä ja kansainvälisesti, perehdyttää opiskelija asianomaisen tehtäväalueen yleisiin teoreettisiin perusteisiin ja viestintään sekä antaa hänelle ammatin harjoittamisen ja ammatillisen kehityksen kannalta tarpeellinen kielitaito. (Vararehtorin päätös 13.10.2016 § 16)

Ammattiopintojen tavoitteena on perehdyttää opiskelija asianomaisen ammatillisen tehtäväalueen keskeisiin ongelmakokonaisuuksiin ja sovellutuksiin sekä niiden tieteellisiin tai taiteellisiin perusteisiin siten, että opiskelija kykenee itsenäisesti työskentelemään tehtäväalueen asiantuntijatehtävissä, kehitystyössä ja yrittäjänä. (Vararehtorin päätös 13.10.2016 § 16)

Harjoittelun tavoitteena on perehdyttää opiskelija ohjatusti erityisesti ammattiopintojen kannalta keskeisiin käytännön työtehtäviin sekä tietojen ja taitojen soveltamiseen työelämässä. Harjoittelun tai osan harjoittelusta voi suorittaa myös ulkomailla. (Vararehtorin päätös 13.10.2016 § 16).

Tutkinto-ohjelmassa on ammattitaitoa edistävää harjoittelua 75 opintopistettä. Tämä harjoittelu sisältyy Perus- ja ammattiopintoihin.

Opinnot suositellaan suoritettavaksi opetussuunnitelmaan kirjatun ajoituksen mukaisesti, koska opintojen sisällöt rakentuvat toistensa luoman perustiedon ja -taidon jatkumoksi. Etenkin harjoittelujaksoille lähteminen edellyttää kyseisen aiheen tietopuolisen osaamisen osoittamista.

Oppimisalusta Moodleroomsissa on Fysioterapian tutkinto-ohjelman opiskelijoille kohdennettuja opintoja ja opiskelukäytänteitä ohjaavia ja määrittäviä ohjeita ja toimintatapojen kuvauksia.
Opintovuosi 1S 1K 2S 2K 3S 3K 4S 4K 5S 5K op
OF00CJ21 Fysioterapian ammattilaiseksi ammattikorkeakoulusta 10 4       3         17
OF00CI65 Anatomia, fysiologia ja ravitsemus 8 3                 11
OF00CJ25 Fysioterapeuttinen tutkiminen ja päättely 8 5                 13
OF00CJ26 Manual Therapy and Physical Methods in Physiotherapy   7                 7
OF00CJ27 Terapeuttinen harjoittelu   11                 11
OF00CJ28 Opettaminen ja ohjaaminen fysioterapiassa     10 2             12
OF00CJ30 Musculoskeletal Physioterapy     18               18
OF00CJ31 Työikäinen fysioterapian asiakkaana     1 15             16
OF00CJ32 Ikääntyvien ja neurologisten kuntoutujien fysioterapia       9 10           19
OF00CJ33 Lasten ja nuorten fysioterapia         6 9         15
OF00CJ29 Ympäristö toimintakyvyn edistäjänä         12           12
SU00BQ14 Tutkiva kehittäminen       10             10
OF00CJ22 Developing Physiotherapy           12         12
OF00CJ23 Fysioterapiaosaamisen syventäminen             12       12
Studies Abroad  
Vapaasti valittavat opinnot 10
Opintovuosi 1S 1K 2S 2K 3S 3K 4S 4K 5S 5K op
O0080ST Sosiaali- ja terveysalan työkokemus I                     3
O0081ST Sosiaali- ja terveysalan työkokemus II                     3
O0082ST Sosiaali- ja terveysalan työkokemus III                     3
7Y00BM49 Sosiaali- ja terveysalan ammattilaisen tietotekniikka                     3
O0017ST Hoitotyön perusvalmiudet 3                   3
O0022ST Lääketieteen perusteet   3                 3
O1001ST Ensiapu                     3
7F00BX75 Advanced Therapy Methods           3         3
7Y00BH28 Extension and Advancement of the Professional Skills                     3
7F00BH10 Nature and Adventure Promoting Well-being   3                 3
7Y00BK54 Lapset puheeksi -menetelmäkoulutus                     3
O0055ST Leikisti vai oikeesti                     3
O0317SO Ammatillinen toiminta kolmannella sektorilla                     6
YY00CP40 Human Centered Design, Innovation and Impact                     5
OS00CP99 Tulevaisuuden tuotteet ja palvelut – testaa ja kehitä                     5
YY00CI08 Polku yrittäjyyteen sote-alalla                     3
YY00BH25 Oman liikeidean kehittäminen                     7
YY00BH24 Liiketoimintaidean kuvaus ja arviointi                     3
YY00BH26 Oman yrityksen kehittäminen                     10
YY00CG24 Demola-projekti                     15
Studies Abroad  
Ammattitaitoa edistävä harjoittelu 75
Opintovuosi 1S 1K 2S 2K 3S 3K 4S 4K 5S 5K op
Opinnäytetyö 15
Opinnäytetyön tavoitteena on kehittää ja osoittaa opiskelijan valmiuksia soveltaa tietojaan ja taitojaan ammattiopintoihin liittyvässä käytännön asiantuntijatehtävässä. (Vararehtorin päätös 13.10.2016 § 16)
7Y00BH08 Opinnäytetyön suunnittelu         3 2         5
7Y00BG96 Opinnäytetyön toteutus           5         5
7Y00BH09 Opinnäytetyön raportointi ja arviointi             5       5
Tiedot haettu 29.3.2024 10:15:53