Ateriatukeen on oikeutettu jokainen tutkintoa suorittava ammattikorkeakoulun opiskelija sekä aikuiskoulutuksena järjestettäviin opintotukeen oikeuttaviin ammatillisiin erikoistumisopintoihin osallistuva opiskelija. Ateriatukeen oikeuttavan lounaan enimmäishinta on 4,27 euroa ja annosruoan 6,52 euroa. Opiskelijalta ateriasta perittävää hintaa alennetaan ateriatuen määrällä. Vuodesta 2007 alkaen korkeakouluopiskelijoiden ateriatuki on 1,67 euroa ateriaa kohti.
Ateriatuen saamiseksi on ehdottomasti esitettävä opiskelijajärjestön voimassaoleva jäsenkortti. Opiskelijajärjestöön kuulumaton opiskelija saa alennuksen oikeuttavan ateriatukikortin omasta yksiköstään. Edellä mainittujen korttien puuttuessa tai ohella opiskelija voi saada alennuksen aterian hinnasta esittämällä opintokirjan, opiskelutodistuksen tai muun korkeakoulun todistuksen tai opiskelijakortin, josta opiskeluoikeus ammattikorkeakoulussa ja läsnäoloilmoittautuminen lukuvuodelle käyvät ilmi. Ateriatuen saa kaikissa korkeakouluopiskelijoiden ateriatukijärjestelmän piiriin kuuluvissa opiskelijaravintoloissa.
Oulun Diakonia-ammattikorkeakoulu
Albertinkatu 16
Antell-Catering Oy
Oulun kaupungin Kulttuuritalon lounaskahvila
Hallituskatu 7, 90100 Oulu
Uniresta Oy
Luonnonvara-alan yksikkö, Metsäkouluntie
Oulun seudun koulutuskuntayhtymä
Opiskelijaravintola Alwari, Professorintie 5
Sodexo Oy
Opiskelijaravintola Kotkanpoika, Kotkantie 1
Sodexo Oy
Opiskelijaravintola Kultturelli
Kotkantie 1
Sodexo Oy
Opiskelijaravintola Wallu, Teuvo Pakkalan katu 19
Sodexo Oy
OSAO / Myllytullin yksikkö, Kisälli opiskelijaravintola
Isokatu 1
Oulun seudun koulutuskuntayhtymä
Oulun yliopistollinen sairaala
Kajaanintie 50
Oulun normaalikoulu, Yliopistonkatu 48
Fazer Amica Oy
Kastellin tutkimuskeskus, Aapistie 1
Fazer Amica Oy
Henkilöstö- ja opiskelijaravintola Sammakko
Saaristonkatu 22
Oulun Serviisi
Ravintola Vanilla
Oulun virastotalo
Torikatu 34-40
Uniresta Oy
Ravintola Julinia
Oulun yliopisto, Linnanmaa
Uniresta Oy
Aularavintola
Oulun yliopisto, Linnanmaa
Uniresta Oy
Apajankahvila, Aleksanterinkatu 6
Uniresta Oy
Ravintola Discus
Oulun yliopisto, Linnanmaa
Uniresta Oy
Ravintola Kastari, Pentti Kaiteran katu 1
Uniresta Oy
Ravintola Preludi
Lintulammentie 1-3
Uniresta Oy
Ravintola Snellmania
Oulun yliopisto, Linnanmaa
Uniresta Oy
Oulun yliopisto, Lääketieteellisen tiedekunnan päärakennus
Aapistie 5 A
Sodexo Oy
Ravintola Pruxis
Oulun yliopisto, Hammaslääketieteen laitos
Aapistie 3
Uniresta Oy
Tietotalon Toimipiste Datania
Tietotalo, Oulun yliopisto
Uniresta Oy
VTT, Henkilöstöravintola
Kaitoväylä 1
Fazer Amica Oy
Sodexon opiskelijaravintoloiden ruokalistat löytyvät osoitteesta www.sodexo.fi
Oulun yliopiston opiskelijaravintoloiden ruokalistat ovat osoitteessa www.uniresta.fi.
Brain Center, Rantakatu 1
Fazer Amica Oy
Oulaskankaan sairaalan ruokasali
Oulaistenkatu 5
Opiskelijaravintola Cardia, Kuntotie 2
Fazer Amica Oy
Maa- ja metsätalouden toimipiste
Kirkkotie 1, Muhos
Oulun seudun koulutuskuntayhtymä
Haapajärven ammattiopisto/liiketalouden osasto
Opintie 1
Kalajokilaakson koulutuskuntayhtymä
Haapaveden opiston opiskelijaravintola
Vanhatie 45, Haapavesi
Haapaveden opiston kannatusyhdistys ry
Opiskelijaravintola Messi
Vierimaantie 7, Ylivieska
Fazer Amica Oy
Kuusamon ammatti-instituutin opiskelijaravintola Salvia
Oulangantie 1, Kuusamo
Kuusamon kaupunki
Oulangan tutkimusasema
Liikasenvaarantie 134, Kuusamo
Oulun yliopisto
Raudaskylän kristillisen opiston ravintola
Opistontie 4-6, Ylivieska
Raudaskylän kristillinen opisto ry
Ylivieskan sosiaalialan oppilaitos
Kuusitie 6, Ylivieska
Fazer Amica Oy
Visalan sairaalan ruokasali
Keskisentie 28
Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri
Ylivieska