Portfolio on oppimisen väline ja kuvaus opiskelijan tai työnhakijan ammattitaidosta ja elämästä. Portfolio voidaan jakaa perusportfolioon ja näyteportfolioon seuraavalla tavalla:
Perusportfolioon opiskelija kokoaa opiskelu- ja työhistoriansa. Hän arvioi osaamistaan ja oppimistaan, seuraa edistymistään ja suunnittelee opiskeluaan. Opiskelussa portfoliota käytetään myös oppimistehtävänä ja arvioinnin välineenä.
Perusportfoliota voi hyvin käyttää opintojen aikana ammatillisen kasvun ja urasuunnitelman sekä oppijana kasvamisen tukena. Siihen kootaan mm. opiskelussa aikaansaatuja tuotoksia. Hyvä tapa on käydä oma portfolio läpi säännöllisesti, vaikkapa puolivuosittain, ja arvioida sitä:
Näyteportfoliossa opiskelija jäsentelee ja dokumentoi osaamistaan mahdollisille työnantajille. Näyteportfolio kootaan perusportfolion sisällöstä kutakin tilannetta varten erikseen.
Ammatillista näyteportfoliota kannattaa arvioida tulevan ammatin ja uratoiveiden näkökulmasta.
Näyteportfolion sisältö voi olla esimerkiksi seuraavanlainen:
Otala, Leenamaija 1999. Osaajana opintiellä. Opas elinikäisen oppimisen matkalle. WSOY. Paane-Tiainen, Tuulia 2001. Oppia ikä kaikki. Tietokonevälitteinen kurssi. Portfolioita verkossa - Portfolios on the web 1999. Toim. Linnakylä, P. , Kankaanranta, M. & Bobry, J. Koulutuksen tutkimuslaitos. Jyväskylän yliopisto.
Hakusanalla "portfolio" löydät hakuroboteilla esimerkkejä yksityisten ihmisten verkkosivustomuotoisista portfolioista.