Perinteiden jäljillä 

Vappuna olimme kaikki taas suurta perhettä. Haalarikansa vaelsi, iloliemi lämmitti ja ikiaikaiset perinteet kokosivat opiskelevat massat hetkeksi yhdeksi suureksi aalloksi, joka iski kaupungin rantaan.

Pysähtymättömästi muuttuvassa maailmassa perinteet pitävät meidät järjissämme, tarjoavat turvaa turvattomuuteen. Varsinkin kaikki hienot ammattikorkeakouluperinteemme. Niin kuin vaikka haalarit, opiskelijan oma sotisopa. Tai vappulehdet, tissihuumorin toiseksi viimeinen linnake. Unohtamatta fuksikastetta, lakitettavia patsaita ja vappukulkuetta.

Onko listassa jotain vikaa? Opiskelijaperinteet elävät ja voivat hyvin, mutta nuo kaikki ovat akateemisia vappuperinteitä. Niistä meidät haalareissamme tunnetaan, vaikka selässä lukisikin Oamk.

Missä ovat omat perinteemme? Millainen opiskelijakulttuuri ammattikorkeaan on reilussa kymmenessä vuodessa kehittynyt? Onhan sellainen olemassa? Onhan?

Sähköpostikysely kajahti tyhjään metsään ja kaiku ehti kadota monta kertaa ennen kuin ensimmäiset perinteet ryömivät koloistaan. Vastauksista ja vastaamattomuudesta toimitus muodosti oman käsityksensä amk-opiskelijaperinteiden tilasta. Tulimme kolmeen johtopäätökseen.

1. Alat synnyttävät perinteitä. Tarkemmin ajateltuna sen ei pitäisi olla mikään yllätys, että oma koulutusala on omaa napaa lähimpänä.

Tekniikan pojilla ja tytöillä on itserakennettu tynnyrisaunansa, ja tekulaisuutta pidetään vaalimisen arvoisena käsitteenä. Kulttuurialalla kolmen koulutusohjelman väki hengaa yhä tiukasti omiensa joukossa vaikka heidät yhdistettiin samalle kampukselle muutama vuosi sitten.

Olemme myös huomanneet, että iso osa Osakolaisen lukijapalautteesta vaatii ”enemmän juttuja meidän yksiköstä”. Oma ala ja opiskeluympäristö nähdään lähtökohdiltaan niin uniikilta ja erilaiselta, etteivät muualta Oamkista nousevat ilmiöt yksinkertaisesti tunnu koskettavan ”juuri minua”.

Ammattikorkeakouluyhteisön virallisten elinten kuten opiskelijakunnan tehtäväksi jää pitää yllä muutamaa massatapahtumaa, joista Oamkissa perinteinä pidetään ainakin lukuvuoden avajaisia, vappubileitä ja laskiaisriehaa.

2. Aloja on kahdenlaisia: perinteikkäitä ja vähemmän perinteikkäitä. Tekniikka ja luonnonvara-ala ammentavat perinteitään kaukaa opistojen ja muiden menneisyyden koulujen ajoilta. Omalla tavallaan tähän ryhmään kuuluu myös sosiaali- ja terveysala, jonka opiskelijatoiminta tosin kärsi jonkin aikaa aikamoisesta aktiivipulasta.

Uusimpana tulokkaana kulttuuriala on kasannut omat perinteensä vajaassa kymmenessä vuodessa. Henkilökuntakin osallistui alussa kulttuurin luomiseen, varasi tiloja ja jätti seuraavan päivän luennot pitämättä. Tavanomaisten saunailtojen ja pikkujoulujen lisäksi ovat syysolympialaiset, laskiaisen Paskiaisrieha ja ystävänpäivän kirpputori jääneet elämään uusina perinteinä.

Liiketalous kuuluu ehdottomasti vähemmän perinteikkäisiin aloihin vaikka senkin historia ulottuu sata vuotta taaksepäin. Amk-uudistuksen myötä yksikössä tehtiin selvä pesäero kauppaoppilaitokseen ja opiskelijaperinteet hävisivät samalla – ellei sellaisena pidetä tradenomiopiskelijoiden pyörittämää ainoaa Oamkissa toimivaa opiskelijakahvilaa, jonka juuret ovat jossain 50-luvulla.

3. Opiskelijakulttuuri on universaalia – perinteet eivät. Valtaosa opiskelijakulttuuriin yhdistettävistä yleisistä asioista on yleismaailmallista nuorison hauskanpitoa, alakulttuureja ja aatteita. Yksittäiset perinteet taas ovat yleensä saaneet alkunsa tietyltä ryhmältä. Itsestään selvää lienee, että kymmeniä ja satoja vuosia perinteitään hautoneet tiedekorkeakoulut ovat kulttuurin syvyydessä ja laajuudessa aika paljon ammattikorkeakouluja edellä.

Johtopäätöksistä pohdintaan, kuin hyvässä opinnäytetyössä ikään: Ehkä opiskelijoita ei edes kiinnosta olla massaa massatapahtumassa oli se kuinka perinteistä tahansa. Pölyiseltä ja etäiseltä vaikuttavien yhdistysten ja järjestöjen järjestämiä tapahtumia kartetaan samasta syystä kuin itse yhdistyksiäkin – niitä pidetään jo valmiiksi sisäpiirin juttuina.

Ammattikorkeakoulussa teetätetään opiskelijoilla ryhmätöitä toisensa perään, ja tämän luulisi kannustavan myös opiskelijarientojen järjestämiseen. Mutta saavatko opiskelijat toisistaan tarpeeksi jo opinnoissaan? Yliopistossa käydään massaluennoilla ja opiskellaan paljon yksin; vapaa-ajanrientojen merkitys korostuu siinä opiskelutyylissä valtavasti.

Siihenkö tässä nyt päädyttiin, että aika korjaa perinteettömyyden, joka ei edes ole aivan totta? Niin kai. Haasteena taitaa olla pikemminkin kulttuurin esiin nostaminen kuin sen puuttuminen.

Näissä laatulehdissämme voisimme suunnata huomion vaikkapa niiden kulttuuriin ja perinteisiin, jotka eivät naamioidu haalariopiskelijoiksi tai joiden mielestä ikuinen viinan palvominen on surullista opiskelijakulttuuria maassa, jossa päihteistä aiheutuvat sairaudet ja alkoholismi ovat yleisiä.

Ei-korkeakoulumaisten sanojen kieltämisen sijaan voisimme jatkaa kulttuurin haistelemista sieltä, missä se syntyy. Aito Oamk-kulttuuri nimittäin kasvaa alhaalta ylöspäin ja oikeat perinteet syntyvät, kun niille on tarvetta.