Spottivalossa
Kaupanteko virtaa tulevan tradenomin veressä
Työtapaturma pysäytti 30-vuotiaan Jouni Kinnusen puolitoista vuotta sitten. Uudelleenkouluttautuminen Kaupan ja hallinnon yksikössä tuntui sen jälkeen luonnolliselta vaihtoehdolta.
Kymmensormijärjestelmä on tullut Jounille tutuksi opiskelun myötä.
Ensimmäistä vuotta liiketaloutta Oulun seudun ammattikorkeakoulussa opiskeleva Jouni Kinnunen on tehnyt elämässään monenlaisia töitä. Muun muassa kondiittorina ja rakennusalan yrittäjänä aikaisemmin toiminut Jouni joutui työkyvyn menetyksen seurauksena miettimään uudelleenkoulutusta.
Oululaislähtöinen maailmalla reissannut mies palasi takaisin kotipaikkakunnalleen kuntoutuksen takia. Niinpä haku Oulun seudun ammattikorkeakouluun tuntui luontevalta.
Elämänilo tuli takaisin
Jouni Kinnunen kertoo elämänasenteensa parantuneen ammattikorkeakouluun pääsyn myötä. Uusi opiskelualakin tuntuu omalta.
- Kai tämä kaupanteko on verissä meidän suvussa. Tuntuu hyvältä päästä takaisin peliin mukaan ja nyt minulla on taas motivaatiota, Jouni kertoo.
Liiketalouden koulutusohjelmassa opiskelu on Jounin mukaan paljolti erilaisten ryhmätöiden tekemistä. Suuntautuminen opinnoissa on edessä vasta myöhemmin. Nyt hän opiskelee perusopintoja, joihin kuuluu muun muassa markkinoinnin, laskentatoimen, yritystoiminnan ja kielten opiskelu.
Kaupan ja hallinnon yksikössä Jouni on neuvotellut opettajien kanssa itselleen oman työpisteen, jossa on muun muassa pehmeämpi tuoli jossa selkä rasittuu vähemmän. Mies nimeääkin koulutuksen ainoaksi huonoksi puoleksi istumisen hankaluuden.
Trapestista yhteyksiä yritysmaailmaan
Tammikuun alusta Jouni pääsi mukaan Trapestin toimintaan. Trapesti on Kaupan ja hallinnon yksikön opiskelijoiden perustama yritys, joka myy muun muassa pienille yrityksille ja yhteisöille markkinointiin liittyviä tutkimuksia sekä www-sivujen suunnittelupalveluita.
Trapestin toimitusjohtajana Jounin työpäivät ovat pidentyneet huimasti. Jopa kymmentuntiset päivät ovat hänelle tuttuja.
- Trapestin hommiin minulla kuluu päivittäin aikaa noin 2-6 tuntia, riippuen lukujärjestyksestä, Jouni kertoo.
Opiskelijoiden perustaman yrityksen lisäksi myös kuntoutus vie paljon Jounin ajasta. Vapaa-aikana hän käy mielellään kävelemässä. Se vetreyttää selkää ja samalla selkiyttää ajatuksia.
Tulevaisuudennäkymät valottuvat vähitellen
Jounin suunniteltu valmistuminen häämöttää kolmen vuoden päässä. Valmistuttuaan tradenomiksi hän haluaisi perustaa oman yrityksen tai työskennellä esimiehenä suuressa yrityksessä, jossa olisi paljon alaisia.
- Tulevaisuus valottuu pikkuhiljaa. Trapestissa toimimisesta on minulle paljon hyötyä, sillä sen kautta saan olla runsaasti tekemisissä yritysmaailman kanssa, Jouni pohtii.
Teksti ja kuva: Anna Keränen
 sivu 4/15  |