Maailmankauppaa tradenomin eväillä
Tradenomin papereita ei aina arvosteta Suomessa riittävästi. Kärjistettynä ihmisten mielissä tradenomien papereilla on pätevyys vain nappikauppaan. StoraEnsolla työskentelevä Kirsti Haipus on vahvasti eri mieltä ammattinsa vaativuudesta.
Kirsti Haipus vastaa StoraEnsolla siitä, että valmiit paperit lähtevät tilaajalle oikeaan osoitteeseen.
Kirsti on toiminut StoraEnsolla nyt kuusi vuotta vientidokumentoijana. Hän aloitti yhtiössä aluksi kesälomittajana. Hänen ei tarvinnut kauaa miettiä, kun StoraEnsolta soitettiin olisiko hän kiinnostunut tulemaan vakituiseksi työntekijäksi.
- Viihdyn StoraEnsolla erinomaisesti. Työpaikkana se on viihtyisä ja avoin, vaikka voisi luulla toisin, koska kyseessä on näin perinteinen teollisuudenala, Kirsti kertoo.
Leikin kautta
Kaupan alalle Kirsti halusi pienestä pitäen. Ammattihaaveet yhdistyivätkin lapsuuden leikkeihin. Aikoinaan lahjaksi saadulla kassakoneella käytiin kauppaa minilimsapulloilla sekä muovisilla kolikoilla. Vaikka kaupankäyntiä tulikin pienenä harjoitettua, kipinä lähteä opiskelemaan tuli lukiossa opinto-ohjaajan avustuksella.
Hän valitsi itselleen sopivimpana International Business Studies -suuntautumisvaihtoehdon, jossa osa opinnoista oli englanniksi. Oman ryhmän aktiviteettien lisäksi päällimmäisenä mieleen jäi toimiminen opiskelijayhdistyksessä, jonka puheenjohtaja hän oli vuoden.
Vaihtoon hän lähti Saksaan jo ensimmäisen vuoden jälkeen. Matkaan lähtö ei pelottanut vaikka kielitaito keskittyi lähinnä koulussa opittuun luetun ymmärtämiseen ja kirjalliseen ilmaisuun. Vaikka vaikeimmilla markkinoinnin ja hallinnon kursseilla ei aina ymmärtänyt luennoitsijan puheista puoliakaan, vaihdossa olon ansiosta suullinen ilmaisu ja erilaisten käytännön tilanteiden hoitaminen kehittyi valtavasti. Elävimmin mieleen on jäänyt Planungs und entscheidungs technik eli vapaasti suomennettuna Suunnittelu ja päätöksenteko -kurssi. Kurssia opetti vanha hippityylinen nainen rennolla otteella. Vaikka kurssin sisällöstä ei paljoakaan käteen jäänyt, oli se mainio ensikosketus kieleen ja kulttuuriin.
Kauppaa ympäri maailmaa
StoraEnson Oulun yksikön hienompi nimi on StoraEnso Fine Paper, Oulu Mill, joka viittaa myös sen valmistamiin tuotteisiin. Tehtaan hihnoilla syntyy korkealuokkaista paperia, jota käytetään vaativissa painotöissä, kuten julisteissa, vuosikertomuksessa sekä esimerkiksi laadukkaiden aikakauslehtien kansissa. Painetaanpa monen maan Playboy-lehden kannetkin Oulun paperille.
Kirsti toimii vientidokumentoijana. Hän vastaa siitä, että tilaukset saadaan toimitettua onnistuneesti asiakkaalle. Tämä tarkoittaa sitä, että paperi saadaan ulos maasta, sisälle kohdemaahan ja että siitä saadaan maksu. Vastuualueina hänellä on Iso-Britannia, Irlanti ja Meksiko. Vaikka työhön liittyy paljon rutiinitehtäviä, suolana ovat ongelmatilanteet. Ne voivat olla esimerkiksi ongelmia jonkin maan lainsäädännön kanssa ja voivat kestää useitakin viikkoja ratkaista.
Vientidokumentoijien ansiosta StoraEnson tehtaan kalliit koneet eivät pyöri tyhjän panttina.
- Aamulla käyn läpi tavalliset rutiinityöt, jonka jälkeen alan pähkäilemään keskeneräisiä ongelmia ja miettimään millaisia toimenpiteitä ne vaativat, Kirsi kuvailee tavallista työpäiväänsä.
Tradenomin-koulutusta harkitsevalle Kirsti antaa tärkeän neuvon. Alussa ei kannata odottaa, että pääsee suoraan yrityksen toimitusjohtajaksi, mutta oma arvonsa täytyy tuntea. Postimerkinnuolijaksi ei saa lähteä, vaikka tiettyä nöyryyttää pitääkin olla.
- Minkään työn ammattilaiseksi ei opiskelulla suoraan valmistu. Sen sijaan opintojen avulla osaa tunnistaa minkälaisen työn opetteluun on valmiudet, Kirsti painottaa.
Nykyään englanninkielistä kauppaa voi opiskella Liiketalouden yksikössä Degree Programme in International Business -koulutusohjelmassa.
Muut aiheeseen liittyvät jutut:
02.01.2007
Teksti ja kuvat: Heikki Ylipaavalniemi