Sosionomi opettaa ryhmädynamiikkaa nuorisotyössä
Nuorten kanssa työskentely on vetänyt Teemu Vähää, 31, puoleensa jo kauan. Nuorisotyöntekijän ammatissa hän löysi itselleen oikean paikan.
Nuorisotyöstä Teemu Vähä on löytänyt oman kutsumuksensa. Kiinnostus alalle syttyi koulunkäyntiavustajana ollessaan Torniossa.
Ammattikorkeakoulusta vuonna 2000 valmistunutta Teemua ihmisten kanssa työskentely on kiinnostanut jo nuoresta lähtien. Vaikka hän ei muista erityistä ammattihaavetta, on ihmisten kanssa kanssakäyminen ollut hänelle korvaamatonta.
- Olen aina tykännyt olla hirveästi ihmisten kanssa. Kaverit ovat olleet tärkeitä, hän kertoo.
Nykyään Teemu työskentelee yhtenä Oulun kaupungin viidestä johtavasta nuorisotyöntekijästä. Hänen vastuullaan toimivat muun muassa keskustan Nuortenkeskus Walda sekä Kaukovainion nuorisotalo. Nuorille järjestetään monenlaista aktiviteettia kuten avoimien ovien ja aamu- ja iltapäivätoiminnan muodossa.
Omat ammattihaaveet hänellä alkoivat muotoutua lukiossa. Hän oli Torniossa koulunkäyntiavustajana, ja toimi sijaisopettaja matematiikan, kotitalouden ja ruotsin tunneilla. Opettajan ammatti ei kuitenkaan vastannut hänen toiveitaan.
- Viihdyin hyvin koululla, mutta opettajan työ ei kiinnostanut. Olin enemmän kiinnostunut ryhmien toiminnasta ja lasten yksilöllisestä huomioimisesta. Esimerkiksi siitä miksi koulunkäynti ei jollekin maittanut, Teemu kuvailee.
Mielekästä vapaa-ajan toimintaa nuorille
Nuorisotaloissa käy monen ikäisiä nuoria ala-asteikäisistä lukiolaisiin. Nuorille tarjotaan monipuolista vapaa-ajan toimintaa, ja heillä on itselläkin mahdollisuus vaikuttaa toimintaan.
Päivittäin nuorisotaloissa käy keskimäärin 30-50 nuorta, mutta joillakin taloilla vierailee jopa 80 kävijää.
- Nuoret tulevat yleensä isolla joukolla ja yhtäkkiä voi sisään tupsahtaa kymmenen nuoren joukko, kun kokonaisen luokan kaveripiiri saapuu paikalle, Teemu kertoo.
- Nuoret voivat esimerkiksi kokata ruokaa tai askarrella. Järjestämämme visailut ovat hyvin suosittuja. Tämän lisäksi tiloissa järjestetään diskoja ja bändikeikkoja.
Tämän vuoden puolella on Waldassa järjestetty jo kaksi diskoa. Diskoissa on nollatoleranssi ja nuorille voidaan tehdä esimerkiksi pistopuhalluskokeita, jos on epäilys päihteiden käytöstä.
Varjoteatterista ideoita nuoriso-ohjaukseen
Teemu kannustaa opinnoissa panostamaan mitä erilaisimpiin kursseihin. Perusopinnot ovat aina taustalla työssä, mutta erikoisemmista kursseista saa valtavasti polttoainetta työelämään.
Mieleen ovat painuneet erityisesti ryhmä- ja projektiopinnot. Elävästi hän muistaa yhä vapaavalintaisen kurssin, jossa he tekivät 4-5 muun opiskelijan kanssa varjoteatteriesityksen sadusta Kulta-Kutrista.
- Meidän piti esittää esitys alun perin päiväkotiryhmälle, mutta he eivät päässeet sovittuna päivänä paikalle. Lopulta päädyimme kuvaamaan koko esityksen videolle. Sitä on tullut katsottua montaa kertaa naureskellen, Teemu muistelee.
Opiskeluaikaisia kokemuksiaan hyödyntäen on hän kuvannut nuorien kanssa muun muassa lyhytelokuvia. Elokuvia kuvattiin esimerkiksi viime kesänä järjestetyllä Leffaleirillä.
Teemu painottaakin sitä, että nuorisotyö on tänä päivänä erittäin monipuolista, ja sisältää esimerkiksi lasten ja nuorten kasvatuksellista ohjausta. Työssä ei ole sidottu pelkästään perinteiseen työhön nuorisotiloissa.
Muut aiheeseen liittyvät jutut:
14.02.2007
Teksti ja kuva: Heikki Ylipaavalniemi