Opiskelijakuntaan liittyminen kannattaa
Oulun seudun ammattikorkeakoulun opiskelijakunta OSAKOon liittymisestä on muutakin hyötyä kuin opiskelija-alennusten ja etujen saavuttaminen. OSAKO on tehokkain yhteisten asioiden puolustamiseen tarkoitettu järjestö, johon opiskelija voi opintojensa aikana kuulua.
Opiskelijakunnassa hoidetaan opintotukeen, hyvinvointiin, koulutuksen laatuun ja valtakunnalliseen politiikkaan liittyvää edunvalvontaa. Opiskelijakunta OSAKOn toimijat vaikuttavat ammattikorkeakoulun lisäksi Oulun seudulla ja valtakunnallisesti hyvin aktiivisesti. Tänä keväänä Oulun kaupungissa on meneillään opiskelijaterveydenhuollon kehittämiseen ja uusien opiskelijoiden kulttuuripassin hankkimiseen liittyvät keskustelut. Valtakunnallisesti OSAKO ottaa kantaa esimerkiksi opintorahan korotukseen.
Tällä hetkellä noin puolet OAMK:n opiskelijoista on OSAKOn jäseniä. OSAKOn hallituksen puheenjohtaja Eliisa Alatalo on huolissaan joidenkin opiskelijoiden passiivisuudesta.
- Saamme vaikuttaa maailmanlaajuisesti merkittävään määrään päätöksentekoelimiä, joissa meidän ääntämme kuunnellaan. Opiskelijat saavat edustaa itseään Suomessa, mutta kysymys kuuluu haluavatko he. Onko passiivisuuden ilmapiiri syönyt viimeisetkin rippeet yhteisten etujen puolustamisen ideasta?
Paljon on jo saatu aikaan
Eliisan mielestä merkittäviä OSAKOn saavuttamia onnistumisia ovat Oulun paikallisliikenteen bussilippualennus ja alennuksen ikäkatto, OAMK:n liikuntapalvelutoiminnan (nykyään hyvinvointipalvelut) käynnistäminen ja opinnäytetöiden kansittamisen muuttuminen maksuttomaksi.
- Lisäksi meillä on laaja ja asiantunteva opiskelijaedustus. Saavutuksia ovat myös erinomaiset välit ammattikorkeakouluun, opiskelijatuutoritoiminta ja sen koordinointi sekä voimakkaita tuntemuksia herättävä opiskelijalehti Osakolainen.
Opiskelijakunnan vaaleissa valitaan edustajisto, joka valitsee hallituksen toteuttamaan jokapäiväistä toimintaa. Jotkut opiskelijat kuvittelevat opiskelijakunnan olevan heistä etäällä toimiva taho.
- Jokainen, joka on edes hieman tajuissaan ymmärtää, että OSAKO toimii kuten muutkin demokraattiset etujärjestöt. Opiskelijakunta ei ole ylimielinen eliittikerho. Jos toimintaan ja vaikuttamaan haluaa mukaan, siihen myös pääsee, Eliisa selventää.
Lopuksi Eliisa antaa neuvoja siihen, miten kannattaa toimia, jos haluaa olla mukana korottamassa korkeakouluopiskelijoiden opintorahaa.
- Kirjoita puolueesi kansanedustajalle sähköpostia ja kerro mielipiteesi. Osallistu niihin tapahtumiin, joissa haetaan näkyvyyttä opintorahan korottamisen puolesta. Jos 15 prosentin korotus ei riitä sinulle, tule opiskelijakuntaan toimimaan ja kasvamaan aktiiviseksi kansalaiseksi. Meidän tavoitteemme oli vaaleissa, että opintorahalla tulee tulla toimeen. 15 prosentin korotus ei vielä riitä.
Teksti: Hanna Kuparinen
Kuvitus: Suvi Kinnarinen