IN ENGLISH
 
Aihealueet:   Opiskelu  |  Eläminen  |  Kaupungit  |  Vapaa-aika  |  Alumnit  |  Apua  |  International
Eläminen
12.04.2007 Retrokalustus löytyy takuuvarmasti kirpputorilta
12.04.2007 Kuinka saada tuet riittämään
06.04.2007 Työssäkäynti ja opiskelu ei ole mahdoton yhtälö
27.03.2007 Opiskelua ja työtä sopivassa suhteessa
15.01.2007 Opiskelija-alennukset helpottavat opiskelijan taloutta
02.01.2007 Tuottajaopiskelija hankkii lisätienestiä lastenhoitajana

alakkonää = rupeatko, alatko

Opiskelua ja työtä sopivassa suhteessa

Työkokemuksen hankkiminen opiskelujen aikana omalta alalta ei ole pakollista, mutta siitä voi olla hyötyä.

Monen opiskelijan tavoin Johanna Naumanenkin käy osa-aikatöissä. Työharjoittelun vuoksi Johanna aikoo vähentää työtuntejaan Lidlissä.

Näin uskoo toista vuotta Liiketalouden yksikössä opiskeleva oululainen Johanna Naumanen, 21. Hän ajattelee, että opiskeluaikainen työnteko viestittää tuleville työnantajille innostuksesta tehdä töitä valmistumisen jälkeenkin.

Johanna ahkeroi opintojensa ohessa Haapalehdon Lidlissä myyjänä. Johanna haki töitä viime kesänä eri paikoista ja pääsi töihin vasta avattuun myymälään. Syksyn tultua ja koulun alettua hän päätti jatkaa samassa paikassa, mutta vähemmällä työtuntimäärällä.

Kauppatyöhön häntä houkutteli erityisesti mahdollisuus hankkia työkokemusta alasta, sillä entuudestaan hän ei ole päivittäistavarakaupassa ahkeroinut toisin kuin hänen luokkakaverit. Aiemmin Johanna on työskennellyt toimistoapulaisena Flextronicsillä.

Harrastukset jääneet vähemmälle

Johanna on viihtynyt kaupan työntekijänä. Hän pystyy sopimaan työajoistaan joustavasti pomonsa kanssa. Välillä eteen on tullut huonojakin työpäiviä ja mielessä on käynyt hommien lopettaminen, mutta mukava, nuorista koostuva työporukka on kannustanut jatkamaan.

Johanna miettii, ettei hänen olisi pakko edes työskennellä liiketalouden opintojen ohessa, sillä taloudellinen tilanne on vakaa, kun hänen avopuolisonsa käy töissä.

- Oma raha houkuttelee kuitenkin työntekoon, hän juttelee.

Hän kertoo, ettei koulunkäynti ole kärsinyt työssäkäynnin takia. Harrastuksistaan hän on joutunut karsimaan eniten. Vapaa-ajan liikunta on jäänyt vähemmälle, mutta töissä liikuntaa tulee ihan mukavasti, kun työpäivän aikana saa kiertää kauppaa ja nostella tavaralaatikoita.

- Kaverisuhteeni eivät ole kärsineet työni takia. Ystäviä näen kuten ennenkin, Johanna kertoo.

Tarkkana rahojen kanssa

Kaupassa Johanna on oppinut asiakaspalvelutaitoja ja joustavuutta toimia nopeassa työtahdissa. Kaupassa syntyy aika ajoin ruuhkatilanteita. Johanna on oppinut, että tavarakuormien purkaminen voi vähän aikaa odottaa, kun työt kassalla odottavat. Myös vuorovaikutustaidot ovat kehittyneet ja kassatyöhön on tullut varmuutta.

Kaupan työntekijältä vaaditaan myös hyvää kielitaitoa ja tarkkuutta, kun rahan kanssa ollaan tekemisissä. Nuorilta tupakan ja oluen ostajilta täytyy kysyä papereita, jos epäilee, ettei ostajalla ole tarpeeksi ikää.

Oma yritys mielessä

Johannalla on opiskelujen suhteen selvät sävelet. Kuluva kevät menee työharjoittelussa tutussa paikassa Flextronicsillä. Tavoitteena on valmistua liiketalouden yksiköstä vuoden 2008 keväällä.

Sitä ennen selviää, tuleeko Johannan oman yrityksen perustamishaaveista totta. Johanna näkee, että koulun yrityshautomossa on hyvää aikaa miettiä mahdollisen taloushallinnon palveluita myyvän yrityksen toimintaa.

27.03.2007
Teksti ja kuvat: Hanna Natunen

Suosittele artikkelia ystävällesi

Arvioi: Opiskelua ja työtä sopivassa suhteessa

Ei arvioitu stars Keskiarvo: Ei arvioitu. Ääniä: 0.
SIVUN ALKUUN
[ Ullakko on Oulun seudun ammattikorkeakoulun yhteishaun verkkolehti. ]
Palaute