Opiskelut huipentuvat opinnäytteeseen
Opinnäytetyön tekeminen on viimeisen opiskelu vuoden kovin urakka. Opinnäytetöihin halutaan panostaa, sekä oppilaiden että ammattikorkeakoulun taholta.
Parhaassa tapauksessa opinnäytetyö toimii todisteena osaamisesta ja taidoista. Opinnäytteiden tekeminen työelämän tarpeisiin avaa samalla usein myös mahdollisuuden päästä yhteistyökumppanille töihin.
Opinnäytteet ottavat mittaa toisistaan vuosittain järjestettävässä Thesis-opinnäytekilpailussa. Tänä vuonna palkintoja tavoittelevat vuoden 2006 opinnäytetyöt.
Kaarina Närhen mukaan Thesis-opinnäytetyökilpailusta voi etsiä hyviä
ideoita omaa opinnäytetyötään varten.
Opinnäytteille halutaan näkyvyyttä
Thesis-opinnäytekilpailu on valtakunnallinen kilpailu, johon ammattikorkeakoulut voivat valita parhaimpia opinnäytetöitään. Kilpailun järjestää Oulun seudun ammattikorkeakoulu ja palkintojen sponsorina toimii Kesko.
- Kilpailun tarkoituksena on nostaa opinnäytteen tunnettavuutta, töiden tasoa ja arvostusta sekä kannustaa opinnäytetyön tekijöitä. Lisäksi tavoitteena on tuoda esiin ammattikorkeakoulujen erityispiirrettä, eli opinnäytetöiden ja työelämän läheisyyttä, kertoo koulutussuunnittelija Kaarina Närhi.
Työt on jaoteltu viiteen eri kategoriaan, joten esimerkiksi kulttuurin opinnäytteet kilpailevat eri sarjassa kuin tekniikan tai liiketalouden koulutusohjelmissa tehdyt työt. Tänä vuonna kilpailuun osallistuu yhteensä noin pari sataa työtä. Kilpailu tunnetaan ammattikorkeakouluissa, sen kertoo jo kiinnostus kisaa kohtaan.
- Tänä vuonna mukana ovat kaikki Suomen ammattikorkeakoulut. Yhdestä ammattikorkeasta mukana oli jopa 17 työtä.
Palkintoina mainetta ja stipendejä
Kunkin kilpailusarjan kolme parasta opinnäytetyön tekijää palkitaan 1 000 euron stipendillä. Kaksikymmentä kunniamaininnan saanutta palkitaan puolestaan 500 euron stipendillä.
- Ihan helpolla palkinto ei kuitenkaan tule. Jokaisessa sarjassa kilpailee 18-58 työtä, joten palkintosijoista käydään ihan oikeaa kamppailua, Kaarina pohdiskelee.
Oulun seudun ammattikorkeakoulun opiskelijat ovat pärjänneet kisassa hyvin. Esimerkiksi viime vuonna palkittiin liiketalouden ja sosiaali- ja terveysalan opinnäytetyöt. Vaikka kilpailuun ei aikoisikaan mukaan, kannattaa Kaarinan mielestä Thesis-kisaan osallistujia käydä vilkuilemassa.
- Sieltä voi saada hyviä vinkkejä, millaisia opinnäytetöitä ylipäätään voi tehdä, hän vinkkaa.
Thesis-kilpailun opinnäytetöiden tiivistelmiä voi käydä tarkastelemassa osoitteessa www.oamk.fi/thesis/ .
Teksti ja kuva: Teija Lassi