Vaihto-opiskelijana Skotlannin nummilla
Lampaita on kasvatettu Skotlannissa 1700-luvulta
asti. Skotlannin kansallisasuste, kiltti, valmistetaan yleensä
lampaanvillasta.
Huikea luonto, idylliset pikkukylät, ihmisten ystävällisyys ja tolkuttoman herkulliset suklaakeksit - vaikuttaa melko hyviltä puitteilta kolmen kuukauden pituiselle opiskelijavaihdolle.
Sairaanhoitajaksi Sosiaali- ja terveysalan yksikössä opiskeleva Minna Kangasniemi vietti viime kevään vaihto-opiskelijana skotlantilaisessa pikkukaupungissa nimeltä Elgin.
- Skotlannista minut sai kiinnostumaan kaunis luonto ja kv-koordinaattorin suositus. Paikka oli kauniimpi kuin odotin. Yllättävää oli, että mielikuvat vihreistä niityistä, lampaista, kivitaloista ja tweed-takkisista vanhoista miehistä pitivät melko hyvin paikkansa, Minna kertoo.
- Skottilainen perinneruoka haggis, eli lampaanmaha täytettynä muilla lampaan sisäelimillä ja lihalla, jäi minulta valitettavasti maistamatta.
Skotlannin Ylämaiden luonnonmaisemaan
kuuluvat nummet, metsämaat sekä kallioiset vuoret ja rannikot.
Suomen ja Skotlannin hoitokulttuureissa on
eroja
Minnan Skotlannin opintoihin kuului kaksi työharjoittelujaksoa: vanhustyön harjoittelu paikallisen sairaalan neurologisella osastolla sekä terveen ja sairaan lapsen hoitotyö -jakso päiväkodissa.
Harjoittelupaikan sairaala oli Minnan mukaan melko alkeellinen kokolattiamattoineen ja vanhanaikaisine sairaalasänkyineen. Minna huomasi, että vaikka skotlantilaiset sairaanhoitajat saavat suurin piirtein yhtä paljon palkkaa kuin suomalaiset hoitajat, Skotlannissa sairaanhoitajille lankeaa vähemmän vastuuta ja työtahti on huomattavasti rauhallisempi kuin Suomessa.
- Opin uutta heidän tavastaan hoivata potilaita ja pyrkiä tekemään sairaaloista mahdollisimman kotoisia, mutta opin myös arvostamaan suomalaista tietämystä hygieniasta, koulutuksen korkeatasoisuutta ja yleistä ihmisten terveystietoisuutta, Minna lisää.
Sateeton päivä Findhornin kylässä. Minna
kuvassa vasemmalla, keskellä suomalainen Anna ja oikealla slovenialainen
Selena.
Skotlannin meri-ilmasto tuli tutuksi
Minna ohjeistaa, että Skotlantiin lähtijän ei kannata odottaa reissultaan suurkaupungin humua. Jopa Skotlannin pääkaupunki Edinburgh oli kotikutoisen oloinen: kaunis, rauhallinen ja kodikas. Shoppailuun on kuitenkin hyvät mahdollisuudet pienissäkin kaupungeissa.
- Hintataso oli jonkin verran korkeampi kuin meillä Suomessa, rahaa siis kuluu tavallisiinkin asioihin enemmän. Ennen vaihtoon lähtöä säästin ja lainasin rahaa. Myös vanhemmat sponsoroivat matkaa.
Minna kertoo, että sateenvarjosta ei ole hyötyä Skotlannissa. Vesisateet alkavat yllättäen ja vettä tulee vaakatasossa tai jopa alhaaltapäin. Skotlannin luontoon tutustumiseen kannattaa Minnan mukaan kuitenkin varata aikaa, sillä maisemat ja maaseudut ovat näkemisen arvoisia.
Minna asui opiskelijavaihtonsa ajan talossa, jossa majaili lisäksi skottimies, pari muuta suomalaista opiskelijaa, yksi taideopiskelija poikansa kanssa sekä belgialainen perunantutkijapoika.
- Asuinpaikka kannattaa valita niin, että on paikallisten kanssa tekemisissä. Opiskelija-asuntoloissa paikallinen elämä saattaa jäädä vieraaksi.
Minna tuli Skotlannissa melko hyvin toimeen lukiopohjaisella englanninkielen taidollaan. Puhe-englannin harjoitteluun kannattaa satsata. Minna miettii jälkikäteen, että kannettava tietokone olisi ollut vaihdon aikana hyvä varuste yhteydenpitoon. Toisaalta mukaan kannattaa pakata vain välttämättömimmät varusteet, sillä tavarat tuplaantuvat tai jopa triplaantuvat vaihdon aikana.
- Tärkein opiskelijavaihtoon mukaan otettava asia on rohkea ja luottavainen mieli. Jos pärjäät täällä, pärjäät myös vaihdossa.
Kämppikset koossa. Vasemmalla suomalainen Anna, keskellä Minna
ja vasemmalla belgialainen Thomas.
Teksti: Hanna Kuparinen
kuvat: Minna Kangasniemen albumista