Kansantanssia pienten tanssijoiden parissa

Riia Niemelä, 22, opiskelee toista vuottaan tanssinopettajan koulutusohjelmassa kansantanssia. Haaveena hänellä on työskennellä lasten- ja erityisryhmien kanssa.

Tanssia Riia on harrastanut pienestä pitäen. Tarjoilijan ja lastentarhanopettajan ammattien lisäksi on haaveissa siintänyt myös tanssijan ura. Harrastuksen hän aloitti 11-vuotiaana ja siitä on kehittynyt vuosien saatossa ammatti.

Tanssin opiskelun hän aloitti Tampereen konservatoriossa, missä hän suoritti tanssijan tutkinnon. Opettajaksi kouluttautuminen ammattikorkeakoulussa tuntui luonnolliselta jatkeelta. Kansantanssissa häntä viehättää sen sosiaalisuus. Sitä voivat tanssia kaikki ihmiset.

- Haluan työskennellä ihmisten parissa ja tunnen oloni kotoisammaksi siellä kuin lavalla esiintymässä, Riia selittää.

Perinteisiin kansanpuvuihin pukeutumalla tanssijat tavoittavat itsekin oikean tunnelman tanssiin.

Tanssijassa hän pitää tärkeimpänä luonnollisuutta ja persoonallisuutta. Kuten kaikkialla muuallakin, olemalla oma itsensä myös tanssijana pääsee pitkälle.

- Tanssijassa täytyy olla inhimillisyyttä. Ilmeet eivät saa olla päälle liimattuja tai ylinäyteltyjä, Riia pohtii.

Kansantanssissa häntä viehättää yhdessä tekeminen ja luonnollisuus.

- Kansantanssissa tärkeintä ei ole, että jalat ovat täysin suorina, Riia kuvailee.

Ei vapaa-ajan ongelmia

Oulussa hän on ehtinyt asua jo pari vuotta, mutta kaupunkiin hän ei ole pahemmin ehtinyt tutustua. Opinnot pitävät kiireisinä ja viikonloput hän viettää toisella paikkakunnalla. Hän on kuitenkin viihtynyt kaupungissa erinomaisesti, erityisesti oman ryhmän kesken vallitsee hyvä henki.

- Jaamme kaikkia asioita keskenämme ja keskustelimme niistä, Riia miettii.

Kansantanssissa ei korostu pelkästään tanssin tekniikka ja jalkojen suoruus. Tanssilla herätetään tunteita.

Oulun seudun ammattikorkeakoulusta hän oli kuullut ennen opiskelemaan tulemistaan jo tuttaviltaan. Vaikka monet olivat jo etukäteen asiasta maininneet, tuli koulutuksessa vaadittava työmäärä silti yllätyksenä. Päivät venyvät pitkiksi, mutta palkkiona on paljon uusia opittuja asioita. Riia ei näe tätä pahana asian, oppimaanhan tänne on alusta saakka tultu.

Tanssilla iloa oppimiseen

Ensimmäisenä vuonna opiskeluissa keskitytään pääasiassa tanssin opiskeluun. Tanssitekniikan, seura- ja paritanssien kursseilla hiotaan tanssitaito kuntoon. Toisena vuotena keskitytään jo opettamiseen ja pedagogisten kurssien osuus opetussuunnitelmassa kasvaa. Itse hän on opettanut tanssia 7-luokkalaisesta lähtien.

Riialla on tällä hetkellä kolme ryhmää, joita hän opettaa viikoittain. Lohipadon erityiskoulussa opetusta on viikossa 45 minuuttia, jossa mukana on kehitys- ja liikuntavammaisia lapsia. Toisessa ryhmässä on 7-8 -vuotiaita tyttöjä, joita hän opettaa tunnin verran viikossa. Up&Downissa mukana on Down-syndrooma -lapsia vanhempineen.

- Oppimisen ilo näkyy lapsista niin selkeästi. Parasta on, kun saa toisen oppimaan ja oivaltamaan jotain uutta, Riia hymyilee.

Toiveena hänellä olisi, että valmistumisen jälkeen pääsisi opettamaan lapsiryhmiä mahdollisimman ruohonjuuritasolta. Opetuksessa ehtisi nähdä koko kehityskaaren ja osallistumaan myös kasvatustyöhön.

Suosittele artikkelia ystävällesi