Työharjoittelu opettaa tekijäänsä
Kuvallisen viestinnän neljännen vuoden opiskelija Suvi Kinnarinen suorittaa syyslukukauden mittaista työharjoitteluaan oululaisessa mainostoimisto Studio Ilpo Okkosessa.
Suvi on viihtynyt työharjoittelussa mainostoimistossa. Hän on huomannut, että harjoittelu on tuonut varmuutta työntekoon.
Koulutukseen kuuluva pakollinen harjoittelu on tuonut uusia näkökulmia Suvin ammatillisiin haaveisiin. Aiemmin hänelle riitti se, kunhan vain pääsisi töihin johonkin mainostoimistoon. Harjoittelun myötä tieto mainosalasta on kasvanut ja omat vaatimukset sitä mukaa lisääntyneet.
Työharjoittelu on tuonut mukanaan myös monia uusia asioita, joita koulun oppitunneilla ei ole käyty läpi. Asiakkaiden kanssa työskentely ja kirjapainon kanssa asioiminen ovat tulleet Suville tutuiksi vasta mainostoimistossa.
Joihinkin painoa koskeviin pieniin juttuihin Suvi olisi kaivannut tietoa koulusta, sillä niillä on työn kannalta suuri merkitys.
Suvi kertoo, että aluksi asiakkaiden kanssa toimiminen pelotti, kun jotkut heistä saattoivat olla pahalla tuulella. Nyt hän on tottunut työskentelemään asiakkaiden kanssa, eikä ota pienistä jutuista paineita itselleen.
Ideoita saa heitellä
Työharjoittelu on merkittävä osa opintoja, sillä opiskelijat saavat harjoittelussa kontakteja työelämään. Monet ovat myös työllistyneet harjoittelupaikkaan.
Suvi pitää harjoittelua tärkeänä, koska siellä oppii myös monia uusia asioita. Suvi näkee, että pelkkien opintojaksojen perusteella hänellä ei olisi mitään hajua mainostoimiston tehtävistä.
Osa haluaa harjoitella useassa työpaikassa, mutta Suvi päätti tehdä harjoittelunsa yhdessä työpaikassa. Hän uskoo, että viiden kuukauden harjoittelun aikana saa tehdä vaativampiakin töitä.
Suvi on viihtynyt mainostoimistossa sen rennon ja mukavan ilmapiirin vuoksi. Hän on saanut töistään hyvää palautetta ja häntä on kannustettu tekemään omia ehdotuksia töihin.
Vaikka hän on työskennellyt melko itsenäisesti, vakituisilta graafikoilta on aina saanut ohjausta työhön.
- Jokuhan sitä valvoo, etten tee ihan rupista jälkeä, Suvi nauraa.
Suvi on tehnyt harjoittelussa pääosin graafista suunnittelua. Hän on suunnitellut muutamia levyn kansia. Lisäksi hän on saanut tehdä muun muassa yritysgrafiikkaa, kun asiakas oli valinnut hänen suunnittelemansa logoehdotuksen parhaimmaksi.
Suvi on suunnitellut myös kaikenlaisia pienempiä osia suurempiin kokonaisuuksiin, joihin muutkin työntekijät ovat tehneet osia.
Glamourista ei tietoakaan
Mainostoimistotyöhön liittyy monenlaisia stereotypioita. Niitä oli Suvillakin työntekijöihin liittyen, mutta ne ovat haihtuneet mielestä. Hän ajatteli esimerkiksi, että mainostoimiston ihmisillä on korkealentoisia ajatuksia. Se ei ole pitänyt paikkaansa ollenkaan.
Suvi ei näe glamouria mainostoimistotyössä. Hän ihmettelee, että miten glamouria voi edes olla tietokoneella istumisessa.
Muut aiheeseen liittyvät jutut:
18.01.2007
Teksti ja kuvat: Hanna Natunen