Rottien ja opiskelijan yhteiselämää
Uuteen kaupunkiin muuttaminen yksinään voi olla pelottavaa. Koiran tai hevosen mukana tuominen soluasuntoon voi aiheuttaa käytännönongelmia. Vaihtoehtona on kuitenkin vipeltävä ja vikkelä kesyrotta.
Pienet eläimet katsovat uteliaasti ympärilleen, kun vieras ihminen astuu huoneeseen. Johanna Kujalalla, 19, on lemmikkinään kaksi vuoden ikäistä kesyrotta naarasta, lempinimiltään Suru ja Tosca.Sosiaali- ja terveysalan yksikössä toimintaterapeutiksi opiskeleva Johanna muutti Ouluun tänä vuonna. Rotat seurasivat mukana ja ovat viihtyneet Johannan mukaan hyvin opiskelijaelämän tiimellyksessä.
Pelkästään muuttaminen voi olla mielenkiintoinen kokemus kahden vikkelän epelin kanssa.
- Suru pääsi karkaamaan pakettiautossa häkistään. Sieltä se kurkisteli, kun avasimme oven pysähdyttyämme huoltoasemalle, Johanna kuvailee.
Helppohoitoisia lemmikkejä
2-3 -vuotiaiksi elävät rotat ovat ideaalisia lemmikkejä opiskelijalle. Ne eivät vaadi äärettömästi hoitoa, mutta niistä on valtavasti seuraa. Ne myös syövät lähes kaikkea. Sahanpuruihin, heiniin ja ruokaan menee arviolta alle 10 euroa kuussa.
Lyhyen pinnan omaavalle tai omista tavaroistaan tarkasti huolta pitävälle eivät rotat kuitenkaan sovellu. Ne ehtivät joka paikkaan ja syövät käytännössä mitä tahansa. Roskikseen jätettyjä ruoantähteitä voi löytyä mistä tahansa, aina omasta sängystä saakka. Pahin ongelma on kuitenkin vaatteiden syöminen.
- Petivaatteet minun sängyssä ovat kuin tykillä ammutut, pieniä reikiä täynnä. Yhden paidankin Suru on minulta syönyt, kun jätin sen vahingossa esille, Johanna huokaa.
Rotat ovat herkkujen perään.
Luovutusikäisiä rotanpoikasia
Vinkkejä rottien ottamista harkitsevalle:
- Häkin kokoon kannattaa panostaa. Rotat tarvitsevat paljon tilaa ja erityisesti naaraiden häkin pitää olla korkea. Kömpelömmille uroksille riittää matalampikin häkki.
- Kannattaa katsoa keneltä rotat hankkii, jotta ne ovat varmasti terveitä. Ostaessa kannattaa kiinnittää huomiota, että turkki on kiiltävä ja silmät kirkkaat.
- Tarvikkeita kannattaa ostaa aina suurissa erissä.
- Rottien pitää päästä myös välillä ulos häkistä.
- Mutta ennen kaikkea: rotatkin ovat eläimiä, niitä ei voi vain jättää häkkiin yksin.
Ihmisiä kesyrotat tunnistavat hajujen perusteella. Johannan ja hänen äitinsä molemmat eläimet tunnistavat heti ja tulevat kiehnäämään viereen. Vieraiden ihmisten haju saa Surun araksi, kun taas seikkailunhaluinen Tosca tulee mielellään tutkimaan tulokasta.
Johannan mukaan rotat tunnistavat äänenpainoja, joten ne osaavat tulla niitä kutsuessa. Surua ei väkisin edes saa esille, jos se on löytänyt hyvän piilon sohvan alta. Kärsivällisellä juttelulla se lopulta kömpii ulos kolostaan.
Jossain rapisee
Opiskelija-asunnossa rottien pitäminen onnistuu hyvin. Ne eivät esimerkiksi metelöinnillä häiritse naapureita ja viihtyvät hyvin pienessäkin asunnossa, jos ne pääsevät välillä jaloittelemaan.
Johannan rotat pysyvät yleensä kiltisti sisällä, mutta ovat nekin pari kertaa seuranneet emäntäänsä keittiöön, joka sijaitsee asunnon ulkopuolella. Kerrostalon käytävällä sujahtavat isokokoiset rotat voivatkin tulla naapureille järkytyksenä.
Kahdesta yksilöstä näkee heti eroja luonteissa. Suru on sisäänpäin suuntautuneempi kuin Tosca. Suru juoksee pää kolmantena jalkana piiloon sohvan alle, kun Johanna päästää eläimet vapaaksi. Tosca sen sijaan on uteliaana tutkimassa kaikkea, aina uuden ihmisen vaatteista lähtien. Johannalla on kädet täynnä työtä yrittäessään estää Toscaa tekemästä pahuuksiaan.
Vaikka Suru on kahdesta rotasta ujompi, on sen tapana päästä mitä kummallisimpiin paikkoihin. Muuttokuormasta karkaamisen lisäksi on se kerran juuttunut jopa wc-pöntön putkistoon.
- Olimme kerran lähdössä mökille, kun huomasin Surun kadonneen. Kaksi päivää etsin sitä tuloksetta. Lopulta päästettyäni Toscan ulos häkistä, juoksi se heti raapimaan wc-pöntön jalkaa ja nousi istuimen päälle ihmettelemään. Lopulta aloin kutsumaan Surua nimeltä, ja sieltä se ui ehjänä takaisin. Kaksi päivää se ehti olla putkistossa, Johanna muistelee kauhunhetkiä.
Lopullinen syy Surun wc-pönttöön putoamiseen oli wc-kukka, jota se oli mennyt jyrsimään ja lopulta pudonnut sen mukana pönttöön.
01.02.2007
Teksti: Heikki Ylipaavalniemi
Kuvat: Heikki Ylipaavalniemi ja Mika Saloranta