Kreikkalaisten katsomukselle oli kuitenkin vieras käsitys, että ihminen voisi hallita luontoa. Heidän käsitystään luonnon ja ihmisen suhteesta oli mahdotonta yhdistää teknologiaan. Kreikkalaisille luonto oli oppimestari, esikuva, jota oli seurattava. Luonnollisen vastakohtana oli luonnoton. Kristillisessä ideologiassa vastakohtapariksi tuli luonnollinen - yliluonnollinen, ja näin luonnon arvo alenee. (von Wright 1981, 67, 70.)
Ajatus luonnon alistamisesta ihmisen herruuteen saattoi kypsyä teknologiaksi vasta sitten, kun sitä täydensi luonnon tieteellinen tutkimus. Keskiajan transkendentalismi, luonnon laistaminen yliluonnollisuuteen, oli murrettava. Tieteen vallakumouksen läpimurto tapahtui myöhäisrenessanssin ja barokin aikana. (von Wright 1981, 73-74.)
Teknis-tieteellinen sivistyksemme pohjautuu tiettyyn näkemykseen ihmisen ja luonnon välisestä suhteesta. Tämä näkemys muodostaa osan juutalais-kristillisestä kulttuuriperinnöstämme, joka ilmenee Raamatun luomiskertomuksessa: "Ja Jumala sanoi: Tehkäämme ihminen kuvaksemme, kaltaiseksemme: ja vallitkoon he meren kalat ja taivaan linnut ja karjaeläimet ja koko maan. - - Olkaa hedelmälliset ja lisääntykää ja täyttäkää maa ja tehkää se itsellenne alamaiseksi." (Ensimmäisen Mooseksen kirjan ensimmäinen luku.) Teknologisen elämäntyylimme perimmäinen legitimaatioperusta on tämä käsitys, jonka mukaan Jumala on antanut ihmiselle oikeuden hallita luontoa, eikä luonnolla ole mitään oikeutta ihmiseen nähden. Ihmisen mahdin kasvettua luontoon nähden ajan myötä ihmisen toiminnan luonnonoikeudellinen legimitaatioperusta on kovertunut ontoksi. Jäljelle on jäänyt kaikista uskonnoista ja moraalisista siteistä vapaa tahto elää kokonaan ihmisen omilla ehdoilla. (von Wright 1981, 183-186 ja 1987, 53-64.)
Tämän luontokäsityksen perusta on romahtanut. Yhtenäinen luonto on hajonnut ja ihmisen etuoikeutettu asema luonnossa on hävinnyt. Myös ajatus lineaarisesta edistyksestä on murtunut. Tästä johtuen rationalistisen hyväksikäytön kääntöpuolena syntynyt romanttinen ihanne elämästä sopusoinnussa luonnon on myös menettänyt elinkelpoisuutensa. Länsimaisen kulttuurin vallitsevaa luontonäkemystä on siis tarkistettava. (Haila & Levins 1992, 277-278.)
Teknis-tieteellisen kehityksen ja teknologisen elämäntyylimme seurauksia ovat ympäristöongelmat. Vilkan mukaan niiden synty palautuu luonnon hyväksikäytön salliviin arvoihin (Vilkka 1993, 130).
Pietarisen utilismi sisältyy Vilkan tekniikkakeskeiseen maailman näkemisen tapaan, humanismi ja mystismi ihmiskeskeiseen ja naturismi luontokeskeiseen. Esittelen seuraavassa pääpiirteissään Pietarisen esittämät luontoasenteet.
Utilismi tarkoittaa asennetta, että luonto on olemassa vain ihmisen hyvinvointia varten. Luonto käsitetään energia- ja raaka-ainevarastoksi, jota ihmisellä on rajaton oikeus käyttää hyvintointinsa lisäämiseen. Tärkeänä pidetään sellaisen tekniikan kehittämistä, joka auttaa tehostamaan tuotantoa ja lisäämään siten hyvinvointia. Utilismissa uskotaan tieteen ja tekniikan kykyyn lisätä jatkuvasti hyvinvointia ja ratkaista kaikki siitä aiheutuvat ongelmat. Utilismin vaikutus luontoon näkyy selvimmin luonnon monimuotoisuuden köyhtymisenä, luonnonvarojen ehtymisenä ja luonnon saastumisena.
Humanismin ihanteena on ihmisen älyllinen ja eettinen kehitys, jota luonnon tulee palvella. Luonto nähdään sivistyspyrkimyksen mukaisesti erilaisina mahdollisuuksina edistää ihmisen henkistä kehitystä - eräänlaisena sivistyksen raaka-aineena. Ihmisen korkeimpana velvollisuutena pidetään henkistä täydellistymistä. Sen edistämiseen hänellä on oikeus käyttää luontoa - mutta vain siihen. Tekniikkaa pidetään tarpeellisena, mutta sitä on käytettävä palvelemaan ihmisen henkistä kehitystä, eettistä ja älyllistä täydellistymistä. Uskotaan, että ihminen pystyy jatkuvasti täydellistymään ja sivistys etenee, vaikkakin vaikeiden kriisien ja koettelemusten kautta.
Humanismissa korostuu ihmisen vastuu luonnosta ja sen esteettisyyden vaaliminen. Optimistisena asenteena humanismi uskoo sivistyksen etenemiseen ja sen edellyttämään ihmisen ja luonnon sovitukseen. Optimismia esiintyy kuitenkin kahdessa muodossa. Romantiikan humanismi edustaa ehdotonta optimismia, joka sulkee pois lopullisen epäonnistumisen mahdollisuuden; ihmiskunta ja luonto eivät yksinkertaisesti voi tuhoutua. ongelmat ovat ohimeneviä ja uuluvat kehitykseen. Tällaisen ajattelutavan mukaan liian pitkälle edennyt utilistinen kehitys herättää uuden tietoisuuden ja utilismille vastakkaisia pyrkimyksiä, jotka pakottavat muutokseen. Ehdollisen optimismin mukaan lopullinen tuho saattaa olla mahdollinen, ja jos niin käy, se tapahtuu ihmisen vastuulla. Von Wrightin mukaan ihminen vähitellen päätyy uuteen harkittuun itsehillintään, osaksi vieraantumisen ja ekologisen katastrofin uhan seurauksena ja osaksi niiden tulkintojen johdosta, joita nämä elämykset saavat aikakauden tieteissä, filosofiassa ja taiteessa. Humanismin mukaan pitäisi vapaaehtoisesti karsia turhaa kulutusta. Vapaaehtoisuus on kuitenkin hyvin vaikeaa.Humanismi luottaa ihmisen rationaalisiin kykyihin, tietoon ja älylliseen ajatteluun. Mystismi tavoittelee jotain, mihin järki ei ulotu. Mystiikan kannatus yleistyy yleensä kulttuurin suurten muutosten aikoihin, kun murrokselle tyypillinen normiton tila saa etsimään pelastusta uskonnosta ja mystiikasta.
Mystiikka tavoittelee ykseyden kokemusta, tunnetta, että on yhtä jonkin äärettömän suuren ja voimakkaan kanssa. Kun ykseyden tunne valtaa mielen, ajan ja paikan rajoitukset häviävät, kaikkialla tuntuu saman äärettömän, ikuisen ja pyhän läsnäolo. Luonto ajatellaan olemukseltaan henkiseksi ja jumalalliseksi, kuten ihminenkin. Luonto edustaa pyhyyttä, jonka tavoittelu katsotaan ihmiselämän korkeimmaksi arvoksi. Tiede ja tekniikka tuomitaan, koska ne tekevät väkivaltaa luonnon henkisyydelle ja turmelevat ihmisen mahdollisuudet saavuttaa ykseyden kokemus. Mystismi edellyttää mahdollisimman paljon koskematonta luontoa. Mystismin harjoittajat ovat länsimaissa tyypillisesti hyvinvointiyhteiskunnan jäseniä. Ylittämätön ristiriita syntyy tuotannon järjestämisestä, koska nykyinen teollinen tuotantojärjestelmä ei tule kysymykseen, koska sen pohjana oleva tiede ja tekniikka pitää hylätä kokonaan. Mystismi onkin ymmärrettävä lähinnä henkilökohtaiseksi ratkaisuksi elämänongelmiin; maailmanlaajuisesti se johtaisi mahdottomuuteen.
Mystismi haluaa häivyttää ihmisen ja luonnon periaatteellisen eron tekemällä luonnosta henkisen. Naturismi poistaa ihmisen ja luonnon eron tekemällä ihmisestä biologisen olennon. Samalla se kiistää, että ihmisellä olisi jokin etuoikeutettu asema luonnon järjestyksessä. Naturismin juuret ovat evoluutioteoriassa, jonka mukaan ihminen polveutuu muista lajeista luonnonvalinnan mukaisesti, ja ihminen kuuluu erottamattomasti luontoon.
Naturismi kunnioittaa luonnon itseisarvoista toimintaa ja sitä pyritään kaikin tavoin edistämään. Ihmisen mahdollisimman vähäinen puuttuminen muun luonnon kulkuun toteuttaa parhaiten luonnon itseisarvon ajatuksen. Luonto ymmärretään omien lakiensa mukaan toimivaksi ekologiseksi järjestelmäksi, jonka yksi osa on ihminen. Ekologisen järjestelmän kaikkia osia pidetään arvokkaina, ja ihmisen erityinen oikeus käyttää niitä rajoittamattomasti pelkkinä välineinä kiistetään.. Tieteellisen tekniikan laajamittainen käyttö katsotaan haitalliseksi, koska se vaarantaa monien lajien olemassaolon ja häiritsee itseisarvoista luonnontaloutta. Luonnon itseisarvoisen toiminnan turvaamiseksi välttämätöntä elämäntavan muutosta pidetään vaikeana muttei mahdottomana.
Suomessa Pentti Linkolan kirjoitukset edustavat puhdaspiirteistä naturismia. Hänelle luonnon mahdollisimman suuri monimuotoisuus on itseisarvo, eikä ihmisellä ole mitään erityistä merkitystä muihin elämänmuotoihin verrattuna. Ihmiskeskeinen etiikka on johtanut luonnon lisääntyvään hyväksikäyttöön ja moninaisuuden köyhtymiseen. Ihmisen pitääkin muuttaa elämäntapaansa ja luopua keskeisestä asemastaan maapallolla. Linkola ei kuitenkaan näe vapaaehtoista luopumista mahdolliseksi; ihmiset täytyy pakottaa elämään toisin. Linkolan esittämien ratkaisumallien ja naturistisen luontofilosofian välille ei pidä asettaa yhtäläisyysmerkkejä.
Naturismin keskeinen ongelma on utopian muuttaminen todellisuudeksi. Vaihtoehtoja on useita.
Ihmisen ja luonnon välisen suhteen uudelleen arviointi näyttää olevan tärkein meidän päiviemme ihmiskunnalle annettu älyllinen haaste. Tällainen uudelleenarviointi on pitkäaikainen prosessi, jonka tulokset ovat arvioitavissa vasta useiden sukupolvien jälkeen. Prosessi on kuitenkin jo käynnissä. Muutos ihmisen asemasta eläinkunnassa alkoi muuttua Darwinin myötä. Tieteiden maailmankuvan muutokset eivät kuitenkaan sellaisinaan kelpaa yhteiskunnan elämäntavan legitimaatioperustaksi, tarvitaan myös yleinen asenteiden muutos, uusi käsitys siitä mitä meillä on oikeus vaatia ja mitä voimme kohtuullisesti odottaa elämältä. Toisena edellytyksenä on, että asenteiden muutos suuntaa antavasti vaikuttaa yhteiskunnan organisaation kehitykseen. (von Wright 1981, 189.)
Wright ei pidä epärealistisena sitä perspektiiviä, että ihmiskunta on eläintieteellisenä lajina menossa kohti tuhoaan. Sillä on nykyään uhkaavampi todellisuustausta kuin koskaan. On biologeja, joiden käsityksen mukaan ihmiseltä puuttuvat synnynnäiset estot, jotka hillitsevät hänen aggressiivisuuttaan. Monet ovat katsoneet syvälle ihmissieluun , ovat puhuneet kuolemanvietistä, joka on yhtä väkevä kuin elämänhalu. Mutta tuhon perspektiivi ei ole ainoa. Toinen on se, että ihminen mukautuu niihin elämänmuotoihin, jotka useimmat meistä nyt kokevat "epäinhimillisinä". (1987, 141-142.)
Wrightin mukaan järki voi olla ihmiskunnan toivo. Ihmisen rationaalinen taipumus voi olla protestin perustana, protestin, joka osoittautuu riittävä vahvaksi katkaisemaan nykyisen suuntauksen ja johtamaan kehitystä toiseen suuntaan. Uusi maailmankuva itse on alkanut kokea muutoksia, jotka asettavat kyseenalaiseksi sen rationaalisen perustan, joka tieteellä on "edistyksen " moottorina. Todellisuuden käsitettävyys aikaisemmissa tieteellisissä kategorioissa on kohdannut rajansa. Niiden ylittämiseksi on kategoriat muotoiltava uudelleen tai niiden tilalle on asetettava toiset. Se maailmankuva joka hiljalleen on kasvamassa esiin osoittautuu kenties vähemmän soveliaaksi tieteen legitimointiin tuotantotekijänä teollisessa prosessissa. Tieteellistä totuuden etsintää arvostetaan kenties jälleen sen kompassisuunnan takia, jonka se antaa meidän pyrkimyksellemme järkevään elämäntapaan, eikä vain sen vallan takia, jonka se tarjoaa luonnon meille antamien elinehtojen ohjaamiseen ja muokkaamiseen. (Wright 1987, 142- 143.)
Vuonna 1993 von Wright näkee tulevaisuuden kulkevan kohti lisääntyvää kaaosta. Aineellisen hyvinvoinnin huippu on saavutettu ja edessä on elintason väistämätön lasku. "- - uskon alaspäin kulkevan tiemme vähitellen johtavan uuteen yhteiskuntaan uusine mahdollisuuksineen ja elinolosuhteineen, joista emme voi nyt luoda itsellemme oikeaa käsitystä". (von wright 1993, 18-19.)
Vuonna 1987 Pietarinen pitää humanistista etiikka käytännön tasolle helpoiten muutettavissa olevana. Utilismi kääntyy mitä ilmeisimmin ihmisen omia perimmäisiä tavoitteita vastaan. Mystismi ei esitä ihmisen toimeentulon, hyvinvoinnin ja luonnon kulutuksen ongelmaan mitään ratkaisua. Vakavimman haasteen humanismille asettaa naturismi. Se takaa parhaiten luonnon säilymisen ja mahdollisesti parhaiten myös ihmisen eloonjäämisen. Asenteen epärealistisuuden vuoksi se ei kuitenkaan saa laajaa kannatusta. Vaikka humanismi saisi laajaa kannatusta, sen mahdollisuuksia selvittää ihmisen ja luonnon suhteeseen liittyviä suuria ongelmia ei ole kuitenkaan syytä arvioida liian suuriksi. Joka tapauksessa Pietarisen mukaan ihmisen on pakko ruveta ajattelemaan uudella tavalla.
Viisi vuotta myöhemmin luontokeskeisyys on vahvistanut asemaansa Pietarisen ajattelussa. Pietarisen mukaan tulevaisuuden kannalta kestävin on luonkekeskeinen perusasenne. Se kuitenkin vaatii ihmistä muuttamaan elämäänsä perusteellisesti ja luopumaan monista toiminnoista ja saavutuksista, joihin on totuttu ja suurin ponnistuksin päästy. "Ihmisoikeuksien luonteen ymmärtäminen kesti lähes 2000 vuotta. Ehkä nyt ollaan uudenlaisen moraalisen ajattelun laajentumisen kynnyksellä: tasa-arvoisuuden ja oikeuksien ajatusta ulotetaan ihmisestä muuhun luomakuntaan." (1992)
Huomattavasti synkempää tulevaisuutta ennustaa Pentti Linkola, jonka pessimismi lisäntyy vuosi vuodelta. Hänen ajattelunsa läpikäyvä teema on länsimaisen teollisuusyhteiskunnan ja siitä määräytyvän elämäntavan kritiikki. Ensimmäisen kerran hän kyseenalaistaa sen vuodelle 1960 päivätyssä kirjoituksessaan (Linkola 1971, 27-28). Vuonna 1979 Uuteen maailmankatsomukseen -kirjoituksessa Linkola on luopunut humanistisesta uskosta ihmisten vapaaehtoiseen asennemuutokseen. Vain pakkokeinot ja terrori voivat enää muuttaa teollisuusyhteiskunnan tuhoisan kehityssuunnan. "Ekologinen vallankumous voi olla ainoastaan totaalinen yhteiskunnallinen vallankumous, jossa ainoaakaan nyt tuntemaamme instituutiota ei jää jäljelle. Tiedossamme olevista vain joku Pol Potin Kamputsean kaltainen voi tarjota kalpean mallin." (Linkola 1979, 242.)
Seuraavaksi Linkola luonnosteli tavoiteohjelman vihreälle liikkeelle. Tässä "eloonjäämisopissa" Linkolan utopiana on maatalousyhteiskunta, josta teknologia puuttuu ja nykyisenkaltaisesta elintasosta ei ole mitään jäljellä.Poliisit ja virkamiehet valvovat väestöä, että se ei horjuttaisi ekologista tasapainoa. (Linkola 1986.) Linkola syventää edelleen pessimismiään ja pudottaa ihmiselle antamaansa arvoa viimeisen teoksensa nimikirjoituksessa Johdatus 1990-luvun ajatteluun. Hänen mukaansa ihmisten määrää on vähennettävä radikaalisti. "Ainoa elinehto on luonnon kuormituksen vähentäminen. Meidän on pakko pystyä - ehkä ei ilman kyyneliä, mutta kuitenkin - vakavasti keskustelemaan luonnonkansojen lapsensurmaamiskäytännöstä ja kaikista muistakin väestönvähentämistoimista." (1989,155-227).
1. Mitä merkityksiä annan käsitteelle luonto? Mitä se merkitsee sinulle?
2. Mikä on ajattelun tasolla sinun asennoitumisesi suhteessa luontoon (utilismi, humanismi, utilismi, naturismi)?
3. Mieti oman arkikäyttäytymisesi valossa, esimerkiksi omaa roskista avuksi tonkiessa, mitä asennoitumista luotoa kohtaan sinä todellisuudessa edustat.
4. Mistä johtuu ympäristömyönteisten asennoitumisen ja käytännön toiminnan ristiriita (yleensä tai omalla kohdallasi)? Suomalaiset pitävät ympäristöasioita tärkeinä, mutta eivät todista asenteitaan käyttäytymisellään kovinkaan pitävästi.
5. Törmäät metsässä käärmeeseen. Mitä teet?
6. Saako karhuja, hirviä, teeriä, peipposia metsästää?
7. Pitäisikö turkistarhaus lopettaa?
8. 200-vuotiaan metsän suojelusta kiistellään. Saako metsää kaatavan monitoimikoneen tankkiin kaataa yön pimeinä tunteina siirappia?
Haila,Yrjö & Levins, Richard 1992. Ekologian ulottuvuudet. Tampere: Vastapaino.
Linkola, Pentti 1971. Unelmat paremmasta maailmasta. Porvoo: WSOY.
Linkola, Pentti 1979. Toisinajattelijan päiväkirjasta. Porvoo: WSOY.
Linkola, Pentti 1989. Johdatus 1990-luvun ajatteluun. Porvoo: WSOY.
Pietarinen, Juhani 1987. Ihmisen luontoa koskevat filosofiset perusasenteet. Teoksessa: Aho, Leena - Sivonen, Seppo (toim.) Oikeutemme ympäristöön. Puheenvuoroja eri tieteenaloilta. S. 42-60. Porvoo: WSOY.
Vilkka, Leena 1993. Ympäristöetiikka. Vastuu luonnosta, eläimistä ja tulevista sukupolvista. Helsinki: Yliopistopaino.
Wright, Georg, Henrik, von 1981. Humanismi elämänasenteena. Helsinki: Otava.
Wright, Georg, Henrik, von 1987. Tiede ja ihmisjärki. Suunanyritys. Helsinki: Otava.
Williams, Raymond 1980. Problems in Materialism and Culture. London: Verso.
Paluu tämän tekstin alkuun
Alkuun