– Alun perin esitin, että Oulun terveydenhuolto-oppilaitokseen perustetaan terveydenhuollon akatemia. Kun oivalsimme, mistä ammattikorkeakoulussa oli kyse ja saimme tukijoita ympärillemme, oli iso kuva valmis. Tunsin terveysalan koulutuksen ja tiesin, että siinä oli paljon päällekkäisyyksiä. Sitä täytyi järkeistää. Kun alkuperäisiä suunnitelmia alettiin laajentaa, mentiin siinä mukavuusrajan yli. Saimme esimerkiksi perustella ensimmäisissä hakemuksissa, miksi hyvinvointi- ja terveyspainotteisessa korkeakoulussa tarvitaan kaupan ja hallinnon osaamista, ja miten hyvä kombinaatio se on. Oppilaitosten välisten työryhmien yhteishenki oli käsin kosketeltavissa. Ammattikorkeakoulun vakinaistamispäätöksen jälkeen olimme helpottuneita. Välillä oli tuntunut, että otimme yhden askeleen eteenpäin ja kaksi taaksepäin. Tähän päivään on kuljettu pitkä matka. Jo alussa ymmärsimme moniammatillisuuden merkityksen. Tulevaisuudessa toivon ammattikorkeakoululta lisää sellaista osaamista, joka näkyy ihmisten parempana hyvinvointina.

– Oulun sosiaalialan oppilaitos aloitti toimintansa 1986, ja vain kolme vuotta aloituksen jälkeen käynnistettiin ammattikorkeakoulun suunnittelu- ja valmistelutyö. Rehtori Kerttu Maunu oli tiiviisti mukana koulutuksen kehittämisessä, ja sosiaalialan oppilaitos olikin mukana Oulun väliaikaisen ammattikorkeakoulun aloittaessa toimintansa 1991. Opistoasteen koulutuksen aloituspaikat siirtyivät ammattikorkeakouluun, joten opistoasteelle ei otettu uusia opiskelijoita vuoden 1993 jälkeen. Sen sijaan ammattikorkeakoulun opiskelijamäärä kasvoi nopeasti. Koulutus oli erittäin suosittu, vaikka hämmennystä aiheutti ammattinimikkeen puuttuminen. Sosiaalialan koulutusohjelmasta valmistuneiden ammattinimike sosionomi vahvistettiin vasta 1999. Alkuvaiheen työskentely merkitsi suurta työmäärää opettajille, mutta työtä tehtiin innolla ja talkoohengessä. Opiskelijan mahdollisuudet vaikuttaa itse opintoihinsa erilaisten valinnaisten ja vaihtoehtoisten opintojen avulla muodosti keskeisen lähtökohdan jo tuolloin. Tänään toimivan monialaisen, innovatiivisen ja kansainvälisen korkeakoulun perusta rakennettiin alkuvuosien aikana, mutta kaiken aikaa toimintaa on luonnehtinut jatkuva muutos ja kehittäminen.

– Alun perin oppilaitoksestamme suunniteltiin otettavaksi mukaan vain terveydenhoitajakoulutus. Opetusministeriö päätti kuitenkin, että mukaan tulee myös sairaanhoitajakoulutuksemme. Jos emme olisi päässeet kokeiluun ja ammattikorkeakouluun mukaan, olisi oppilaitoksemme todennäköisesti pienentynyt ja painottunut lähihoitajakoulutukseen. Uskoimme omaan osaamiseemme. Meillä oli yliopistosta valmistuneita sairaanhoidonopettajia, opetuksemme, kirjastomme ja kansainvälinen toimintamme arvioitiin korkeatasoisiksi. Haasteena oli etäisyys Ouluun: miten järjestäisimme koulutuksen, palaverit ja yhteistyön pitkästä välimatkasta huolimatta? Yhteistyö toimi kuitenkin hyvin. Kohtaamisissa ja kaikessa tekemisessä oli hyvä yhteishenki. Odotuksemme täyttyivät. Pääsimme ammattikorkeakouluun mukaan. Toivon, että Oulaisten koulutus jatkuu ja kehittyy tulevaisuudessakin.

– Näin ammattikorkeakoulussa mahdollisuuden kehittää diakoniaopetusta kansainvälisemmäksi. Odotuksena ja samalla haasteena oli saada diakonian käsite ja alan omaleimaisuus ymmärretyiksi. Vierailin ulkomaisissa diakoniakorkeakouluissa ja näin niiden merkityksen osana kolmannen sektorin toimintaa eurooppalaisessa sosiaali- ja terveydenhuollossa. Tätä näkökulmaa yritin koulutusuudistuksessa korostaa. Hallinnolliset kysymykset valtiollisen, kunnallisen ja yksityisen yhteistyössä olivat haasteellisia, mutta yhteistyö oli hyvää ja mielenkiintoista. Pääsimme yli kriiseistä, joita luonnollisesti syntyi asioita yhdisteltäessä. Tärkeää oli yhteinen näkemys siitä, mihin olimme menossa. Oamkin aikana kehitettiin toimiva koulutusohjelma, jossa oppilaitoksemme omaleimaisuus hyväksyttiin. Tänä päivänä tulee jo sote-uudistuksenkin takia luoda toimintakulttuuri, jossa tieto, informaatio ja erilaiset näkökulmat pyritään moniammatillisesti jakamaan. Diakonialla on tässä selkeä tehtävä, ja siten diakoniakoulutuksella on tarvetta tulevaisuudessakin.

– Odotukset ammattikorkeakoululle olivat erittäin kovat. Kaikki mukana olevat halusivat sen myötä statuksen nostoa. Lähtökohtamme oli hyvä, sillä oppilaitoksessamme oli kysytty ja laadukas ylioppilasosasto. Yhteistyö eri tahojen kanssa oli hyvää, ja kokouksia oli usein. Haasteena oli se, että ammattikorkeakoulua rakennettiin talkootyöllä eikä siihen juuri saanut ylimääräistä rahaa. Osa opettajista teki uusia opetussuunnitelmia urakalla lähes ilman korvausta. Into työhön oli kuitenkin valtava. Eri oppilaitosten toimintakulttuureissa oli myös eroja, ja niiden sovittaminen yhteen vaati hyvää tahtoa. Oamk toteutettiin kuitenkin hyvin, ja se pärjäsi mainiosti valtakunnallisissa arvioinneissa. Tulevaisuudessakin on tärkeää, että Oamk tuottaa sellaista työvoimaa, joka käy työmarkkinoilla kaupaksi. Toivottavasti kansainvälisyyden rooli nousee, ja Oamk olisi sen suhteen edelläkävijä. Ammattikorkeakoulua perustettaessa kansainvälisyys oli merkittävä tekijä, ja osa silloin luoduista verkostoista on olemassa tänäkin päivänä.

– Oulun teknillinen oppilaitos ei ollut mukana, kun Oulun väliaikaista ammattikorkeakoulua aloitettiin. Emme olleet silloin halukkaita liittymään siihen, sillä Suomen teknilliset oppilaitokset pyrkivät perustamaan insinööriammattikorkeakoulun. Pari vuotta myöhemmin, kun insinööriammattikorkeakoulu ei toteutunut, mietimme liittymistä uudelleen. Opettajakunnan äänet liittymisestä menivät aika lailla tasan ja minulle annettiin heinäkuussa lupa tehdä se ratkaisu, jonka hyväksi näin. Meillä ei ollut varaa jäädä siitä pois, muuten olisimme jääneet tyhjän päälle. Yhteistyö ja yhteishenki olivat hyviä. Yhteisenä haluna kaikilla oli olla vahvempi yksikkö. Vaikka oppilaitosten toimintakulttuurien erot olivat osin yllättäviä, ne eivät olleet epämiellyttäviä. Toivon, että tulevaisuudessa Oamk ja Oulun yliopisto kytkeytyvät yhteen. Olen nähnyt hyviä esimerkkejä ulkomailla eri koulutusasteiden toimimisesta saman katon alla. Toivottavasti myös ammattikorkeakoulun tekniikan koulutukseen tulee selvempiä jatkoyhteyksiä diplomi-insinööriopintoihin.

– Oppilaitoksen liittyminen osaksi Oamkia vaati asioiden luomista tyhjästä, sillä mitään ei ollut valmiina. Kävimme jatkuvia neuvotteluita Kempeleen puutarhaoppilaitoksen ja Koivikon maatalousoppilaitoksen rehtoreiden kanssa. Haasteena oli saada yhteistyö pelaamaan. Kukaan ei kuitenkaan koskaan sanonut, ettei yhteistyötä olisi voinut tehdä. Alusta asti oli ajatus, että toimisimme kaikki samassa paikassa. Lopulta saimmekin tilat Sanginsuusta. Metsäalan opistotason opetus ei ollut silloin kovin korkeassa huudossa. Meidän odotuksemme ammattikorkeakouluun liittymiselle olikin se, että oppilaitoksemme kehittyy. Aikanaan alan koulutukset olivatkin Oamkissa suosittuja. Toivon, että luonnonvara-alan koulutus menisi tulevaisuudessa nykyisellään.

– Siihen aikaan koko Suomessa oli selvä tilanne: pienten oppilaitosten oli pakko liittyä suurempiin yksiköihin. Raahen tietokonealan oppilaitoksen vahvuus aikanaan oli monopoliasema tietotekniikan koulutuksessa. Meillä oli hyvä ja motivoitunut henkilöstö. Kun liittyminen Oamkiin tuli ajankohtaiseksi, ohjaus oli hienovaraista eikä päällekäyvää. Meiltä kysyttiin, miten olimme asiat tehneet. Jonkin verran haastetta toi se, että Oulun teknillinen oppilaitos otti samoja erikoistumisia kuin mitä meillä oli. Meidän tulikin selvittää tarkemmin, mitä Oamk meiltä odotti. Liittymisen hyviä puolia olivat toimiva yhteistyö ja isomman yksikön antama turva. Yhteisten kokousten avulla pysyi jyvällä siitä, mitä muut tekivät. Nykyisen Oamkin kohdalla on kiinnostavaa nähdä, miten yhteistyö Oulun yliopiston kanssa menee.

– Yksikön rakentaminen käynnistyi vuonna 1999 viiden työntekijän voimin. Samana syksynä aloitti 40 opiskelijaa musiikin ja tanssinopettajan koulutuksissa. Viestinnän koulutuksen aloitimme 2000. Kulttuurialan koulutus toimi hajallaan kolmessa eri osoitteessa. Ponnistelimme heti alusta alkaen yhteisten tilojen saamiseksi, mikä toteutui vuonna 2005. Uudisrakennus Kotkantiellä oli käänteentekevä asia kulttuurialan koulutusten kehittämisessä. Myös tutkimus- ja kehitystyö eteni ja senkin avulla koulutuksia vietiin eteenpäin. Samalla rakennettiin kansainvälistä toimintaa. Haasteena oli rakentaa koulutuksia ja korkeakoulukulttuuria samalla, kun opettajat jatkokouluttautuivat ammattikorkeakoulun kelpoisuusvaatimusten takia. Henkilöstö teki töitä hartiavoimin työtunteja laskematta ja yhteistyö ammattikorkeakoulussa oli erittäin hyvää. Jo alkuaikoina, kuten tulevina vuosina, pääsimme monessa asiassa harppauksin eteenpäin. Toivon, että taloushaasteista huolimatta kulttuurialan koulutusten arvo ja erityistarpeet ymmärretään jatkossakin ja kulttuurialan koulutus säilyy elinvoimaisena Oulussa.

– Aloitin väliaikaisessa ammattikorkeakoulussa ainoana päätoimisena työntekijänä. Alkuvaiheessa vastuullani oli niin hallinnollisten kuin pedagogisten ja tukipalveluasioiden valmistelu. Vähitellen eri tehtäväalueet saivat vastuuvalmistelijansa. Yksi merkittävimmistä tehtävistäni oli vakinaistamisasiakirjan valmistelu. Pelkän nimenvaihdoksen sijaan halusimme luoda oikeasti uutta. Ilmapiiri oli innostunutta ja kehittämistyöhön sitoutunutta. Hallinnolliset rakenteet haastoivat, joten tasapainoilua tarvittiin. Itsenäisten oppilaitosten yhteensulautumisen liimana toimi se, ettei kokeiluun pääseminen ollut itsestäänselvyys, vaan ensimmäinen onnistuminen. Koulutusaloilta tuli yhteistyöhön erilaista osaamista, mikä oli rikkaus uuden luomisessa. Yhtenä haasteena oli opettajien koulutustason nostaminen. Tämä koski erityisesti terveysalaa. Opetushenkilöstön koulutustason nostaminen vaikutti keskeisesti siihen, että Oulu oli ensimmäisiä vakinaistettavia ammattikorkeakouluja. Oamkin monialaisuus luo edelleen mahdollisuuksia lisäarvon tuottamiseen. Työmarkkinat muuttuvat: vanhoja työtehtäviä häviää ja uusia syntyy. Oamkin tehtävänä on tarjota sellaisia koulutussisältöjä, että tutkintonsa suorittaneiden osaaminen on tulevaisuutta ennakoivaa. Menestykseen tarvitaan entistä useammin oman osaamisen päivittämisen valmiuksia.