Olet Oulun ammattikorkeakoulun vanhoilla sivuilla. Siirry uusille sivuille tästä.
Opinto-ohjaajan työ on palkitsevaa auttamistyötä

Opinto-ohjaajan työ on palkitsevaa auttamistyötä

8.10.2018 :: Teksti: Marjo Sormunen

Haukiputaan OSAOn tuntiopettaja Mika Manninen ohjaa autoalan opiskelijoita. Kymmenisen vuotta opettajan töitä tehnyt Mika pätevöityi ammatilliseksi opettajaksi kuusi vuotta sitten ja nyt hän viimeistelee opinto-ohjaajan opintojaan.

Manninen kuva juttuun.jpg

– Opettajaksi valmistumisen jälkeen työskentelin osan työajasta opinto-ohjaajana. Opon työ oli äärimmäisen palkitsevaa ja mielenkiintoista. Se on mahtava tunne, kun voi auttaa nuorta. Voisin tehdä opon hommia ihan täysipäiväisestikin, kertoo Mika.

Opon luokse tulevilla nuorilla on yleensä elämänhallinnan kanssa ongelmia: saatetaan nukkua liian vähän, poissaoloja koulusta on hurja määrä, uhataan lopettaa koulu tai kärsitään päihdeongelmasta.

– Opettajan työ on usein niin hektistä, ettei siinä ehdi samalla tavalla auttaa. Opona taas saa paneutua nuoren auttamiseen.

Mika on tehnyt opinto-ohjaajan opinnot työnsä ohessa.

– Opiskelu on hyvin itsenäistä ja usein oikein odotan lähipäiviä, kun saa itse olla opiskelijana.  

 

Tukea tarvitsevien määrä kasvanut

Mika auttamishalu on niin vahva, että hän päätti opiskella Amokissa vielä erityisopettajankin pätevyyden. Tänä vuonna toive toteutui, kun opiskelupaikka heltisi.

– Erityistä tukea tarvitsevien opiskelijoiden määrä kasvaa koko ajan. Esimerkiksi meillä on autopuolella noin 250 opiskelijaa, joista lähes joka kolmas on erityisen tuen pirissä. Heillä voi olla lukihäiriöitä, hahmottamisvaikeuksia tai muita ongelmia. Minusta erityisopettajan taidot tulisi kuulua jokaisen opettajan työkalupakkiin.

Mikan mukaan ammatilliselta opettajalta vaaditaan hyviä ihmissuhdetaitoja, sillä työ on aika paljon kasvatustyötä. 

– Suurin osa opiskelijoista on suoraan peruskoulusta tulleita, joten välillä työ on sitä, että opetellaan olemaan koulussa. Välillä keskustellaan ja höpötellään yhdessä arjesta.

Ammatillisen koulutuksen reformiuudistusta Mika pitää hyvänä asiana. Nyt jokaiselle oppilaalle tehdään oma opintopolku. Yleensä alkuopinnot ovat opiskelijoille samat, mutta loppuosan opinnoistaan opiskelijat tekevät yrityksissä oman osaamisensa mukaan.

Manninen toinen kuva juttuun.jpg

Tuntiopettaja Mika Mannisen mukana iso osa opettajan työstä on nuorten tukemista ja myös kasvattamista. Moni opiskelija tarvitsee erityistä tukea. 

 

Kiinnostuitko ammatillisen opinto-ohjaajan koulutuksesta? Lue lisää täältä.

Tagit: