Käsitteet

Suomen perustuslain mukaan jokaisella on oikeus elämään, henkilökohtaiseen vapauteen ja koskemattomuuteen sekä turvallisuuteen. Turvallisuus voi olla luonteeltaan psyykkistä, fyysistä, sosiaalista, ja oikeudellista – tai kaikkia niitä yhtä aika. Yksilön näkökulmasta turvallisuus muodostuu usein siihen liitetyn tunnekokemuksen kautta. Turvallisuuden tunteen kokemus voi myös poiketa yksilön objektiivisesta turvallisuuden tasosta. Ihminen voi siis kokea turvattomuutta myös asioista, jotka eivät hänelle aiheuta tosiasiallista uhkaa. Turvallisuuden tunteen saavuttamiseksi keskeistä on, että yksilö tai yhteisö kokee ja tietää että käytettävissä on riittävästi hallintakeinoja tunnistettuja uhkia vastaan.

Mistä pedagoginen turvallisuus muodostuu?

Pedagoginen turvallisuus muodostuu opetushallituksen määritelmän mukaan turvallisesta kasvu- ja oppimisympäristöstä, siinä toimivista lapsista ja aikuisista sekä heidän välisistänsä verkostoista ja toiminnoista. Pedagogiseen turvallisuuteen kuuluu myös opetusta ohjaavat turvallisuuskulttuuria kehittävät asiakirjat ja suunnitelmat kuten opetussuunnitelmat, turvallisuuteen liittyvä tutkimus ja turvallisuuskasvatus. Pedagogiseen turvallisuuteen kuuluvat myös opiskelijaa koskevat oppimistilanteissa tehdyt ratkaisut. (Opetushallitus 2021a.) Pedagoginen turvallisuus ei siis koske pelkästään vain niitä tilanteita, kun opettaja toimii turvallisuuskasvattajana, vaan ihan kaikkia oppimistilanteita.

Pedagogisesti turvallinen oppimisympäristö yläkäsitteenä tarkoittaa opetuksen toteuttamiseen liittyviä turvallisuusratkaisuja. Mainittuja ratkaisuja tarkastellaan usein fyysisen, psyykkisen ja sosiaalisen turvallisuuden näkökulmasta. Pedagogista turvallisuutta voidaan käsitellä myös omana käsitteenä fyysisen, psyykkisen ja sosiaalisen turvallisuuden rinnalla. Silloin keskitytään pedagogisen turvallisuuden mikrotason tarkasteluun kuten didaktiseen hienosäätöön, optimaalisten menetelmien valintaan ja erityisen tuen saatavuuteen. Silloin puhutaan pedagogisesta saavutettavuudesta. Turvallisuusasioiden tarkastelussa keskeiset asiat saattavat vaihdella ammattiala- ja koulutusastekohtaistesti.

Fyysinen turvallisuus

Fyysinen turvallisuus kattaa fyysisesti turvallisen toimintaympäristön ja työvälineet. Keskeisiä teemoja fyysisen turvallisuuden ylläpidossa on erilaisten onnettomuus- ja uhkatilanteiden hallinta. Fyysisten turvallisuusriskien kannalta on erittäin tärkeää, että opetushenkilöstö osaa omassa työssään havainnoida, arvioida ja ennaltaehkäistä erilaisia riskejä. Onnettomuus- ja uhkatilanteissa toiminnan on oltava ennakoivaa ja vahinkoja minimoivaa. Turvallisuusasioissa henkilökunnan työtä ohjaavat erilaiset suunnitelmat ja ohjeet, jotka opettajan on hallittava ja noudatettava parhaan kykynsä mukaan.

Psyykkinen turvallisuus

Psyykkisellä turvallisuudella tarkoitetaan tunnekokemuksen ja kognition näkökulmasta turvallista ympäristöstä. Psyykkisesti turvallisessa ympäristössä yksilöllä on kokemus siitä, että hänellä on mahdollisuus vaikuttaa omaan elämäänsä ja tulevaisuuteensa. Tarvittaessa hän saa apua ja tukea omien tavoitteidensa toteuttamiseen.

Psyykkinen turvallisuus rakentuu jatkuvuuden, ennustettavuuden ja luottamuksen kokemukselle, jota edistävät selkeät ja läpinäkyvät toimintaperiaatteet. Niihin kuuluvat rutiinit, rakenteet ja yhteiset tavoitteet sekä tietynasteinen tuttuus ja pysyvyys niin ympäristön kuin ihmisten osalta.

Väkivallan, kiusaamisen ja häirinnän ehkäisemisen, voimavarojen tukemisen sekä työrauhan vahvistamisen toimintamallit kuuluvat psyykkiseen turvallisuuteen. Opetushenkilöstön keskeisenä tehtävänä psyykkisen turvallisuuden takaamisessa on haasteellisen käyttäytymisen ja uhkaavien tilanteiden ennaltaehkäisy. Organisaatiossa on erikseen koulutettuja henkilöitä kriisitilanteita varten, mikäli sellaisia syntyy.

Sosiaalinen turvallisuus

Sosiaalinen turvallisuus tarkoittaa sitä, että yksilö voi toteuttaa perustarvettaan kuulua joukkoon ja yhteisöön turvallisesti. Sosiaalinen turvallisuus rakentuu ryhmän kiinteydestä, sosiaalisista suhteista ja näistä syntyvästä luottamuksesta. Mikäli henkiseen tai fyysiseen väkivaltaan ei puututa, vaarantuu sosiaalisen turvallisuuden tunne.

Kokemus siitä, että on yhteisön vaikutusvaltainen jäsen, lisää oppilaan osallisuutta ja kasvattaa itsetuntoa. Oppimisympäristö on parhaimmillaan sosiaalista turvallisuutta tukeva. Häirintä- ja väkivaltatilanteiden hallinta kuuluu myös sosiaalisen turvallisuuden ylläpitoon. Sosiaalisen turvallisuuden huomioiminen tukee oppilasta myös muissa vuorovaikutussuhteissa myöhemmin. (Opetushallitus 2022b.)

Sosiaalinen turvallisuus käsittää turvallisuuden edistämistä yhteisöllisen toimintakulttuurin kautta. Tähän kuuluvat osallisuuteen ja vuorovaikutukseen liittyvät asiat. Sosiaalisesti turvallista toimintaympäristöä edistävät ohjausta ja opiskelijahuoltoa varten laaditut toimintamallit.

Turvallisuus rakennetaan yhdessä

Fyysisesti, psyykkisesti ja sosiaalisesti turvallinen ympäristö rakentuvat avoimessa vuorovaikutuksessa. Vuorovaikutuksella on avainasema esimerkiksi seksuaalisen häirinnän, syrjäytymisen, radikalisoitumisen, verkossa tapahtuvan kiusaamisen ja muiden uhkaavien ilmiöiden ennaltaehkäisyssä. Hyvä vuorovaikutus ja avoin keskustelu edesauttavat myös erilaisten onnettomuusriskien havaitsemisessa ja ennaltaehkäisyssä.

Lähteet

Opetushallitus. 2022a. Pedagoginen turvallisuus. Viitattu 24.2.2022. https://www.oph.fi/fi/koulutus-ja-tutkinnot/pedagoginen-turvallisuus

Opetushallitus. 2022b. Sosiaalinen turvallisuus. Viitattu 24.2.2021. https://www.oph.fi/fi/koulutus-ja-tutkinnot/sosiaalinen-turvallisuus


Itsenäisen opiskelun ohje

Määrittele lähteitä käyttäen, mitä tarkoittavat fyysinen, sosiaalinen ja psyykkinen turvallisuus alalla ja kontekstissa, jossa toimit? Pohdi konkreettisten esimerkkien kautta, miten otat nämä turvallisuuden osa-alueet huomioon ohjauksessa ja opetuksessa.

Tälle sivulle kootun resurssin lisäksi löydät ajantasaista tietoa käsitteistä, toimintaohjeista ja esimerkkejä laadittavista asiakirjoista Opetushallituksen sivuilta kohdasta Opetustoimen ja varhaiskasvatuksen turvallisuus https://www.oph.fi/fi/opetustoimen-ja-varhaiskasvatuksen-turvallisuus. Tietoa ammatillisen oppilaitoksen turvallisuustyön organisoinnista ja johtamisesta löydät Ammatillisen oppilaitoksen turvallisuustyön organisointi ja johtaminen | Opetushallitus (oph.fi)


Resurssin ylläpitäjä(t): Tiiu Tenno

Sivu päivitetty 26.04.2022 15:04