Aikamoista taiteilua!

Säveltävän pianopedagogin mietteitä taiteesta, arvoista ja opetuksesta. Onko opettaminen taidetta ja mihin taiteellani pyrin? Miksi minä, pianonsoiton opettaja, ryhdyin säveltämään?

KUVA: Lotta Vuorma

Kuten kaikilla ammattimuusikoilla, taiteilijuuteni juuret ovat jo lapsuudessa: soittotunneilla ja kotona soittimen äärellä on vietetty lukemattomia tunteja. Luova olemisen ja tekemisen tapa on juurtunut minuun jo lapsena ja se ulottuu työni lisäksi elämäni muihinkin osa-alueisiin. Uskon puhuvani monien taidepedagogien puolesta sanoessani, että oma taiteen tekeminen ja työn pedagoginen puoli kietoutuvat yhteen saumattomasti: toista ei ole ilman toista. Lasten ja nuorten parissa toimiminen ja heidän musiikillisen maailmansa laajentaminen, soittamisen käsityötaidon edelleen siirtäminen, tradition ymmärtäminen, uuden luominen ja henkisen kasvun päämäärät ovat minulle tärkeitä asioita. Soitonopettajan työ näyttäytyy nykyajassa myös ekologisesta näkökulmasta positiivisena ammatinvalintana: sisäisten maailmojen ja soittotaidon kehittäminen ja muusikkouden rakentuminen eivät vie luonnonvaroja eivätkä perustu kuluttamiseen, vaan ovat eettisesti ja ekologisesti kestäviä asioita. Jokainen hetki sisäistä maailmaa rikastaen on panostus ihmisen henkiseen hyvinvointiin ja sivistykseen. Nämä ovat arvoja, joihin voin sitoutua ja joiden takana seison.

Opetuksen taito – tai taide! – on luovaa toimintaa. Vaatii taitoa ja eläytymiskykyä asettua oppilaan mieleen ja tunnustella ja ymmärtää, mitä juuri hän tarvitsee ja mistä hän on kiinnostunut, ohjata oppimisen polulla ja sanoa juuri oikeat asiat oikeaan aikaan. Pianon tai muun instrumentin soittaminen on vaikea kognitiivinen ja fyysinen suoritus: tekniset taidot, musiikin tietoperusta sekä taiteellinen ilmaisu tulee saattaa oppilaan tavoitettaviin tämän yksilöllisten edellytysten mukaisesti. Sen tulee tapahtua hyvässä vuorovaikutuksessa ja turvallisessa ympäristössä. Tämä on pitkä prosessi – ja aikamoista taiteilua! Itse asiassa sen oivaltaminen, että pedagogiikka on taidetta, auttaa minua ymmärtämään, miksi koen opetustyössäni niin voimakasta mielihyvää onnistumisesta ja myös ainaista mielenkiintoa ja motivaatiota kehittää sitä. Kyseessä ei ole mekaaninen kerrasta toiseen samanlaisena toistuva toimitus. Se on taiteilua vaativa, pitkäjänteinen ja monivaiheinen oppilaan ja opettajan välinen prosessi, joka on välillä arkisempi, välillä elämyksellisempi, ja saa joskus jopa performanssin piirteitä. 

Viimeistelty oppilaiden soitto säväyttää minua usein enemmän kuin rutiininomainen ammattilaisten soitto. Huippuelämykset ammattilaisten tuottamina ovat tietenkin vielä asia erikseen, niitä tarvitaan! Kuitenkin on erityisen hienoa todistaa sitä hetkeä, kun nuori opintovaiheessa oleva muusikko onnistuu esityksessään ylittämään itsensä. Ammattilaiselta onnistunutta esitystä pitää itsestään selvänä, mutta nuorten luotsaaminen korkeatasoisen taiteen tekemisen äärelle – se vasta on jotain! Kuulin Kuhmon kamarimusiikkifestivaalin konsertissa kesällä esityksen, jossa jousikvartetti soitti klarinetistin kanssa sattumoisin erästä kamarimusiikkikappaletta, jonka olin kuukautta aiemmin kuullut musiikkiopiston oppilaiden esittämänä kevätkonsertissa. Tiesin siis, että kyseessä oli koulutetuille muusikoille suhteellisen helppo kappale. Ammattilaiset soittivat tietenkin hienommin ja viimeistellymmin, mutta aiemmin kuulemani nuorten esitys teki minuun suuremman vaikutuksen, sillä heidän omistautumisensa teoksen harjoittelemiselle oli suurempi. Omaan taitotasoonsa nähden he soittivat vaativan teoksen ja ylittivät itsensä, kun taas ammattimuusikoille kyseessä oli mahdollisesti parilla harjoituksella koostettu rutiinikeikka. Tämä on mielestäni suurin anti lasten ja nuorten kanssa työskentelevälle pedagogille: kuulla ja nähdä jotain, mikä hetki sitten, ilman opettajan panosta, ei olisi ollut näille soittajille mahdollista. Tämä vastaa aika pitkälti kysymykseen, mihin taiteellani pyrin: antamaan lapsille ja nuorille mahdollisuuden taiteen tekemiseen ja kokemiseen. Ryhtyipä oppilaani sitten ammattimuusikoksi tai ei, musiikki ja soittotaito ovat valtava pääoma, ja ne tuovat elämään iloa ja sisältöä. 

Pedagogi-taiteilija saattaa astua hieman myös säveltäjän tontille ja lapsille säveltämisessä onkin oma viehätyksensä. Oppilaalle säveltäessäni lähtökohtanani ovat leikitteleminen ja mielikuvituksellisuus helposti lähestyttävässä paketissa mieluiten vielä niin, että soiva lopputulos kuulostaa hienolta, vaikka sävellys olisi todellisuudessa varsin yksinkertainen. Kunnioitukseni koulutettujen säveltäjien ammattilaisuutta kohtaan on korkea ja ilman minkäänlaisia varsinaisia sävellysopintoja tuskin uskallan nimittää itseäni säveltäjäksi, mutta kyllä sentään säveltäväksi pianopedagogiksi. Pedagogi-säveltäjällä on se lyömätön etu, että hän tietää arjen kokemuksistaan, mitkä asiat kappaleissa ovat tavalliselle oppilaalle helppoja tai erityisen koukuttavia. Hän tuntee oppilaansa rajoitukset sekä soittotekniset ja nuotinlukuun liittyvät realiteetit, ehkä myös esteettiset mieltymykset. Taiteen perusopetuksen uusien opetussuunnitelman perusteiden myötä opettajia suorastaan kannustetaan sävellyttämään – miksei siis myös itse säveltämään? Säveltävä pianopedagogi ei ole mikään harvinaisuus eikä poikkeus, sillä ainahan heitä on ollut, mutta ajankohtaisuus on valttia! Jokaisena aikana voi tulla uusia sävellyksiä, jotka ovat kiinni omassa ajassaan, koskettavat oman aikansa lapsia. Opettajan työssä huomaan uudistuvani jatkuvasti, sillä aina tulee uusia oppilaita uusine vahvuuksineen ja erityispiirteineen. Ajan henki ja ympäröivä maailma muuttuvat ja opettajan on kameleontin lailla vaihdettava tyyliä ja näkökulmaa oppilaan vaihtuessa.

KUVA: Lotta Vuorma

Säveltävä pianopedagogi minussa on ollut kehittymässä kai jo pidemmän aikaa. Yksittäisiä sävellyksiä on syntynyt vuosien varrella jonkin verran. Syksyllä 2017 sävelsin nopeassa tahdissa kokoelman lasten kappaleita, joihin sain idean lappilaisista vuodenajoista, joita sanotaan olevan neljän sijasta kahdeksan. Pohjoissuomalainen luonto on minulle tärkeä latautumispaikka, joten teemat tulivat itselleni merkityksellisten asioiden parista.  Värikylläinen musiikki tuntui vaativan värikkäät kuvat, ja onnekseni sain rovaniemeläisen kuvataiteilijan ja kuvataideopettaja Lotta Vuorman työparikseni. Kokoelma julkaistiin Sulasol ry:n kustantamana tammikuussa 2019. Lopullisessa tuotoksessamme, kuvitetussa sävellyskokoelmassa Kahdeksan vuodenaikaa ja muita pianokappaleita yhdistyvät monet minulle tärkeät asiat: luontoteema ja maalaileva sävelkieli pedagogisessa kontekstissa. Sävellykseni ovat pedaalikappaleita, sillä oppilaat innostuvat yleensä tästä lisäväriä antavasta elementistä. Mietin, että sointiväreiltään kiehtovaa ja eteeristä pedaalimusiikkia voisi olla enemmänkin, jos se kerran oppilaita motivoi ja kiinnostaa. 

Sisällytin kappaleisiin tietenkin myös pianonsoiton tekniikkaa kehittäviä elementtejä ja pyrin huomioimaan nuottikuvan selkeyden. Kappaleiden tyylilaji on elokuvamusiikkityylin ja taidemusiikin rajamailla. Niissä on selkeä sävellajituntuma, mutta yllättäviäkin harmonioita. Ne ovat miniatyyrimuotoisia, helposti omaksuttavia, pieneen käteen sopivia ja pianistisesti luontevia. Uskoakseni pianopedagogit näkevät kappaleeni sekä virkistävänä vaihteluna perusohjelmistoon, että pedagogisia näkökulmia sisältävinä harjoitteina. Sitä olen toki miettinyt, että saako työtä tehdessä edes olla näin hauskaa! Koulutettuna pianopedagogina olen tottunut tekemään paljon työtä soittotaidon eteen, ja olen joutunut välillä elämään sen valinnan kanssa, että taideala on mahdollisesti myös epävarma työllistäjä. Vaistoani ja omia kiinnostuksen kohteitani seuraten olen päätynyt pianonsoiton opettajan työhön ja saanut vakituisen työpaikan, jossa saan toteuttaa taiteellisia ja pedagogisia näkemyksiäni. Siispä kun vielä aloin säveltää ja huomasin nauttivani siitäkin, sai tunne oikeaan osuneesta ammatinvalinnasta vielä rutkasti lisää vahvistusta. Tätä kirjoittaessani on mielessäni herännyt myös kysymys: ovatko pedagogiset lapsille suunnatut miniatyyrisävellykset taidetta? Vastaan rohkeasti kyllä – siitä huolimatta, että jätän kainosti edelleen säveltäjä-nimityksen koulutetuille säveltäjille. Myös lastenkirjat tai lapsille suunnatut teatteriesitykset ovat epäilemättä taidetta – kohderyhmä on vieläpä se tärkein. Lapsilla on avoin mieli ja edessä kokonainen elämä taiteen kuluttajina ja kokijoina, joillakin myös taidealan ammattilaisina. Joten jos jollain konstilla, kuten koukuttavalla pianokappaleella, saan jonkun houkuteltua sävelten maailmaan ja vieläpä jäämään sinne niin mikäs sen mahtavampaa!

Kuva: Lotta Vuorma

Uusimmat artikkelit