Hae sivustolta

Haltioitumista metsästämässä

Tekstissä avataan kokemuksia taiteen tekemisestä ja opetustyöstä. Sara Larikka kertoo myös, miten hän on päätynyt alallensa ja mitä hän on tehnyt musiikkipedagogiksi valmistumisen jälkeen. 

KUVA: Sara Larikka

Miksi teen taidetta?

Alavalinta

Aloitin pianonsoiton ollessani 5-vuotias. Pitkään soitto oli minulle ensisijaisesti vain harrastamista, kiva tapa viettää vapaa-aikaa. Kävin jonkun verran oppilaskonserteissa ja joissain muissakin musiikkijutuissa, minne äitini sattui minut viemään, mutta muuten en hirveästi kuunnellut klassista musiikkia. Harjoittelumäärät vaihtelivat kausittain, ja tykkäsin pienestä pitäen sävellellä omia pieniä kappaleita.

Joskus 14‒15-vuotiaana koin eräänlaisen ”herätyksen”. Aloin tuolloin kuunnella enemmän klassista musiikkia ja kokea suurempaa intohimoa sitä kohtaan. Musiikkimakuni kehittyi ja ihastuin erityisesti impressionistiseen musiikkiin. Debussyn ja Ravelin lisäksi kuuntelin muun muassa Faure’ta, Satieta, Chopinia, Sibeliusta, Granadosta ja Yann Tierseniä, joka on muuten säveltänyt aika paljon muutakin kuin Amélie-elokuvan musiikit.

Samaan aikaan musiikkimakuni kehittymisen kanssa tulivat ajankohtaisiksi myös ammatinvalintakysymykset. Ajattelin kenties ideologisesti, että tärkeintä elämässä on se mihin aikansa käyttää, koska mitään muuta meillä ei periaatteessa ole kuin rajallinen aika. Elämästä menee väistämättä niin suuri osa töihin, että sen olisi parasta olla jotain mielekästä hommaa. Kuunnellessani Ravelin G-duuripianokonserttoa ajattelin, että jos minulla on mahdollista tehdä töitä jonkin noin ihmeellisen parissa niin olisin hullu, jos en tekisi sitä. 

Halusin kuitenkin myös työn, josta saisin ansaittua elannon ja siksi päätin tähdätä pianonsoitonopettajaksi. Järkeilin, että sen työn ohessa pääsee varmasti musisoimaan itsekin, joten sekä intohimo että käytännön realiteetit pääsisivät toteutumaan. Nuorena minulla ei vielä ollut kauheasti kokemusta opettamisesta, mutta ajattelin, että jonkin itselleen tärkeän asian jakaminen muille ei varmaankaan ole ihan hirveää hommaa. Lisäksi pidin soitonopetustyötä itseisarvollisesti tärkeänä, koska koin, että sillä voi lisätä ihmisten elämän mielekkyyttä. Olihan soittoharrastus antanut minullekin niin paljon. Kerron näkökulmistani opettamiseen tarkemmin myöhemmin tässä artikkelissa. 

Halu haltioitua

Kärjistäen voisi sanoa, että tärkein syy alavalinnalleni oli täysi hedonismi. Olisi hauska ajatella, että taiteilijat pyhittävät elämänsä pienellä palkalla taiteen alttarille… Todellisuudessa minua kiinnosti nuorena eniten se, että voisin tehdä ammatikseni jotain mikä tuntuu kivalta.

Ja musiikkihan tuntuu! Kun kuuntelen musiikkia, josta pidän, se on parhaimmillaan jotain niin ihmeellistä. Haltioidun ja kaikki muu unohtuu. Kun soitan, en parhaimmillaan pelkästään unohda kaikkea muuta, vaan koen olevani sitä musiikkia, jota soitan. Soittaminen on valtavan kokonaisvaltainen psykofyysinen kokemus. Se vaan tuntuu hyvältä, eikä ole verrattavissa mihinkään muuhun.

Musiikissa on jotain niin intuitiivista, että sen sanallistaminen on vaikeaa. Eri ihmiset haltioituvat eri taiteenlajeista, mutta itse olen aina kokenut musiikin niistä voimallisimmaksi. Se haltioitumisen taso, mihin musiikilla voin parhaimmillaan päästä, on paljon korkeammalla kuin mihin pääsisin esimerkiksi jotain katsomalla. Ja juuri se korkein haltioitumisen taso on perimmäinen syy alavalinnalleni. Juuri se, mitä en osaa kuvailla on vastaus paljoon.

Musiikin estetiikka on itselleni tosi tärkeässä asemassa. Kiinnitän paljon huomiota sointiin ja sointiväreihin. Myös tunnesisältö ja sen välittäminen ovat minulle hyvin tärkeitä. Toivoisin taiteilijana, että voisin omilla esityksilläni saada vietyä yleisön jonnekin arjen yläpuolelle. Jonnekin minne itsekin joskus pääsen haltioituessani muusikon soitosta konsertissa.

Miten teen taidetta?

Pianisti, esiintyjä

“Pianisti”-tittelistä on tullut tosi iso osa omaa identiteettiäni, koska olen soittanut pianoa pienestä asti ja panostanut asiaan niin paljon. On myös jotenkin lohdullista ajatella, että vaikka pianonsoitonopettajan työni ei joskus jostain syystä jatkuisikaan (työelämän ollessa mitä on), niin pianistia ei kukaan koskaan voi minusta ottaa pois.

Kuten aiemmin totesin, olen opetustyön rinnalla konsertoinut melko aktiivisesti sekä solistina että kamarimuusikkona. Olen muun muassa osallistunut Tampereen pianokilpailuun ja soittanut Uuden Musiikin Lokakuun, Pohjoisen oopperakomppanian ja Oulun konservatorion produktioissa.

Pianistina oloon kuuluu vahvasti se, että on esiintyjä. Olen tavallaan salaa aina tykännyt siitä. En haluaisi tehdä “normaalissa elämässä” liian suurta numeroa itsestäni, mutta lavalle mennessäni on ihanaa tavallaan saada lupa olla ja sanoa niin paljon kuin haluaa. Kuitenkin myös jännitän jokaista esiintymistä. Eräs oppilaani tiivisti esiintymiskokemuksen hienosti:

Warning: Declaration of Concrete5_Model_FileAttributeKey::getList() should be compatible with Concrete5_Model_AttributeKey::getList($akCategoryHandle, $filters = Array) in /opt/www/docs/epooki/concrete/core/models/attribute/categories/file.php on line 102

Warning: Declaration of Concrete5_Model_FileAttributeKey::add($at, $args, $pkg = false) should be compatible with Concrete5_Model_AttributeKey::add($akCategoryHandle, $type, $args, $pkg = false) in /opt/www/docs/epooki/concrete/core/models/attribute/categories/file.php on line 161

Olen joskus kamppaillut jännityksen kanssa enemmän, mutta nykyään koen osaavani reagoida siihen ja olevani varma esiintyjä. Haluan opetustyön ohessa konsertoida, sillä se pitää yllä omaa harjoitteluani ja intohimoani musiikkiin. Esiintymiset jotenkin elävöittävät kaikkea tekemistä ja uskon, että intohimo välittyy oppilaille ja opetustyöhön. Soitossa ja esiintymisessä voi myös jatkuvasti kehittyä. Kun tulen itse paremmaksi koen, että minulla on myös enemmän annettavaa oppilaille. Tämä näkyy erityisesti pidemmällä olevien oppilaiden opetuksessa.

Nykyään julkisten esiintymisten lisäksi voi myös olla taiteilija internetin, esimerkiksi YouTuben kautta. Olen ladannut videoita soitostani nimeäni kantavalle YouTube-kanavalle vuodesta 2015 alkaen. Osa videoista on taltiointeja konserteista ja osa varta vasten YouTubea varten tehtyjä videoita. Haluan jatkaa kanavan ylläpitoa, sillä se on ikään kuin portfolio taiteen tekemisestäni ja tavoittaa parhaimmillaan moninkertaisen yleisön konserttiyleisöön verrattuna.

En haluaisi pianistina lukittua vain yhteen tiettyyn tyylisuuntaan. Tykkään soittaa kaikkea niin vanhempaa kuin uudempaa musiikkia, niin soolona kuin kamarimuusikkona. Minulla on kuitenkin tietyt lempityylilajit, joita haluaisin soittaa enemmän tulevaisuudessa vahvistaakseni vielä omaa muusikkoidentiteettiäni, jotta ikään kuin löytäisin “omaa ääntäni” lisää. Näitä tyylilajeja ovat impressionismi, myöhäisromantiikka ja uusi musiikki.

Opettaja

Kuten kirjoitin aiemmin, opettamisessa minua on kiehtonut se, että siinä pääsee jakamaan muille jotain itselleen tärkeää. Tiedän jakavani tämän näkökulman monen pedagogin kanssa.

Jos haluaisin sanoa asian hienosti, sanoisin näin: soitonopetustyö ikään kuin lisää taiteilijuuteen altruistisen ulottuvuuden ja vie sen pois hedonismista, josta aiemmin vitsailin. Kaikki ei pyörikään enää taiteilijan, hänen tulkintansa ja ajatustensa ympärillä, vaan yhtälöön lisätään toinen ihminen ja tärkeiden asioiden antaminen hänelle. Haluaisin ajatella voivani tehdä ammatikseni jotain mikä tekee maailmasta paremman paikan. Uskon hyvän soitonopetustyön kykenevän siihen. Ihmisille ei riitä yhteiskunnassa se, että heidän perustarpeensa tyydytetään, vaan he kaipaavat myös elämyksiä, heittäytymistä ja taidetta. Soitonopetustyö edistää kaikkia niitä asioita.

Oppilaani ovat minulle tosi tärkeitä. Parasta työssäni on, kun saan oppilaan innostumaan. Haluaisin auttaa oppilaita tulemaan hyviksi soittajiksi ja löytämään omaa musiikkimakuaan ja tyyliään, mutta myös tutustumaan avoimesti kaikkiin tyylilajeihin, koska se voi parhaimmillaan avartaa musiikkimaailmankuvaa lisää. 

Soittoharrastus menee välillä jotenkin tosi syvälle ihmisyyden perusolemukseen. Oppilaat joutuvat toimimaan omalla epämukavuusalueellaan harjoitellessaan uusia asioita, ilmaisemaan itseään, pukemaan asioita kuulokuviksi ja sanoiksi. Kaikki edellä mainittu pätee toki usein myös opettajaan. Siksi soittoharrastus on kehittävää myös laajemmin kuin vain soiton kannalta. Siinä joutuu harjoittelemaan ja haastamaan itseään, onnistumaan ja epäonnistumaan ja kaiken jälkeen vain jatkamaan. Kaikki se on hyvin kasvattavaa ja parhaimmillaan työssäni tunnen kiitollisuutta siitä, että saan olla hienojen nuorten ihmisten kanssa tekemisissä ja seuraamaan heidän kasvuaan ja kehitystään. 

”Säveltäjä”

Olen pienestä asti tykännyt säveltää pieniä pianokappaleita, joskus enemmän, joskus vähemmän. Tekeminen on ollut improvisointilähtöistä. Jotkut pianon ääressä improvisoidut ideat palaavat sormiin aina uudelleen ja lopulta niistä haluaa jäsennellä kappaleen. Säveltäminen jatkui lapsuudesta ammattikorkeakouluopintojeni alkamiseen asti, jolloin opinnot ja pianonsoiton harjoittelu alkoivat lopulta viedä niin paljon aikaa, että säveltäminen jäi taka-alalle. Koin silloin myös tiettyä alemmuuskompleksia kappaleistani. Ajattelin, että säveltäminen on ”oikeiden” säveltäjien, alaa pitkään opiskelleiden ihmisten etuoikeus ja minun tekeleitäni ei lasketa.

Vuoden 2017 lopussa improvisointi-ideoita alkoi tulla pitkän tauon jälkeen uudestaan. Vuoden 2018 alussa sain valmiiksi yhden pianoetydin ja sain idean tehdä ensimmäistä kertaa jotain hieman suurempaa: kokoelman kappaleita. Niin syntyi kokoelma Three Radiant Études, jonka nuotti julkaistiin viime syyskuussa Modus Musiikki -kustantamon toimesta. Esitin lokakuussa teoksen myös Uuden Musiikin Lokakuu -festivaalilla.

Sain paljon hyvää palautetta etydikokoelmastani, mutta minua on hieman ujostuttanut lukea itsestäni käytettävän titteliä ”säveltäjä” Uuden Musiikin Lokakuun käsiohjelmassa ja Modus Musiikin julkaisussa. Kuten totesin, opiskelun alkuaikoina ajattelin sanan kuuluuvan vain ihmisille, jotka ovat opiskelleet alaa jossain korkeakoulussa ainakin viiden vuoden ajan tai jotain vastaavaa. Itse olen tehnyt lähinnä pianokappaleita ja enimmäkseen itseoppinut.

Nyt kuitenkin olen alkanut uskaltaa käyttää sitä termiä itsestäni, varovasti. Taiteen perusopetuksen opetussuunnitelman muutos on alkanut painottaa improvisointia ja sävellystä musiikkioppilaitosten opetuksessa ja olen osin sitä kautta oivaltanut, että säveltäminen ja improvisointi todella ovat asioita, joita on nostettu turhan korkealle jalustalle. Vaikka korkeakoulujen sävellyskoulutus on tietenkin arvokasta ja tärkeää, ei se ole pakollinen lähtökohta sille, että voisi säveltää. Saamani palautteen avulla tiedän, että teokseni ovat korkealaatuisia ja minulla on lahjoja asiaan. Olen myös opiskellut musiikin teoriaa sekä olen pianonsoiton asiantuntija - miksi en siis voisi säveltää vallan mainiosti. 

Sävellyksissäni haen paljon samoja asioita, mistä pidän musiikissa muutenkin: estetiikkaa, sointivärejä, tunnesisältöä, tarinankerrontaa. Olen ottanut vaikutteita impressionismista, myöhäisromantiikasta ja elokuvamusiikista. Koen, että minulla on oma ääni ja sanottavaa. En varsinaisesti painota pedagogista säveltämistä, vaikka ensimmäinen julkaistu teokseni onkin etydikokoelma. 

Tulevaisuudessa aion opiskella säveltämistä lisää ‒ en korkeakoulussa kokonaisen tutkinnon verran, mutta muita reittejä. Haluan kehittyä ja säveltää myös muille instrumenteille kuin pianolle. Toivon, että jonain päivänä uskaltaisin käyttää itsestäni sanaa ”säveltäjä” ilman pienintäkään epäilystä.

Laajempi näkökulma, lyhyesti

Taidemusiikin vaaliminen

Haluan lopuksi todeta lyhyesti vielä yhden näkökulman syistä sille, miksi teen taidetta. Haluan omalta osaltani olla rakentamassa ja pitämässä yllä Suomen taidemusiikkikulttuuria ja koen, että lasten ja nuorten opettaminen on hyvä tapa vaalia tätä kulttuuria tulevaisuuteen.

Toivon totisesti, että taidemusiikkia ja musiikkikasvatusta tuetaan Suomessa valtion ja kuntien tasolta jatkossakin. Ilman nuoria soitonharrastajia ei ole myöskään taidemusiikin kentän tulevaisuutta. Toivon, että taidemusiikista ei tule vain pienen eliitin harrastus, vaan mahdollisimman moni saisi elämänsä aikana haltioitua musiikista.

Uusimmat artikkelit