Oulun ammattikorkeakoulu
ePooki 57/2020

Muusikon monet roolit

19.8.2020 ::

Metatiedot

Nimeke: Muusikon monet roolit. Teoksessa E. Isomursu, P. Hoppu & J. Tötterström (toim.) Taidetta ja elämää

Tekijä: Saunanen Leena

Aihe, asiasanat: ammatti-identiteetti, muusikot

Tiivistelmä: Muusikko, musiikkityöläinen, taiteilija, täsmätaiteilija, toistentaiteilija, musiikkipedagogi, mahdollistajataiteilija – musiikin ammattilaisuus on monitahoinen ja särmikäs kokonaisuus, jonka kentällä sukkulointi aiheuttaa joskus identiteettiongelmia jopa kriisiin asti. Rooleja riittää ja silloin tällöin oma muusikkous jää pimentoon – säännöllisin väliajoin tämä tulee eteen ja tällöin pitää istahtaa alas ja pohtia kannon nokassa, kuka oikeastaan on ja miksi ja onko tarpeen selventää itselleen näitä rooleja. Samaan aikaan musiikki tarjoaa rikkaan ja elämyksellisen maailman toteuttaa ideoitaan monipuolisesti. Se antaa mahdollisuuksia vaikka mihin. Ja saattaapa kirkastua, mihin suuntaan haluaa omaa taiteilijuuttaan viedä.

Julkaisija: Oulun ammattikorkeakoulu, Oamk

Aikamääre: Julkaistu 2020-08-19

Pysyvä osoite: http://urn.fi/urn:nbn:fi-fe2020062345426

Kieli: suomi

Suhde: http://urn.fi/URN:ISSN:1798-2022, ePooki - Oulun ammattikorkeakoulun tutkimus- ja kehitystyön julkaisut

Oikeudet: CC BY-NC-ND 4.0

Näin viittaat tähän julkaisuun

Saunanen, L. 2020. Muusikon monet roolit. Teoksessa E. Isomursu, P. Hoppu & J. Tötterström (toim.) Taidetta ja elämää. ePooki. Oulun ammattikorkeakoulun tutkimus- ja kehitystyön julkaisut 57. Hakupäivä 29.3.2024. http://urn.fi/urn:nbn:fi-fe2020062345426.

Muusikko, musiikkityöläinen, taiteilija, täsmätaiteilija, toistentaiteilija, musiikkipedagogi, mahdollistajataiteilija – musiikin ammattilaisuus on monitahoinen ja särmikäs kokonaisuus, jonka kentällä sukkulointi aiheuttaa joskus identiteettiongelmia jopa kriisiin asti. Rooleja riittää ja silloin tällöin oma muusikkous jää pimentoon – säännöllisin väliajoin tämä tulee eteen ja tällöin pitää istahtaa alas ja pohtia kannon nokassa, kuka oikeastaan on ja miksi ja onko tarpeen selventää itselleen näitä rooleja. Samaan aikaan musiikki tarjoaa rikkaan ja elämyksellisen maailman toteuttaa ideoitaan monipuolisesti. Se antaa mahdollisuuksia vaikka mihin. Ja saattaapa kirkastua, mihin suuntaan haluaa omaa taiteilijuuttaan viedä.

Kuvituskuva

KUVA: Leena Saunanen

Taiteen tekijä ja kehittäjä -tutkinto-ohjelma on kieltämättä tuonut eteeni selkeästi silmille läväyttäen sen kysymyksen ja pohdinnan, kuka oikein olen muusikkona ja miksi teen mitä juuri nyt teen. Onko se sitä, mitä haluan tehdä vai löytyykö siitä kulmia, joista en hirveästi välitä tai joita en arvosta? Puhun myös käsitteestä ”täsmätaide”, jota voi aika hyvin kattaa tämänhetkisen työni. Lisäksi minussa vuorottelee taiteilija ja toisaalta pedagogi. Näitä asioita reflektoin tässä kirjoituksessa. Olen koulutukseltani luokanopettaja, musiikin aineenopettaja, muusikko konservatoriosta (pop-jazzlaulu, pop-jazz-piano, sovitus) ja olen täydentänyt opintojani laulupedagogiopinnoilla ammattikorkeakoulussa. Olen polulla kohti omaa muusikkoutta siinä vaiheessa, että olen 10 vuoden yläkoulu- ja lukio-musiikinopettajuuden jälkeen heittäytynyt muutama vuosi sitten tuntiopettajaksi (musiikkiopisto, klassisen ja kevyen musiikin perusteet sekä kansalaisopisto, pop-jazz-laulun yksilöopetus) ja freelanceriksi omassa musiikkialan yrityksessä. Tämä tarkoittaa todella monipuolisia musiikkialan töitä ja muusikkona ylipäätään. Kuitenkaan en ole halunnut lopettaa opetustöitä, vaan edelleen oppilaita on ekaluokkalaisesta eläkeläisiin. Koen vuorovaikuttamisen ja kohtaamisen musiikin avulla muutenkin niin rikkaaksi asiaksi, että varmasti teen opetustöitä koko urani ajan.

Koen, että en ole virtuoosi missään, mutta tosi hyvä monella musiikin alueella. Minun on vaikea mieltää itselleni määritelmää ”taiteilija”, vaikka kai siihenkin voisi tottua. Pidän itseäni enemmänkin musiikkityöläisenä kuin taiteilijana. Taiteilija -sanaan aina liittyy mielessäni jotain sellaista taivaallista, jota en osaa liittää itseeni, vaikka ehkä pitäisi. En koskaan oikein ole osannut arvioida omaa osaamistani suhteessa muihin, enkä arvioida itseäni taiteilijana. En ole erikoistunut mihinkään tiettyyn genreen tai osa-alueeseen, vaan sukkuloin monipuolisesti musiikin kentällä, klassisesta rytmimusiikkiin, ja teen musiikkia sekä harrastajille että ammattilaisille. Hallitsen usean instrumentin. Sen olen oppinut rohkeasti sanomaan, että kyllä, olen niin hyvä, että palveluitani kannattaa käyttää – vaikka siihenkin meni aikaa ja loputtomasti uskon vahvistamista.

Musiikkityöläisenä haluan tuoda musiikin kaikkien koettavaksi, ja tämä näkyy työssäni selkeästi. Vaikka nautin soittamisesta ja laulamisesta toisten ammattilaisten kanssa, saan paljon tyydytystä siitä, että voin tekemiselläni tuottaa mahdollisuuksia ja puitteita harrastajille, jotta he pääsevät loistamaan ja oman osaamisensa harjalle. Jotenkin ajattelen, että taide tulee olla kaikille olemassa, ei pelkästään koettavissa, katsottavissa tai kuunneltavissa, vaan aktiivisena tekijänä. Se, miten taide tai sen taso määritellään, miten määritellään kulttuuri, korkeakulttuuri jne. tulee tässä kysymykseen. Jotta saisi jonkinlaisen kuvan siitä, mitä teen, ja mitä tarkoitan täsmätaiteilijalla, kirjoitan siitä pienen kuvauksen.

Muusikko täsmätaiteilijana

Pedagogi? Vai taiteilija? Vai vaan hyvä arvioimaan tilanteet ja tilaukset ja täsmänä tekemään tapahtumiin oikeanlaiset ja -tasoiset sisällöt? Täytyy todeta, että useimmiten taiteen tekemiseni on sen tekemistä, mitä käsketään ja tilataan. Ja keinot ovat sen mukaiset. Taiteilijuus näkyy siinä, että osaan räätälöidä tuotoksen sen toteuttajalle sopivaksi ja siinä on joku tietty juttu mukana, mutta tällöin en tee sellaista taidetta, mitä itse omaehtoisesti tekisin. Tämä on tilaustyötä. Onko se sitten taidetta ja olenko taiteilija? Vai työläinen? Käytän kaikki keinot, että saan tilaustyöstä halutun kuuloisen. Tällöin räikeänä esimerkkinä voi olla se, että sävellän tai sovitan vaikkapa musikaalilaulun (ja valmennan sen) siten, että pyrin piilottamaan esittäjän laululliset heikkoudet. Otan selville laulajan laulun käyttöalueen, teen siihen melodian täsmänä ja harjoitutan sudenkuopat tarkasti. Myös sovituksen tulee tukea laulajaa. Voin viskata taustalaulustemmat tukemaan varsinaista liidilaulajaa. Heikonkin laulajan voi saada lavalla loistamaan, kun oikeat keinot ja harjoitukset ovat olleet käytössä. Kuka siis tässä tapauksessa on taiteilija? Toinen esimerkki voi olla vaikkapa se, että tarvitaan yhtäkkiä muutaman tunnin varoajalla kuorosatsi johonkin kappaleeseen. Tiedän, miten se tehdään, ja miten se saadaan soimaan, mutta se on se tapa, millä on tehty jo satoja kuorosovituksia. Eli täysin mekaaninen toimenpide, mutta toimii. Onko se taiteen tekemistä? 

Kolmas räikeä esimerkki on seuraava (ja tämä herättää taatusti keskustelua): Minulle tulee vaikkapa studioon laulaja, joka haluaa äänittää oman kappaleensa. Pohjat on tehty ja jäljellä on laulun äänitys. Havaitaan, että laulaja ei kykene toteuttamaan laulua vireisesti ja siten, että se kelpaisi äänitteelle. Aika on rahaa ja loputtomasti ei voida hinkata. Niinpä tuotan ja ohjaan minkä voin ja loput teen koneella. Käyn laulun läpi sävel säveleltä virityssoftan avulla ja lisään lauluun efektejä, kuten kaikua ja korostan äänen tiettyjä taajuuksia - ja lopputulos on vireinen ja soiva. Tähän minun täytyy tietää musiikinteorian perusasiat: millainen on genre, miten sitä lauletaan, mikä on laulun sävellaji, mitä lauluun kannattaa jättää ja mitä korjata? Lisäksi täytyy osata käyttää musiikkiteknologiaa ja äänitysohjelmaa. Kuka tässä tapauksessa on taiteilija? Voiko näin toimia? Tämä on kuitenkin totuus musiikkibisneksessä. Lähes kaikki laulajat joutuvat viritys- ja efektimankelin läpi – ja totuus paljastuu sitten livenä, jos paljastuu. Tämä kuitenkin on arkipäivää. Meillähän on hämmästyttävä määrä ”laulajia”, jotka levyllä kuulostavat varsin mukiinmeneviltä, mutta livenä… Silti tämä on yksi työn osa-alue, jota säännöllisesti teen ja jonka moraalia silti aina mietin. Laulajien lisäksi tämä korjailu pätee myös soittajiin. Rummut naputellaan ”taimiin”, soittimia viritetään ja poistetaan huteja. 

Eli tässä tulee esille selkeästi täsmätaiteilijan käsite: joskus ”taiteellinen työ” voi olla pikaisesti tehty sovitus, jonka olen katsonut toimivan, mutta joka ei sinänsä syleile maailmoita. Tai sitten se voi olla pistokeikka, jota ei ole treenattu ollenkaan, mutta joka hoitaa asian. Tai näyttelijälle tehty laulu, joka on vaatimustasoltaan aivan minimi, mutta näyttelijä ei-niin-taitavana laulajana pystyy sen silti uskottavasi toteuttamaan. Näissä ei oma taiteilijuus pääse juuri kukoistamaan, mutta työ hoitaa silti tehtävänsä ja toimii. Tämäntapaista hommaa teen todella paljon. Joku opiskelijakollegoistani lohdutti vertaamalla minua barokkitaiteilijaan – silloinkin muusikon tehtävänä oli tehdä sitä mitä tilattiin. 

Musiikki musiikkityöläiselle

Miten sitten suhtaudun musiikkiin, omaan taiteenlajiini, muusikkona? Tätä ei pidä ottaa vakavasti, mutta en ota musiikkia vakavasti. Silti täytyy tietää, mitä tekee. Pidän musiikin eri genrejä ja niiden välillä sukkulointia pelikenttänä, jossa voi mellastaa varsin vapaasti ilman rajoitteita – kuitenkin tietäen, mikä toimii.  En ihaile montaa muusikkoa, en ole sellainen fanityyppi, mutta arvostamistani muusikoista yksi on Marzi Nyman, toinen Iiro Rantala. Osataan ja hallitaan ja on opiskeltu genret ja oma instrumentti virtuoosimaisesti, mutta kumminkin tekemisessä säilyy uteliaisuus, rajojen rikkominen ja huumori. Kun osataan, voidaan. Ja vaikka osataan, ei ole pakko (tämä muuten pätee moneen muuhunkin asiaan elämässä). Koen, että tunne ja idea tulee aina ensin ja sitten mietitään, miten se tehdään. Minulle musiikki on sitä, että voin tehdä ja luoda jotain sellaista, mistä saan kicksit ja pääsen flow-tilaan. Siihen pääsen, kun koen että joku SOI oikein hyvin. Tätä on vaikea selittää. Saatan tehdä isonkin työn tai kokonaisuuden, vaikkapa konsertin kaikkine tuotannollisine haasteineen ja koneistoineen, jotta pääsen kuulemaan, miten joku kokoonpano toteuttaa jonkun sävellykseni tai sovitukseni tai vaikka siitäkin vain omasta mielestäni uskomattoman hienon 4-tahdin väliosan. Pienet hetket, tietyt soundit, hyvin soiva satsi. Tai vaikka kun on tehnyt johonkin levylle hienosti soivat moniääniset stemmat ja vähän maustanut niitä efekteillä. 

Laulu on instrumenteistani vahvin. Siinä parasta on se, että studio-oloissa pystyn laulamalla itse toteuttamaan yleensä kaikki ideat ja genret – laulamalla pääsen aika nopsaan tuohon flow-tilaan. Vaikka keikkailen suhteellisen paljon, en pidä itseäni esiintyjänä enkä koe sitä erityisen tärkeäksi itselleni muusikkona. En pyri aktiivisesti esille – menen, kun pyydetään ja yleensä se on antoisaa, kun saan välitettyä tunteita laulun kautta. Enemmän kuitenkin nautin laulun tekemisestä kuin sen laulamisesta. Toisaalta taas koen olevani vahvoilla laulupedagogina. Kaikki opetustyöt mukaan lukien on laulun opettaminen palkitsevinta. Laulun opettamiseen liittyy erittäin oleellisena toisen ihmisen kohtaaminen hyvin henkilökohtaisen ja joskus traumaattisenkin asian tiimoilta. Oma ääni on monelle niin herkkä asia, että tässä monesti opettajan omalla laulutaidolla ja taiteilijuudella ei pitkälle pötkitä, vaan tulee olla hyvät pedagogiset taidot ja sosiaalinen silmä. Kuitenkin yksinään työskentely on säännöllisin väliajoin se tila, johon pyrin. Sillä hetkellä olen vapaa aikatauluista ja toisen ihmisen lukemisesta. Silloin monesti pääsen parhaiten yhteyteen siihen muusikkoon, joka olen. Tämä liittyy omaan äärimmäiseen herkkyyteen ja sen tunnistamiseen.  

Toistentaiteilija, mahdollistaja

Musiikin tekeminen on muovautunut ajan mittaan siihen, että pienellä paikalla toimiessani saan tehdä monipuolisesti töitä. Toisaalta tasollisesti musiikkitarjonta ei ole aina aivan ammattitasoa, joten esimerkiksi sovitukset ja sävellystyöt täytyy mätsätä tekijöille tasollisesti sopivaksi. Orkestroidessani musiikkiopiston orkestereille tulee ottaa taso huomioon, samaten kuin esimerkiksi sovitettaessa laulua paikalliselle kuorolle. Jotenkin olen ottanut kuitenkin ohjenuorakseni sen, että kaikessa missä kädenjälkeni näkyy, on aina jokin omaleimainen juttu ja erikoisuus. Tästä olen saanut kaikenlaista palautetta. Leipälajini onkin täsmäsovittaminen ja siitä nautin ehkä eniten laulamisen ohella. Nautin, jos saan aikaan soivaa tyylinmukaista satsia pienillä herkuilla kuitenkin siten, että porukka jolle työ päätyy, pystyy sen toteuttamaan ja tuottamaan itselleen ja kuulijoille pienen ”vau-hetken”. Hyvin yksinkertainen ja helppo toimii joskus ja yleensä erinomaisesti.

Pidän siitä, että minulle annetaan raamit, joiden sisällä saan rellestää. Tämä kokoonpano, tämä tyylilaji, tällaiseen tilanteeseen. Kokonaisuuden arviointi ja pohtiminen on mielekästä. Vahvuus on myös pienessä paikassa: siellä tiedetään jo, mitä lähtee minun päästäni ja kynästäni. Olen kokenut saavani vapaat kädet, tukea ja arvostusta tekemisissäni, samoin kuin tuottamissani tapahtumissa. Tässä piilee pienen, mutta kulttuurisesti vireän paikan ihanteellisuus ja yhteisöllisyys. Ilman yhteistyötä ja taitavia ihmisiä ympärillä jää moni visio toteutumatta.

Minulle se hetki, kun olen kyennyt tekemään jonkun tuotoksen jollekulle esiintyjälle ja se toimii ja esiintyjä saa hetkensä valokeilassa, onnistuu ja hehkuu, on ihan hirveän tärkeä. Kun teen toisille, haluan luoda raamit, joissa he voivat loistaa. Tämä on ohjenuorana vaikkapa näytelmä- ja kuoromusiikissa, tai sitten sovituksissa jollekin laulajalle tai taustamusiikin teossa tanssijalle. Tai että lauluoppilaitteni taustalle kevään päätöskonsertissa haalin bändiksi ammattisoittajat. Haluan luoda tilanteita ja mahdollisuuksia, joissa harrastajat pääsevät tekemään täysillä. Opetustyössä yritän välittää oppilaille sitä musiikin tekemisen riemua, keksimistä ja oman äänen esilletuomista, joka vahvistuu sitä mukaa kun opitaan uusia asioita. Opittaisiin ymmärtämään musiikin jokapäiväinen merkitys ja huomattaisiin, miten se vaikuttaa meihin ja kuinka itse osattaisiin luontevasti ottaa se arkipäivään ja myös luoda uutta itse. Teetän ihan pienestä pitäen paljon improvisoituja pieniä sävelmiä yms. teknologiaa hyödyntäen. Haluaisin välittää sellaisen välittömän suhtautumisen musiikkiin ja sen tekemiseen, että musiikki on tarjolla myös vähemmän taipumuksia osoittaville ja tämä mahdollistuu vain henkilöiden kautta, jotka osaavat räätälöidä asiat sopiviksi, täsmänä. Tässä olen huomannut olevani osaava. Ei aina kaikki ole rakettitiedettä. Olen esimerkiksi vuosia pitänyt aikuisten naisten bändisoittokurssia johon pääsee, jos ei ole ikinä soittanut mitään bändisoitinta. Kurssikuvauksessa sanotaan, että ei tämä ole mitään ydinfysiikkaa. Pedagogian ja aineenhallinnan avulla sekä oppilaiden motivaation kautta voidaan saada aikaan sellainen meininki, että kurssin loputtua pidetään konsertti, jossa naiset vaihtelevat soittimia ja vetelevät päivän hittejä tai sitten ikivihreitä Bruno Marsista Kirkaan. Tähän tarvitaan vain selkeät sovitukset ja soittimien perusteiden hallinta ja ymmärrettävä opetus, joka painottuu toistoon ja tekemiseen. Jotenkin ajattelen, että mikä vaan on mahdollista, kun rima on oikealla kohdalla ja meininki hyvä. Jotenkin ajattelen myös, että taide tulee olla kaikille olemassa, ei pelkästään koettavissa, katsottavissa tai kuunneltavissa, vaan aktiivisena tekijänä. Niinpä käytän itse mielelläni termiä ”musiikin tekeminen”. Ja itsestäni termiä musiikkityöläinen.