Hae sivustolta

Oppilas keskiössä

Olen Lea Orpana, Lahdessa toimiva laulunopettaja ja kansalaisopiston suunnittelijaopettaja. Tässä tekstissä esittelen tapaani opettaa ja lähestyä laulamisen opetusta siten, että oppilaan toiveet ja tavoitteet ovat opettamisen keskiössä. 

KUVA: Selja Laakkonen

Kysymykset oppimisen apuna

Aloitan opetukseni kysymällä opiskelijalta: mitä sinä haluaisit tänään oppia? Vastauksen hakeminen saattaa viedä osalta aikaa, osa taas on pohtinut asiaa jo valmiiksi, osa jatkaa siitä mihin on viime tunnilla jäänyt tai siitä, mihin on jämähtänyt kotona harjoitellessaan. Kun tunnin alussa saadaan muodostettua käsitys siitä mitä tänään ollaan tekemässä, jatkuu tunti tavoitteen terävöittämisessä erilaisten harjoitusten sekä lisäkysymysten parissa. Onko tämä se mitä haet? Miltä se tuntuu? Kun onnistut, mitä teet? Mitä haluaisit lisää? Kysymykset peilaavat aina opiskelijan tilannette ja tavoitetta, joskus ne jäävät vähemmälle, joskus samojen kysymysten pariin palataan, joskus kysymykset ovat liikaa ja vastaukset jäävät muhimaan, ja minä opettajana ohjaan tilannetta tarkemmin.

Lukijalle saattaa herätä kysymys, miksi toimin näin. Saatetaan ajatella, että eikö opettajalla kuitenkin ole suurempi vastuu siinä, mihin suuntaan opiskelijaa pitää viedä tai onko opiskelijan itsensä asettama tavoite realistinen ja oikein? Näihin ajatuksiin törmäsin paljon, kun itse opiskelin laulua ensimmäisiä vuosia ammattikorkeakoulussa. Oli yhtäkkiä sopeuduttava joihinkin normeihin, malleihin, tavoitteisiin, ääni-ihanteeseen ja olemukseen. Tietysti oli ymmärrettävää, että ammattiopintoja ohjasi jokin opetussuunnitelma ja laadun tarkkailu. Motivaationi kuitenkin horjui, koska en aina ymmärtänyt miksi jotain asiaa haetaan, mitä minä tässä harjoittelen ja miten. Millainen opiskelija minun tulisi olla ja miten saisin otettua vastuun siitä, mitä itseasiassa itse haluan omalta ääneltäni.

Aikaa ja tuhansia virheitä myöhemmin löysin kuitenkin tapani oppia, olla ja opettaa. En kuitenkaan usko tai edes toivo sen olevan vieläkään kovinkaan vakiintunut, sillä opettaminen on myös sopeutumista muutoksiin: mitkä ihanteet ovat vallalla nyt? Mitä opiskelijat haluavat ja kaipaavat? Oppiminen on alisteinen muutoksille, omaan instrumenttiin vaikuttaa niin moni asia. Miten kehoni ja mieleni voivat, mistä olen tulossa ja minne menossa.

Kun minulta kysyttiin ensimmäisen kerran laulutunnilla: kuulostaako tämä sinusta hyvälle? Onko tämä se mitä haluat? Haluatko siihen jotain lisää tai haluatko muuttaa jotain? Olin vaikuttunut, olin häkeltynyt ja ymmälläni. Kysymykset tuntuivat oikeilta, mutta samalla vaikeilta. Oliko minulla osaamista, makua tai kapasiteettiä vastata kysymyksiin. Pikkuhiljaa kuitenkin ymmärsin, että kysymykset auttoivat minua kuuntelemaan paremmin sitä mitä minä haluan ääneltäni ja mihin sillä pystyn. Ne auttoivat kuuntelemaan omaa kehoani, ääntäni, intuitiotani sekä kehittämään laulutekniikkaani. Kaikkea ohjasi turvallisella tavalla terveellisen laulutekniikan omaksuminen, ymmärrys siitä, että voin rakentaa oman ääneni sellaiseksi, kun haluan. Kaikki vaatisi tietenkin paljon harjoittelua, tuhansia toistoja ja analysointia. Ja vastaukset muuttuisivat sitä mukaan, kun opin: mikä on se minun ääneni, mikä on tapani opettaa ja luoda, minkä avulla ja kautta opetan?

Miten minä opetan?

Työkseni opetan laulua aikuisille harrastajille vapaan sivistystyön parissa sekä yleisen taiteenperusopetuksen puolella kansalaisopistossa. Suurin osa opetuksestani koostuu kolmen hengen pienryhmäopetuksesta, joka tarkoittaa sitä, että kolme opiskelijaa osallistuu viikoittain 45 minuutin pituiselle tunnille. Tunneilla jokainen opiskelija saa henkilökohtaista opetusta 15 minuuttia, muun ryhmän seuratessa. Kyse on pienimuotoisesta master class -opetuksesta, jota voisi tehdä suuremmassakin ryhmässä. Ryhmissä ei ole tasoja ja yksi ryhmä kokoontuu lukuvuoden aikana yhteensä 25 kertaa. Joka vuosi ryhmät alkavat ns. alusta, eli ryhmät eivät sellaisenaan jatka monia vuosia peräkkäin. Pääsääntöisesti ryhmän toimintatapa on, että opiskelijat tuovat tunnille oman ohjelmistonsa, etenevät omien tavoitteiden ja tarpeiden mukaan. Oman laulamisen lisäksi he osallistuvat aktiivisina kuuntelijoina tunnille, antavat palautetta ja analysoivat omaa ja toisten oppimista.

Työni haasteena on ehdottomasti aika ja aikuisten opiskelijoiden sitoutuminen omaan harrastamiseen. Vapautta on se, että työtä ei ohjaa opetussuunnitelma vaan opiskelijan omat tavoitteet ja päämäärä. Pienryhmäopetuksessa opiskelijat sitoutuvat jopa yksilöopetusta paremmin omaan harjoitteluun, sillä ryhmä seuraa edistymistä koko ajan. Ryhmässä opiskelijat oppivat reflektoimaan omaa kehittymistä, oppimaan muilta, inspiroitumaan erilaisesta ohjelmistosta, antamaan ja vastaanottamaan palautetta sekä jakamaan onnistumisen ja epäonnistumisen kokemuksia. 

Opettajalta tämä tyyli opettaa vaatii toki todella vahvaa läsnäoloa ja saattaa uuvuttaa helposti. Yhtenä päivänä saatat opettaa viittä kolmen hengen ryhmää peräkkäin, näin ollen kohtaat päivän aikana 15 laulajaa erittäin lyhyessä ajassa ja pyrit läsnäoloon jokaisen oppilaan kohdalla. Tunteja ei juurikaan voi suunnitella valmiiksi. Minulla saattaa olla ajatus siitä, että viime kerralla jäimme tähän, ehkä jatkamme tästä. Mutta tilanne saattaa olla muuttunut: opiskelija on kyllästynyt biisiin tai hän on oppinut haluamansa asian. Hän on saattanut unohtaa kokonaan nuotit kotiin tai tänään laulaminen ei tunnu ”vain lähtevän”. Useimmiten kuitenkin opiskelijat suhtautuvat laulamiseen ja sen opiskeluun pitkäjänteisesti ja läsnä on ymmärrys siitä, että musiikki vaatii harjoittelua, samojen asioiden toistoa ja toistamista, kärsivällistä lihasmuistin kehittämistä.

Toistojen, harjoittelun ja musiikin kautta pyrin opettajana palaamaan oppilaan omaan vastuuseen omasta edistymisestä. Ehkä näen oman toimintani laajemmin katsottuna valmentajana, joka ohjaa oppilasta niin, että hän ei opi virhetoimintoja, vahingoita omaa ääntään, mutta en tuo omaa makuani tai omia ambitioitani opetussessioon. Koen, että pystyn toimimaan tällä tavoin opiskelijan kanssa hyvinkin tavoitteellisesti ja näkemään sekä kuulemaan kehityksen lyhyessä ajassa. Tavoitteiden ja askelten tulee olla yllättävän pieniä, jotta motivaatio säilyy ja opiskelija ymmärtää, mitä on hän harjoittelemassa ja miksi. Opiskelija määrittää tahdin ja kun näen turhautumista, tulee tavoitteita kirkastaa ja ohjeita selkeyttää. 

Ylipäätään kysymys siitä, että miltä haluan kuulostaa, on niin suuri, että lopullista vastausta ei voi odottaa. Ääni on aina suhteessa ja vaikutuksessa kehoomme, sen liikkeisiin ja olotilaan. Mutta voimme aina pohtia sitä, mitä minä haluan oppia? Joku saattaa haluta vain, että säestän heitä, kommentoin jotain kevyesti, mutta he eivät varsinaisesti halua oppia mitään uutta tai ihmeellistä. Onko tässä paikkani tuomita tai arvottaa tätä? Saatan mainita, että voisimme ehkä asettaa jonkun pidemmän linjan (3‒6 tunnin) tavoitteen ja katsoa onko se suunta, minne oppilas haluaa mennä. Osalle on tärkeintä tulla kuulluksi, kyetä laulamaan muiden kuullen, päästää oma ääni valloilleen tai kuulla kannustava kommentti. 

Osalle tämä tapa opettaa saattaa olla liikaa: opettajalta halutaan vahvaa visiota, makua, mielipiteitä, tietoa oikeasta ja väärästä. Halutaan siirtää vastuu oppimisesta ja kehityksestä opettajalle. 

Warning: Declaration of Concrete5_Model_FileAttributeKey::getList() should be compatible with Concrete5_Model_AttributeKey::getList($akCategoryHandle, $filters = Array) in /opt/www/docs/epooki/concrete/core/models/attribute/categories/file.php on line 102

Warning: Declaration of Concrete5_Model_FileAttributeKey::add($at, $args, $pkg = false) should be compatible with Concrete5_Model_AttributeKey::add($akCategoryHandle, $type, $args, $pkg = false) in /opt/www/docs/epooki/concrete/core/models/attribute/categories/file.php on line 161

– saattaa olla lause, johon törmään tai 

tai 

Saatan valita laulun tai ehdottaa laulua. Usein valitsen opiskelijalle joululomalle laulun, jossa oppilas pääsee perehtymään tai syventymään asettamiinsa tavoitteisiin. Pyrin tavoitteiden asettamisessa myös siihen, että musiikki ja laulaminen ovat aina lähtökohtaisesti jonkun tunteen ja kokemuksen ilmaisemista, ei vain tekniikkaa ja ”ankaruutta”. Loppujen lopuksi laulamme aina jollekin ja johonkin suuntaan.

KUVA: Selja Laakkonen

Kun viisi vuotta sitten aloitin suunnittelijaopettajana kansalaisopistossa, suunnittelin uudenlaisen kurssin, Lupa laulaa -porukan, jonka ideologia pohjautui täysin siihen, että kaikki voivat oppia laulamaan. Ajatuksena oli tarjota laulusta kiinnostuneille aikuisille mahdollisuus yhdessä laulamiseen ilman arvottamista tai pelkoa omasta äänestä.  Ilman pakkoa esiintymiseen tai asettumista perinteiseen kuoromalliin. En ollut ikinä itse sopinut omalla äänelläni kuoroon. Sopivaa äänialaa oli vaikeaa löytää, aina piti laulaa hiljaa ja kauniisti tai oma ääni erottui liikaa. 

Työtäni aloittaessa luin paljon palautteita, kuulin ihmisten toiveita ja tuntui, että laulaminen ja sen harrastaminen oli vahvassa nousussa. Samalla laulamista muiden kanssa kuitenkin pelättiin: se muistutti kouluajoista, jolloin nöyryytettiin luokan edessä laulukokeilla tai sanottiin suoraan, että voit olla hiljaa. Ensimmäisenä vuonna Lupa laulaa -porukan suosio yllätti minut. Aikuiset halusivat laulaa yhdessä, ei vain pakollisissa juhlissa, ei vain hengellisiä lauluja, vaan oman aikakauden viihdemusiikkia sekä uusia radiohittejä, nauttia ja iloita yhdessä. Viiden vuoden aikana porukka on vaihtunut, osa laulajista on yhä samoja kuin ryhmän aloittaessa. Joka vuosi aloitamme aina siitä ajatuksesta, että kaikki voivat oppia laulamaan. Harjoittelemme paljon kehotietoisuutta, kuuntelua ja ennen kaikkea laulamista ilon, surun, häpeän tai kaikkien niiden tunteiden läpi, mitä laulaminen meissä herättää. Enimmäkseen kuitenkin se herättää iloa, innostusta ja suuria määriä naurua. Tässä ryhmässä jokaisen ääni ja rytmi on tärkeä ja kaikilla on oikeus ja mahdollisuus olla luomassa musiikkia, kokea laulamisen riemu ja voima. Ja opettajana haluan olla vaalimassa juuri sitä, nyt ja jatkossa.

Uusimmat artikkelit