Kätilö (AMK)

Oletko kiinnostunut elämänläheisestä ja monipuolisesta kätilön työstä? Opiskelu kätilöksi tarkoittaa mielenkiintoisia opintoja seksuaali- ja lisääntymisterveyden eri osa-alueilla. Kätilönä olet asiantuntija raskaana olevan, synnyttävän ja synnyttäneen naisen, terveen vastasyntyneen ja perheen sekä gynekologisen potilaan hoitotyössä. Tervetuloa opiskelemaan kätilöksi Oulun ammattikorkeakouluun!

Kätilön työ

Kätilönä teet vastuullista ja ihmisläheistä työtä ja sinulta edellytetään hyviä vuorovaikutustaitoja, oma-aloitteisuutta sekä kykyä itsenäisiin päätöksiin ja ennakointiin. Sinulla tulee olla osaamista ja rohkeutta toimia erilaisissa ja nopeasti muuttuvissa tilanteissa. Kätilönä on tärkeää osata kohdata monenlaisia ihmisiä ja elämäntilanteita. Uskallat myös rohkeasti ottaa puheeksi asioita. Potilaasi ovat useista eri kulttuureista. Työ kätilönä on erittäin palkitsevaa, mutta voi olla ajoittain henkisesti ja fyysisesti raskasta. 

Kätilönä vastaat itsenäisesti normaalin raskauden ja synnytyksen aikaisesta hoidosta sekä syntymän jälkeen terveen vastasyntyneen hyvinvoinnista. Osaat ohjata ja tukea perheitä vanhemmuuteen kasvussa ja synnytykseen valmistautumisessa. Keskeistä osaamistasi ovat myös varhaiseen vuorovaikutukseen ja imetysohjaukseen liittyvät asiat. Kätilönä osaat tunnistaa tehostettua seurantaa vaativat tai muuten poikkeavat tilanteet ja pystyt toimimaan osana moniammatillista tiimiä tilanteen niin vaatiessa.

Kätilönä olet myös naisten terveyden ja naistentautien hoitotyön asiantuntija. Osaat ohjata ja hoitaa eri-ikäisiä naistentauteja sairastavia potilaita. Työhösi kuuluvat seksuaalineuvonta sekä perhesuunnitteluun liittyvä ohjaus ja hoito. Kätilön ammatissa voi toimia vain tutkinnon suorittanut, laillistettu terveydenhuollon ammattihenkilö. Kätilökoulutuksen jälkeen saat kätilön ja sairaanhoitajan tutkinnot. Saat EU-direktiivien mukaisen pätevyyden eli työllistymisesi on mahdollista Suomen lisäksi EU:n alueella.

Kätilökoulutus Oulun ammattikorkeakoulussa

Oamkissa ensimmäisen lukukauden opintoihin kuuluvat sairaanhoidon ja kätilötyön perusopinnot ja ensimmäinen kätilötyön harjoittelu. Ensimmäisen opintovuoden jälkeen osaat perusteet asiakkaan päivittäisestä auttamisesta sekä kansansairauksien ja kirurgisesta hoitotyöstä. Osaat myös antaa apua henkeä uhkaavissa tilanteissa. Toisen vuoden opinnoissa opit tutkimaan asiakkaan kokonaisvaltaisesti sekä perehdyt mielenterveys-, päihde- ja perhehoitotyöhön. Kolmantena vuonna opit ikääntyneiden hoitotyötä, vastaanottotyötä sekä johtamista ja päätöksentekoa. Opit myös perustelemaan toimintaasi luotettavalla tiedolla sekä tutkimaan ja kehittämään sairaanhoitajan työtä. Sairaanhoitajaosaamistasi arvioidaan ennen kätilöopintojesi alkamista. Koulutuksen aikana olet työharjoittelussa lähes joka lukukausi.

Kätilöopinnot kestävät noin 1,5 vuotta ja sisältävät kätilötyön asiantuntijuuteen ja kehittämiseen sekä seksuaali- ja lisääntymisterveyteen liittyviä opintoja. Opiskelet muun muassa raskauden ja synnytyksen aikaista sekä synnytyksen jälkeistä kätilötyötä, terveen ja erityistarkkailua tarvitsevan vastasyntyneen sekä eri-ikäisten naisten kätilötyötä. Opinnot sisältävät lisäksi lääketieteellisiä ja luonnontieteellisiä opintoja.

Opiskelu edellyttää sinulta aktiivista osallistumista. Teoreettiset opinnot sisältävät paljon verkko-opiskelua itsenäisesti tai pienryhmissä. Koulutukseen kuuluu runsaasti harjoitustunteja, simulaatioharjoituksia ja ohjattua työharjoittelua. Harjoittelussa tehdään usein vuorotyötä (myös viikonloppuisin) ja harjoittelupaikat voivat olla eri puolella Suomea. Harjoittelussa opitaan hoito- ja kätilötyön lisäksi ammatillista vastuuta ja työelämätaitoja.

Voit suorittaa osan opinnoista projekteissa, opiskelijavaihdossa ulkomailla ja/tai kesäopintoina. Riittävä ammatillinen osaamisesi varmistetaan muun muassa lääkehoidon tenteillä, osaamistestauksilla ja tasokokeilla.

Kätilön työpaikat

Kätilönä voit työskennellä kätilö- ja sairaanhoitotyön tehtävissä muun muassa erikoissairaanhoidossa tai perusterveydenhuollossa, julkisella tai yksityisellä sektorilla sekä erilaisissa järjestöissä. Työpaikkojasi voivat olla esimerkiksi

  • synnytysosastot
  • raskaana olevien ja synnyttäneiden osastot
  • naistentautien osastot ja poliklinikat
  • äitiyspoliklinikat
  • vastasyntyneiden teho-osastot
  • lapsettomuuden hoitoyksiköt
  • äitiys- ja perhesuunnitteluneuvolat
  • erilaiset projekti- ja tutkimustehtävät
  • oma yritys.

Kansainvälisyys ja vaihto-opiskelu kätilön opinnoissa

Vaihtoon lähteminen on erinomainen tapa kartuttaa kansainvälistä kokemusta ja ottaa enemmän irti opiskeluajasta. Perinteisen vaihto-opiskelun lisäksi voit myös suorittaa työharjoittelun ulkomailla. Vaihdossa suoritetaan opetussuunnitelmaan kuuluvia opintoja etukäteen laaditun suunnitelman mukaisesti ja normaalin opiskeluajan puitteissa.

Kätilön jatko-opiskelumahdollisuudet

Valmistumisesi jälkeen voit jatkaa opintoja alan ylempään ammattikorkeakoulututkintoon (YAMK). Voit myös hakea opiskelemaan yliopistoon esimerkiksi terveystieteiden tiedekuntaan. Lisäksi sinun on mahdollista hakea ammatilliseen opettajakorkeakouluun. Terveysalan työkokemus on varsin yleisesti edellytyksenä jatko-opinnoille. Osaamista voi Oamkissa täydentää myös työn ohessa suoritettavilla erikoistumis- ja täydennyskoulutuksilla.

Avoin ammattikorkeakoulu

Voit suorittaa alemman ammattikorkeakoulun opintoja myös Avoimessa ammattikorkeakoulussa. Lisätietoja Avoimen amkin opinnoista.

Oamkin kätilöopiskelijat somessa