kuvakorkeus: 400
Saara Kärki
16.03.2021

Agrologiksi Oulun ammattikorkeakoulusta

Heikki Leppävuori suuntasi jatko-opintoihin Oulun ammattikorkeakouluun. Nykyään hänellä on vakituinen työpaikka alalta.


Kuva: Mikko-Pekka Karlin

Agrologin opinnot Oulun ammattikorkeakoulussa vastasivat hyvin Heikki Leppävuoren odotuksia. Hän oli suorittanut ammattikoulussa maatalousalan perustutkinnon ja jatko-opinnot tuntuivat luonnolliselta seuraavalta askeleelta.

– Meillä oli opinnoissa aika paljon valinnanvaraa ja pystyin suuntaamaan opintojani niihin omiin kiinnostuksen kohteisiini, kuten nautakarjatalouteen, peltoviljelyyn ja yrittäjyyteen.

Varsinkin Pohjoisen-Suomen maatalouden teemat olivat Heikille tärkeitä.

Valmistumisen jälkeen Heikki suoritti armeijan, ja sittemmin hän saanut vakituisen työpaikan Kinnusen Myllyltä Utajärveltä.

Opinnoissa painotettiin paljon ryhmätöitä, mikä sopi Heikille mainiosti. Hänen lisäkseen kaksi aiempaa luokkakaveria olivat aloittaneet agrologiopinnot yhtä aikaa, joten ryhmätöiden tekeminen sujui mutkattomasti.

– Olin myös mukana Oulun ammattikorkeakoulun LAURA-hankkeessa, jossa kehitimme lannanlevitys- sekä yhteistyöverkostoja. Lisäksi toimin OmaNauta-hankkeessa, joka oli pienryhmätoimintahanke. Oamkissa on se etu, että opiskelijoilla on mahdollisuus päästä mukaan hanketoimintaan. Näin saa työelämäkokemusta opintojen sivussa.

Agrologin opinnot sopivat kaikille, jotka ovat maatalouteen liittyvistä töistä kiinnostuneita. Tutkinto antaa valmiuden monenlaiseen. Talousopintojen kautta saa osaamista myös myyntitöihin ja johtamiseen.

– Tein viimeisenä vuotena luonnonvara-alan järjestämälle työelämätorille esitelmän agrologiopinnoista ja keräsin sitä varten ammattinimikkeitä, joilla agrologi voi toimia. Niitä tuli noin satakunta, joten tutkinto antaa monipuolisia mahdollisuuksia työelämään.

Opiskelijat suorittivat jokainen omaa opintopolkuaan, ja ryhmät myös jakaantuivat ammatillisten kiinnostusten mukaan. Opinnäytetyön aiheen Heikki sai hanketoiminnan kautta. Hänellä oli yhteistyöyrityksenä Suonentieto Oy, jolle hän pystyi tekemään myös opintoihin kuuluvan työharjoittelun. Opinnäytetyön tekeminen sujui Heikiltä, vaikka se aluksi tuntui haastavalta kokonaisuudelta.

Kuva: Mikko-Pekka Karlin

– Aluksi tuntui, että hirvittää sen laajuus ja kaikki se työmäärä, varsinkaan kun oma aihe ei ollut kaikista helpoin: teknologia apuna luonnonmukaisen tuotannon kirjaamisvaatimuksissa. Mutta niin sitä vain ryhtyi tekemään ja sitten se oli valmis.

Heikki kehuu henkilökuntaa ja opettajia. Luonnonvara-ala on ammattikorkeakoulussa pieni ja kaikki tuntevat toisensa. Ryhmä suoritti yhdessä tutustumisreissuja yhteistyötiloille, niin navetoille kuin pelloille.

– Kaiken kaikkiaan opinnot ovat monipuolisia ja niistä saa hyvän pohjan työelämälle. Tärkeimpänä on se, että oppii tiedonhakua ja oikeanlaista ajatusmallia. Kyllä työ tekijäänsä sitten opettaa, mutta opinnoista saa hyvät perustaidot.