Julia Asikainen
22.10.2020

Monipuolisia insinöörin töitä Oulun Energialla

Oulun ammattikorkeakoulun alumnit Henrikki Kotila, Lassi Saarinen ja Kimmo Määttä ovat päässeet etenemään urallaan Oulun Energialla.

Kuvassa Kimmo Määttä. Kuvaaja: Kati Leinonen.

Oulun Energialla työskentelevä Henrikki Kotila on valmistunut Oulun ammattikorkeakoulun sähkö- ja automaatiotekniikan tutkinto-ohjelmasta kesällä 2019. Hän suuntautui opinnoissaan automaatiotekniikkaan.

-Automaatiotekniikka vaikutti hyvältä alalta tulevaisuuden suhteen, sillä kaikki automatisoituu koko ajan yhä enemmän. Ala kuulosti mielenkiintoiselta ja ajattelin, että töitä voisi olla hyvin, Henrikki kertoo.

Henrikin mielestä koulutus on antanut hyvät valmiudet työelämään. Merkittävämpänä hyötynä hän kokee työharjoittelut, sillä niiden kautta saa kosketuksen käytännön työhön.

Kesätöiden kautta töihin

Töihin Oulun Energialle Henrikki on päätynyt kiinteistöhuoltajan ja liikennevaloasentajan kesätöiden kautta. Yhtäjaksoisesti hän on työskennellyt yrityksessä vuoden 2018 kesästä lähtien.

-Vuoden 2018 kesän jälkeen minulla ei ollut enää läsnäoloa vaativia opintoja, joten tein opintoni loppuun töiden ohella.

Tällä hetkellä hänen työtehtävänään on liikennevalojen ylläpidon työnjohto Pohjois-Pohjanmaa ja Kainuun alueella.

-Käytännössä minun pitää seurata, toimiiko liikennevalot ja selvittää mahdolliset viat sekä korjaukset. Tämä työ on vähän sellaista, että on paljon hässäkkää ja pitää olla kartalla monesta asiasta yhtä aikaa.

Henrikki kokee aiempien työtehtäviensä antaneen parhaat valmiudet nykyiseen työhönsä.

-Liikennevalojen kanssa työskentely on vähän sellaista spesiaalihommaa, ettei koulussa opetettu sitä juurikaan. Tietysti sähköalaan liittyviä perustietoja olen pystynyt tässäkin tehtävässä hyödyntämään.

Tuleville valmistuville Henrikki haluaa sanoa, ettei työpaikoista kannata stressata, ja kouluajasta kannattaa nauttia.

-Asiat kyllä aina järjestyy, jos vaan on aktiivinen. Kouluaika on ainutlaatuista ja mukavaa aikaa, siitä kannattaa ottaa kaikki irti. Töitä ehtii kyllä tekemään, eikä kouluaikana kannata niistä liikaa stressata.

Kuvassa Henrikki Kotila. Kuvaaja: Julius Erkkonen.

Sähköinsinöörin koulutus uralla etenemiseen

Lassi Saarinen on valmistunut alkuvuodesta 2020 sähköinsinööriksi Oulun ammattikorkeakoulusta. Lassi on aiemmin käynyt automaatioasentajan ja sähköasentajan koulutuksen ammattikoulussa. Kymmenen vuoden asentajan töiden jälkeen häntä alkoi kiinnostaa uralla eteneminen, joten hän päätti hakea sähköinsinöörin koulutukseen Oamkiin.

-Koulutus on tuonut uralla etenemismahdollisuuksia, enemmän tietämystä sähköstä ja lisää uudenlaisia näkökulmia, Lassi kommentoi.

Työt Oulun Energialla Lassi on aloittanut jo ammattikoulun työharjoittelun jälkeen vuonna 2006. Sähköinsinöörin koulutuksella oli hänelle heti opintojen alussa merkittävä vaikutus uralla etenemiseen.

-Silloin kuin kerroin työpaikalla saaneeni opiskelupaikan, pääsin heti työnjohtajaksi. Valmistumisen jälkeen olen toiminut sähköinsinöörinä asiantuntijatehtävissä.

Viimeisimmät kuukaudet Lassi on toiminut asiantuntijana projektitehtävissä jätteidenlajittelulaitoksen sähköpuolella.

- Olen tykännyt työstä, sillä siinä saa tehdä paljon päätöksiä itsenäisesti. Lisäksi työ on todella monipuolista, ja sähköpuolta pääsee näkemään monista eri näkökulmista.

Opintoja töiden ohella

Lassi suoritti sähköinsinöörin koulutuksen monimuoto-opetuksessa töiden ohella.

-Opinnot oli järjestetty todella hyvin, sillä pystyin tekemään täyttä työmäärää opintojen ohella. Täytyy myös nostaa hattua Oulun Energialle, että sain mahdollisuuden opiskella työn ohella.

Lassi kannustaa tulevia valmistuvia katsomaan laajasti työkenttää, sillä alalla voi työskennellä niin monenlaisissa tehtävissä.  

Suurin hyöty sähkötekniikan peruskursseista

Kimmo Määttä sai sähkötekniikan insinöörin paperit Oulun ammattikorkeakoulusta keväällä 2020. Kimmo on aiemmalta koulutukseltaan sähköasentaja. Hän haki insinöörin koulutukseen, sillä hänellä oli jo seitsemän vuoden työkokemus asentajan töistä, ja uralla eteneminen tuntui ajankohtaiselta. Hän suoritti opintonsa töiden ohella.

-Aloitin työt Oulun Energia Siirto ja Jakelussa elokuussa 2016, ja työskentelin siellä koko opintojeni ajan täysipäiväisesti, Kimmo kertoo.

Tällä hetkellä Kimmo toimii asiantuntijana sähköverkon projektityössä Oulun Energia Siirto ja Jakelu Oy:ssä.

-Kuluvan kesän aikana suurin osa työajastani on mennyt käyttökeskuksessa verkon käytössä ja suunnittelussa. Talven tullen olen enemmän mukana sähköasemille painottuvissa sähköverkon projekteissa.

Kimmo kokee insinöörin koulutuksen antaneen hyvät valmiudet työelämään.

-Kiitosta täytyy antaa myös työnantajalle, sillä sain sieltä hyvää tukea koulutuksen suorittamiseen.

Häntä on helpottanut työssä eniten sähkötekniikan peruskurssit, joiden tuloksia pystyi käytännön tasolla kokeilemaan laboratoriotöissä.

Kuvassa Lassi Saarinen. Kuvaaja: Julius Erkkonen.

Jatkuvaa oppimista työelämässä

Kimmo haluaa muistuttaa, ettei koulutuksessa opi vielä kaikkea, vaan iso osa opeista tulee käytännön työelämässä.

-Olen huomannut, että vielä työelämässä oppii todella paljon uutta. Oppimista tapahtuu varmasti läpi elämän.

 

Oulun Energia

Oulun Energiassa kehitämme rohkeasti uutta niin energiantuotantoon ja kiertotalouteen kuin lämmön- ja sähkönjakeluun sekä älyliikenteeseen. Meille on tärkeää, että tulevat sukupolvet voivat olla ylpeitä työmme tuloksista ja siksi kannamme vastuuta ihmisistä ja ympäristöstämme. Etenemme yhdessä kohti hiilineutraalia energiantuotantoa vuonna 2035.

Palveluksessamme on noin 300 energia-alan ammattilaista ja tavoitteenamme on olla Suomen energisin työpaikka. Lisäksi työllistämme satoja alihankkijoita koko Pohjois-Suomen alueella