Skip to content

Tulevaisuuden taitoja yhdessä opetellen

Tietotekniikan opiskelijat tekivät ensimmäistä kertaa yhteisen projektityön. Sen tuloksena syntyi VarastoRobo, joka yhdistää pinnalla olevia teknologioita: droneja ja robotteja.

Projektityöt ovat opiskelijoille tuttuja, sillä niitä tehdään läpi opintojen. Nyt toteutetussa projektissa uutta oli se, että omien töiden sijasta opiskelijat työskentelivät saman tehtävän parissa. Opiskelijat jakautuivat pienempiin tiimeihin, joissa jokaisen vastuulla oli osa yhteisestä kokonaisuudesta.

– Projekti oli haastava, mutta oli mukavaa tehdä sitä porukassa. Opin projektissa eniten isossa ryhmässä työskentelystä. Sain kokemusta siitä, miten projektit työelämässäkin tehdään, robottien liikkumisesta ja suunnistuksesta vastannut Niko Huhtalo kertoo.

Taitoja työelämää varten

Opiskelijat kehuivatkin juuri sitä, miten työn tekeminen yhdessä oli hyvää kokemusta työelämää silmällä pitäen. Oman haasteensa projektiin toi se, että siinä sai opetella paljon uutta.

– Käytimme ohjelmointikielenä Pythonia, joka oli minulle uusi. Sen opettelu onnistui kuitenkin hyvin, sillä netistä löytyi paljon tietoa, robottien esteiden tunnistusjärjestelmästä huolehtinut Tero Kemppainen sanoo.

Teron työparina toimi Wille Hyyryläinen.

– Saimme myös apua muilta opiskelijoilta. Kysyimme lisäksi toiveita siitä, miten meidän kannattaisi toteuttaa oma osiomme, jotta se toimisi muiden osioiden kanssa, Wille kertoo.

Dronet ja robotit ovat jo sekä nykypäivän että etenkin tulevaisuuden teknologioita.

– Tulevaisuudessa tehdään töitä dronejen ja robottien kanssa, joten niiden osaamista tarvitaan, Niko uskoo.

Wille on Nikon kanssa samaa mieltä.

– Yrityksillä on jo käytössä automaattisia järjestelmiä, ja uskon, että niiden määrä vain lisääntyy, Wille sanoo.

Käytännöllistä tekemistä ja soveltamista

Lehtori Eero Nousiainen kehuu opiskelijoiden asennoitumista uudella tavalla toteutettuun projektiin. Haastetta riitti, mutta opiskelijat ottivat sen motivoituneesti vastaan.

– Opiskelijoiden osaamiskäyrän kasvu oli todella iso, sillä monella ei ollut kaikista tehdyistä asioista aikaisempaa kokemusta. Opiskelijat kuitenkin pitivät projektista ja tekivät töitä hyvin itsenäisesti asenne kohdallaan, Eero kehuu.

Tietotekniikan opinnoissa ensimmäiset 2,5 vuotta tehdään erilaisia projekteja, ja loput 1,5 vuotta opitaan työelämässä käytännön tehtävissä.

– Opinnoissamme on hyvin vähän sitä, että opettaja puhuu, ja opiskelijat vain kuuntelevat. Sen sijaan opiskelijamme oppivat käytännön tekemisen ja soveltamisen kautta, Eero kertoo.

Lue tehdystä projektista tarkemmin Tietotekniikka – kaikkialla -blogistamme.